SENSUURI TAAS ISKI

miksi.salataan

6

104

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen jo kirjoittanut, että sensuuria on Suomessa. En tiedä onko hallitus käskenyt, mutta yle, hs, mtv kaikki poistavat ja eivät kerron läheskään kaikkia ongelmia mitä maahanmuuttotulva on tehnyt Suomessa. Raiskauksia ei aluksi kerrottu ja nytkin kerrotaan että Suomalainen mies raiskaa useammin, kuitenkin maahanmuuttaja mies raiskaa 17 kertaa todennäköisemmin ja olen aika varma että jos ensi vuonna tulee sama määrä elintasopakolaisia kuin tänä vuonna, myös tilastoissa maahanmuuttajamies (siis % luku), on enemmistönä näissä surullisissa tilastoissa. Mitä sitten äärisuvakki sanoo, että maahanmuuttaja mies raiskaa vain vähän enemmän kuin kantasuomalinen? Sensuuri ei kuulu länsi-eurooppaan, tai ainakin ei ennen kuulunut. Vaikka en ole kaikesta läheskään samaa mieltä kuin mv-lehti, olen huomannut että se on ainoa julkaisu, johon hallituksen sensuuri ei ole vielä iskenyt.
      Eli iltalehti on poistanut uutisen, koska maahanmuutto virkailija tai SPR hlö on soittanut sinne asiasta. Nykyinen hallitus ja viranomaiset eivät halua sellaisia uutisia esille, jotka kertovat mamujen tekemistä rikoksista/ongelmista. Kahvitunti päättyy....

    • tämäkin.juttu.pois
    • Nyt mvssä juttua siitä kuinka hesarikin valehteli poliisin aamutiedotuksen sisältöä.

      VAROKAA: Stubbitauti tarttuu, kaikki ihan omasta päästäni-toimittajat liikkeellä

    • valtamedia

      Valtamediassa on jo kauan ollut sensuuri päällä kieliasioissa. Nyt on lisäksi tullut mamuasiat.

      Myönteistä on se, että vihdoinkin suuri yleisö alkaa tajuta, että valtamedia ei ole puolueeton ja riippumaton. Valtamedia on nimensä mukaan valtaeliitin media!

    • sensuurin.ohitus

      Mutta omituista on, että juttu joka nettisivulta poistettiin, on keskiviikon painetussa lehdessä. Satuttiin ostamaan iltalehti, ja siinä se on. Olisiko lehden toimitus toiminut kuitenkin pikana, että saivat painoon ja jakeluun. Voisiko iltalehdessä viimein olla löytynyt kansalaisrohkeutta ja toimittajarohkeutta. Hyvä ainakin että kyseinen juttu on nyt painettuna. Ehkä määräyksen antaja ei ole huomannut muuta kuin nettisivulla olevan jutun. Hyvä Iltalehti! Heti saitte pisteitä nopeasta toiminnasta. Säilytän lehden että voin näyttää epäuskoisille sukulaisille.

    • HyysäriSanomatkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe