Nauretaan porukalla Sipilälle

Mitään pakkolakeja ei nyt tule Suomeen, sillä sehän on ollut täysin selvää jo hyvin kauan.

Nehän ovat sitä paitsi täysin perustuslain vastaisia, kansainvälisen oikeuden vastaisia jne jne jne.

Eihän Suomi nyt mikään Pohjois-Korea ole, vaikka Sipilä itse nyt niin luuleekin.

Täytyy sanoa, että hölmömpää, asioista mitään tietämättömänpää pääministeriä meillä ei ole ennen ollutkaan. Ei niin mitään käsitystä työlain säädännöistä, vaikka on ollut yritysjohtajakin.
3481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Hyvin todettu. Juuri näin kyseinen asia on.

Äänestä
  • Juuri näin.Diktaattorin elkeet.

    Äänestä

Tämä nykyinen Suomen hallitus on nyt vain pelkkä EK:n nukkehallitus, varakas väki pitää näitä tolvanoita pystyssä setelitukulla selkäpuolelta!

Mitkään hallituksen tekemät päätökset eivät tahdo täyttää itsenäisen valtion kriteerejä, kaikkein vähiten tämä satumainen suvaitsevaisuus suomalaisten sosiaaliturvaa rassaavaan ja kansantalouttamme kurjistavaan maahantunkeutumiseen.

Hulluinta kumminkin on jauhaminen yhteiskuntasopimuksesta, ensin pitäisi tarkastella mihin kaikkeen turhaan nyt valtionvaroja käytetään.

Siellä on todella monta porsaanreikää kuppaajille, kuten nämä epäonnistuneet tietoliikenteen turvallisuus ja verkkoasiat jne. jne.

Äänestä
  • Koskahan Sipilä itse alkaa ymmärtää, ettei mitään valtiota voi johtaa niinkuin yritystä. Sipilä tietysti mielellään haluaisi päästä eroon kaikista tuottamattomista kansalaisista, mutta se ei onneksi ainakaan vielä ole mahdollista suomessa. Sitä vain ihmettelen todella kovasti, että kuinka ihmeessä uskovainen ihminen voi toimia niinkuin Sipilä nyt toimii.

    Äänestä

  • Voi Emmi-Lotta, Emmi-Lotta, kun kopioit kirjoitukseni sanasta sanaan omana mielipiteenäsi. Noh, ehkä se sitten oli niin hyvä ;)

    Äänestä

Olen Soini. Timo niin. Ammattiliitot kaadetaan. Yleissitovuudet lakkautetaan. Olen vannonut paaville valan. Paavi lähetti sen ylöspäin organisaatiossa. Vastaus tuli: Laittakaa vaan köyhät kyykkyyn.

Äänestä

SSS-valehtelijoiden kanssa ei koskaan pidä tehdä minkaanlaisia sopimuksia. Pettävät ne kuitenkin. SSS-hallitus pitää nyt vain kaataa ja valita uusi hallitus tilalle.

Äänestä

SIPILÄ on selvästi maaninen, eihä se tarvi kuin rauhoittavan piikin, johan rauhoittuu kiltti JUHA? KAMALAA KATSELLA maanista ihmistä??

Äänestä

Eiköhän tuo hämärärekisterimies pakittane itse johonkin veroparatiisiin?

Sillähän on jo hallituksessaan veronkierron experttejä neuvomassa ja osanneepa tuo itsekin varmasti veronkierron. Sanoo sitä verosuunnitteluksi ja samalla toimittaa muita taloustalkoisiin, kun ei itse niihin raaski lainkaan osallistua. Miljoonäärismies, insinööri, kottikärryn korjaaja, kepulammas kokoomuksen ruiskukka lörppähuulien välissä määkimässä kuin taannoinen taivaanvuohi Vanhanen.

Äänestä

Nykyään täällä Suomessa tuntuvat valtion päättäjät polkevan vain oman kansan oikeuksia oikein kunnolla,muualta tulleet saavat vaikka minkälaista avustusta.Miehiä vaan tuodaan maailmalta,onko mahdollisia "terroristiakin" joukossa,tulevat piiloon tänne.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä tämä sipilä meinaa ne lupaamansa 110000 tuhatta työpaikkaa oikein nyt löytää. Jos asiakkaat eivät koskaan niitä muttereita tilaa tarpeeksi niin ei niitä mutterin tekijöitäkään lainkaan tarvita vaikka valtio tukisikin työhön ottoa. Mistähän tämä sipilä meinaa viellä työllistää nämä Suomeen tulleet 30000 mamua. No ainakin ne tekevät todella suuren loven taas valtion talouteen.

    Äänestä

  • No mitäs meinaatte sitten tehdä maan tilanteen parantamiseksi ? On Ruotsikin jo mennyt heilahtamalla ohi Suomen. Pitkään jatkunut talouden kasvu. Islannille aikansa naurettiin sillinsyöjinä. Mites nyt ? Islannin talous nousee kohisten. Ohi Suomen.

    Mamujen tulo ei ole myöskään tilannetta parantanut.

    Olisiko jotain rakentavia ehdotuksia ?

    Äänestä

  • Hyvinmeneekuitenkin kirjoitti:

    No mitäs meinaatte sitten tehdä maan tilanteen parantamiseksi ? On Ruotsikin jo mennyt heilahtamalla ohi Suomen. Pitkään jatkunut talouden kasvu. Islannille aikansa naurettiin sillinsyöjinä. Mites nyt ? Islannin talous nousee kohisten. Ohi Suomen.

    Mamujen tulo ei ole myöskään tilannetta parantanut.

    Olisiko jotain rakentavia ehdotuksia ?

    Sipilä pistetään perumaan puurojuhlat kun sille tulee pelkkiä tyhjiä luukkuja joulukalenterista !

    Äänestä

Demokratiassahan hallitus hallitsee eli antaa ne ohjeet joita on noudatettava. Suomi on ollut periaatteessa demokratia jo pitkään 1918 kapinan tukahduttamisesta alkaen mutta viime vuosikymmeninä on epädemokraattinen toiminta saanut valtaa yhä enemmän. Ay väki on kuvitellut voivansa kävellä kansan valitseman eduskunnan ja sen kannatusta nauttivan hallituksen yli mutta siihen on saatava toppi sillä ay kaverit eivät ole se porukka joka sanoo miten edetään muulloin kun ne tekevät sen hallituksen ja eduskunnan hyväksymissä rajoissa.

On palattava demokratiaan ja homma alkaa luistamaan koska nuo ay miehet eivät välitä yleisestä hyvinvoinnista vaan pyrkivät vain saamaan itselleen mahdollisimman suuren kakun.

On syytä nauraa sille porukalle joka ei halunnut yhteiskuntasopimusta eli pääosin AKT:n johdolle, tosin olisi parempi ehkä itkeä noin suuren tyhmyyden kohdatessaan.

Äänestä

On palattava demokratiaan ja homma alkaa luistamaan koska nuo EK miehet eivät välitä yleisestä hyvinvoinnista vaan pyrkivät vain saamaan itselleen
mahdollisimman suuren kakun.

Äänestä

Siitä asti,kun kokoomus pääsi hallitus vastuuseen,alkoi hyvinvointi valtion alasajo. Kepu on kyllä Sipilöintineen aivan samaa porukkaa. Ymmärrän kyllä,että ne joiden intressiä nämä puolueet ajavat,he äänestävät heitä. Sitä en kyllä ymmärrä,että duunaritkin ja pienituloiset pien eläkeläiset sekä huono osaiset äänestävät näitä. Nämä puolueet eivät aja missään tapauksessa teidän etujanne. EK:lle oli edullisempaa kaataa neuvottelut, vaikka sitä yritetään kaataa nyt AKT:n niskaan.

Äänestä
  • "EK:lle oli edullisempaa kaataa neuvottelut, vaikka sitä yritetään kaataa nyt AKT:n niskaan."

    Ei yritetä, vaan kaadettiin.

    Äänestä

  • johannes6824 kirjoitti:

    "EK:lle oli edullisempaa kaataa neuvottelut, vaikka sitä yritetään kaataa nyt AKT:n niskaan."

    Ei yritetä, vaan kaadettiin.

    Oli turhaa jatkaa jos lakkoherkin öykkäri AKT ei ollut mukana. Se oli ainoa järkevä ratkaisu minkä EK siinä tilanteessa saattoi tehdä. Miksi lähteä sopimaan jotain jonka tulokset kolmas osapuoli voi tehdä tyhjäksi.

    Lakkoilu on nyt julistettava pannaan ainakin 5 vuoden ajaksi jotta pääsemme uudelleen rakentamaan ay liikkeen raunioittamaa talouttamme.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Oli turhaa jatkaa jos lakkoherkin öykkäri AKT ei ollut mukana. Se oli ainoa järkevä ratkaisu minkä EK siinä tilanteessa saattoi tehdä. Miksi lähteä sopimaan jotain jonka tulokset kolmas osapuoli voi tehdä tyhjäksi.

    Lakkoilu on nyt julistettava pannaan ainakin 5 vuoden ajaksi jotta pääsemme uudelleen rakentamaan ay liikkeen raunioittamaa talouttamme.

    Mistäköhän sä oot ansainnu ton ton "työ"- liitteen nimimerkkiis? Onko EK:lla ollu oikeen palkkatyövoimaakin riveissään eikä vaan nykytrendin mukaisii itsenäisii yrittäjii?

    Äänestä

  • www2 kirjoitti:

    Mistäköhän sä oot ansainnu ton ton "työ"- liitteen nimimerkkiis? Onko EK:lla ollu oikeen palkkatyövoimaakin riveissään eikä vaan nykytrendin mukaisii itsenäisii yrittäjii?

    Sen on saanut reilun 40 vuoden aherruksen tuloksena ja kun työnantajani on aina maksanut työeläkemaksuni huolellisesti. Niin sen saa jokainen joka on työstä kiinnostunut.

    Olen tehnyt tuosta ajasta osan muiden palkkaamana ja loppuosan osakeyhtiöyrittäjänä joten tiedän kokemuksesta molempien hyödyt ja haitat, ainahan on molempia. Sen sijaan työläisenäkään en kuulunut mihinkään lusmuilijoiden liittoihin vaan hoidin asiani oma-aloitteisesti enkä ehkä edes tappiokseni.

    Äänestä

  • Onneks olkoon. Omani oon ansainnu 47 v:n palkkatyöllä ja erilaisiin liitoihin(muist. 4) kuulunut ja hyvin on pyyhkiny. Koskaa ei oo tarvinnu "kirjapalkoilla" raataa. Palkastani olen aina voinut sopia vaikka liittoon kuuluinkin. Suurimman osan n. 30v "puursin" ATK/IT alalla.

    Äänestä

  • www2 kirjoitti:

    Onneks olkoon. Omani oon ansainnu 47 v:n palkkatyöllä ja erilaisiin liitoihin(muist. 4) kuulunut ja hyvin on pyyhkiny. Koskaa ei oo tarvinnu "kirjapalkoilla" raataa. Palkastani olen aina voinut sopia vaikka liittoon kuuluinkin. Suurimman osan n. 30v "puursin" ATK/IT alalla.

    Vaikka töihin menin alle kaks'kymppisenä niin eläke alkoi kerääntymään vasta 24v iässä. Alku meni siinä rytäkässä hunningolle.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Oli turhaa jatkaa jos lakkoherkin öykkäri AKT ei ollut mukana. Se oli ainoa järkevä ratkaisu minkä EK siinä tilanteessa saattoi tehdä. Miksi lähteä sopimaan jotain jonka tulokset kolmas osapuoli voi tehdä tyhjäksi.

    Lakkoilu on nyt julistettava pannaan ainakin 5 vuoden ajaksi jotta pääsemme uudelleen rakentamaan ay liikkeen raunioittamaa talouttamme.

    EK:n trolli vaatii lakkokieltoa. Ottaa koville postiväen voitollinen lakko mahtavasta EK:sta hallituksesta.

    Äänestä

  • joukonvoimanmahti kirjoitti:

    EK:n trolli vaatii lakkokieltoa. Ottaa koville postiväen voitollinen lakko mahtavasta EK:sta hallituksesta.

    Montako lisätyöpaikkaa Postin lakko sai aikaan? Paljonko postin tappio siitä pieneni? Nyt kannattaa katsoa missä on ongelmaa ja se on Postin kohdalla kannattavuudessa. Muutoin se on yleisesti kustannuksissa ja niitä on nyt nyhdettävä alaspäin.

    Voittiko postilainen pitkässä juo9ksussa? Ei voittanut ja nyt Posti alkaa saneeraukset koska se lienee ainoa tapa saada kustannukset kuriin.

    Äänestä

  • Kyllä meillä on aika vankkaan enemmistöön nojaava hallitus! Vaalit ratkaisevat, gallupit ovat vain kansan huvia!

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Kyllä meillä on aika vankkaan enemmistöön nojaava hallitus! Vaalit ratkaisevat, gallupit ovat vain kansan huvia!

    Tätä menoa reilun kolmen vuoden kuluttua näiden kolmen nykyisen hallituspuolueen yhteinen kannatus on noin 10%.:-)

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Kyllä meillä on aika vankkaan enemmistöön nojaava hallitus! Vaalit ratkaisevat, gallupit ovat vain kansan huvia!

    Hallitus taitaa sittenkin kaatua ennen joulua. Hyvä lahja joulupukilta kansalle.

    Äänestä

  • persupuolue.rakoilee kirjoitti:

    Hallitus taitaa sittenkin kaatua ennen joulua. Hyvä lahja joulupukilta kansalle.

    Olisi nyt kyllä todella hieno ja mukava joululahja suomalaisille jos nykyinen Suomen hallitus eroaisi ennen joulua.

    Äänestä

  • olet_oikeassa kirjoitti:

    Olisi nyt kyllä todella hieno ja mukava joululahja suomalaisille jos nykyinen Suomen hallitus eroaisi ennen joulua.

    Tuskin se uusi hallitus sen kummempi olisi vaikka uusia minestereitä tulisikin. Vaalit ovat vasta 3.5 vuoden kuluttua.

    Te olette tyhmiä kun rettelöitte demokratiaa vastaan sillä vielä vähemmän te diktatuurista tykkäisitte sillä ainakaan se ei tulisi sosialistinen olemaan koko vasemmiston 25% kannatuksella ja vallankumoushaluiset komuloiset kun tyytyvät 0,25% kannatukseen.

    Äänestä

Sipilällä kalju harmaantuu miettiessään pakkolakeja eikä synny synnyttämälläkään.

Äänestä
  • Stubbikin on jo kovinkin totista poikaa.Ei enää virnistele yhtään niin kuin ennen.

    Äänestä

  • olet_oikeassa kirjoitti:

    Stubbikin on jo kovinkin totista poikaa.Ei enää virnistele yhtään niin kuin ennen.

    Vähemmästäkin tulee totiseksi, kun teikäläiset tollot eivät näe minne olette meitä johtamassa ja kun joku näkee tien parempaan niin nostatte turhaa älämölöä vaikka parempaaahan tässä haetaan eikä noilla ay väen keinoilla sinne päästä.

    Pohja pitää ensin saada kuntoon ennen kuin aletaan oikomaan seiniä tai kattoa sillä muutoin ei hyvää seuraa.

    Äänestä

Kyllä nyt ehdotellaan yhtä jos toistakin keinoa kaikki tähtäävät nyt ysinkertaisten äänestäjien toivon kipinän lopulliseen sammuttamiseen porvarien ja heidän mielistelijöidensä yhteistyöllä ! . Pienituloisten veronmaksajien ja köyhien on käytettävä nyt yhteistä joukkovoimaansa vastavoimana heitä vastaan ja kokoonnuttava toreille ympäri maata joukkomielenosoituksiin sillä muuten katoaa soppaluukin kourasta ja siitä on nauru kaukana ! .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääluottamusmies kirjoitti:

Mitään pakkolakeja ei nyt tule Suomeen, sillä sehän on ollut täysin selvää jo hyvin kauan.

Nehän ovat sitä paitsi täysin perustuslain vastaisia, kansainvälisen oikeuden vastaisia jne jne jne.

Eihän Suomi nyt mikään Pohjois-Korea ole, vaikka Sipilä itse nyt niin luuleekin.

Täytyy sanoa, että hölmömpää, asioista mitään tietämättömänpää pääministeriä meillä ei ole ennen ollutkaan. Ei niin mitään käsitystä työlain säädännöistä, vaikka on ollut yritysjohtajakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu