Kyllä se on sosialidemokraattinen politiikka joka on ajanut Suomen tähän tilanteeseen. Demarien hallituskausina on yhteiskunnan menoja paisutettu täysin vastuuntunnottomasti. Kaikkea kivaa on jaettu enemmän mitä on mahdollista. Nyt karu totuus on paljastunut kun verotulot ovat hieman romahtaneet.
Kataisen- Urpilaisen hallituksella olisi ollut vielä mahdollista laittaa asiat kuntoon, mutta Urpilaisen harjoittama talouden vääristelypolitiikka johti siihen ettei mitään saatu aikaan vaikka paljon kyllä oli aikomuksia monista asioista. Katainen on pääministerinä vastuussa siitä ettei saanut Urpilaiselle ja demareille mitään kuria. Urpilainen käytti Palkansaajien tutkimuslaitoksen mittatilaustutkimuksia vääristelypolitiikkansa tukena. Nehän osoittivat ettei mitään tarvitse tehdä muuta kuin odotella että talous lähtee nousuun.
Miksi galluppien mukaan SDP saa nyt taas kovan äänivyöryn ?
Haluaako ihmiset lisää pakolaisia paskamaista, paskakulttuureista ja paska uskonnoista ?
SDP on mamujen hyysäripuolueita, muistakaa se.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Demarit ovat suhareita. Lipposesta alkoi moraalinen alamäki demareilla ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Aina kun Kokoomus on saanut valtaa, ovat alkaneet verottajalle kuuluvat miljardit kadota ökyrikkaan veronkiertoeliitin taskuihin ulkomaille ja edelleen sijoitettavaksi halpatyövoiman maiden teollisuuteen, joka on kilpaillut Suomesta työpaikkoja pois. Eliitin vuosittainen miljardiveronkierto on siten ollut tuhovaiktuksiltaan paljon suurempi kuin pelkkä veronkierto. Valtiontalouden katastrofi onkin mitä puhtaimmin kokoomuslaisen rosvouspolitiikan seurausta, mistä viimeisin esimerkki on Stubbin mitä rikollisin VALEHTELU, kun hän yritti keplotella uuden hallintarekisterilain voimaa, jotta sen avulla yhä lisää miljardeja voitaisiin keplotella ohi verottajan juuri niille rosvoille, jotka Kokoomusta ovat tähänkin asti lahjoneet.