Cruzen tuulilasi.

Missä hinnoissa mahtaa olla? Lasissa on sadetunnistin.
8309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos tuulilasi tilataan tehtaalta tunnistin valmiina, se maksaa yleensä pienen omaisuuden. Käytännössä tuulilasit kuitenkin hankitaan Suomesta. Tunnistin irrotetaan ja liimataan takaisin uuteen lasiin. Hinta on noin satasen päälle vakiolasiin verrattuna. Heitetään isosta hihasta hinnaksi töineen 400-500€.

Äänestä

Merkkiliikkeiden vaihtohinnat tunnistinlaseille pyörivät 450-500 euron tuntumassa. Pienempien erikoispajojen hinnat voivat olla satasen verran halvemmat. Täällä Lounais-Suomessa on myös liikkeitä, jotka käyvät vaihtamassa lasin kotona. Lasihan vaatii useamman tunnin kuivumisajan, joten liikkeessä vaihdettuna auto yleensä jää sinne koko päiväksi.

Äänestä

Kannattaa pitää kaskossa lasivakuutus, kun on sadetunnistin. Sen irrotus ja kiinnitys on tarkkaa työtä, jotta se toimii lasin vaihdon jälkeenkin. Kun on vakuutus, ei tarvitse etsiä halvinta hikipajaa.

Äänestä

Ei kai korealainen mitään sadetunnistimia tarvitse.Onko ketjun aloittaja jo saanut säästettyä sen verran että olisi saanut lasinvaihdon aikaiseksi koska ei tuollainen homma hirveästi maksa missään tuulilasiliikkeessäkään!

Äänestä
  • tohon mitään säästää tartte...lasi vaihdettu...hintaa en kerro. Ilman huutomerkkiä

    Äänestä

  • kivenprkl kirjoitti:

    tohon mitään säästää tartte...lasi vaihdettu...hintaa en kerro. Ilman huutomerkkiä

    No mitä sitten hintoja kyselet Kroisos :D

    Äänestä

350.- ilman tunnistinta

Äänestä

Vakuutuksen omavastuu 200€ sen se maksaa tunnistimineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kivenperkle kirjoitti:

Missä hinnoissa mahtaa olla? Lasissa on sadetunnistin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu