Masennus, ahdistus ja eristäytyminen

Et ole yksin. Ihan samoin itse toimin ja vuosia on jo näin mennyt. En tiedä milloin tästä ulos pääsee. Sen tiedän, että asia menee kokoajan huonompaan suuntaan.

Tällainen on hyvin tyypillistä masentuneelle. Kun omakuva on heikko ja itseluottamus nollassa, niin haluaa suojautua kaikin keinoin haavoittuvilta viesteiltä. Todellisuudessa näkee kaikkialla vain niitä negatiivisia viestejä ja ylireakoi. Älkää käpertykö silti kuoreenne. Alkaa laittamaan itseänne likoon. Yrittäkää muistella asioita, jotka tuottivat teille iloa, keskittykään positiivisiin asioihin. Kyllä niitä löytyy - ei niin toivotonta ihmistä ole. Voitte myös haaveilla hyvistä asioista.

Sama juttu. Facebookissa en enää edes käy, kun ahdistaa nähdä ihmisten touhuavan niin paljon kaikkea. Olen niin tolkuttoman väsynyt, etten töiden lisäksi jaksa kuin pakollisimmat kotityöt. Jos en nuku vuorokaudessa kymmentä tuntia, alan unohdella asioita, nukkua istualleni ja muuttua ihan sekavaksi. Eipä siinä paljon jää mihinkään aikaakaan unen, työmatkojen ja työn lisäksi.

Niitä näitä on jonkun tuntemattoman kanssa silloin tällöin ihan kiva jutella, mutta itsestäni en halua paljastaa mitään. Jätän kaikki ihmiset niin sanotusti käsivarren mitan päähän. Hermostun heti, jos joku kysyy minusta itsestäni jotain, ja vastaan mahdollisimman ympäripyöreästi. Samasta syystä en kysy minäkään muilta mitään, josta syystä minua pidetään (syystäkin) tylynä ja epäsosiaalisena.

Tarpeeksi kauan kun tätä pelleilyä olen jatkanut, niin nyt toiset ihmiset ovat oikeastikin lakanneet kiinnostamasta, enkä jaksaisi ollenkaan kuunnella mitään jaaritteluja siitä, missä on edullisinta maitoa tai minkälaisia vatsavaivoja on kelläkin. En myöskään itse jaksa enää puhua juurikaan mitään, koska oletan, että toista ei kuitenkaan kiinnosta.

Ennen vanhaan sanottiin tylsämielisiksi älyllisesti jälkeenjääneitä, jotka mielisairaalassa vain tuijottivat eteensä. Usein mietin, että tuo sana kuvaa mielestäni todella hyvin nykyistä minua. Kaikki luovuus, ilo, intuitiivisuus, innostuminen, leikkisyys ja unelmat ovat poissa.

Olen kuin kone.

"Olen tässä masennuksen edetessä huomannut että en halua enää tutustua uusiin ihmisiin."

kaikkea piloille passatut keksivätkin kun eivät muuten pysty loisimaan....

Kyllä samanlaista, monet puh.nrot ja kaikin keinoin pitää vältellä ihmisiä. Ei puhettakaan mihinkään ilman douppausta. Kait se helpottaa joskus. Lääkkeiden voimalla koitan mennä ja terapiassa myös. Ymmärrän täysin. Hyvä jos jaksat käydä töissä, ainakin jotakin järkevää tekemistä, mutta jos käy liian raskaaksi, ota sairaslomaa, itse en älynnyt lopettaa/vähentää työntekoa ja meinasi käydä huonosti. Eipä muuta kuin taistellaan ja luotetaan parempaan tulevaisuuteen.

Ei tietojaan pidäkään levittää kaikkien nähtäväksi.
Facebook on rikollinen järjestö,joka jakaa häikäilemättä kaiken tietosi muille rikollisille,älä käy siellä enään.
Netti on vaarallinen paikka sille joka ei osaa sitä käyttää.

itsensä ja elämänsä on syödä ssri-myrkkyjä... hyvää matkaa helvettiin...

Kovin tutulta kuulostaa. Ihmiset ei kiinnosta. Maidon hinnasta jaarittelu ei kiinnosta. Kumpi on isompi paha, Obama vai Putin? Ihan sama.

En enää kykene edes kuvitella itseäni tutustumassa uusiin ihmisiin. Pelkkä ajatuskin jotenki kuvottaa. Ihan siis perus sääennuste keskustelunkin käyminen on mahdoton ajatus. Itsestään ei huvita kertoa mitään, kumminkin vaan selän takana juoruavat ja naureskelevat, ja tilaisuuden tullen piilovittuilevat. Tai vaan suoraan vittuilevat. Näin ainakin kuvittelen. Myöskään muiden ihmisten asiat ei kiinnosta. Kenellä on kuinka herttanen sesse ja hieno bmw, kuka on hommannu salille kausikortin ja kuka aikoo lähteä ibizalle bailaamaan ja juomaan ainaki tuhat breezeria. Meidän Seriltä lähtee karvat ja teidän Muppelle kasvaa sarvet. Just. Söisivät päänsä.

Oon järkeilly tän asian itelleni kuitenkin niin, että kaikki tämä somettaminen ja maailman tilanteet ja kaikki hienot saavutukset ja materiaalit ja kaikki egon pönkitykset ja kaikki mistä ihmiset keskenään nyt vittu ikinä puhuvatkaan, on turhaavitunpaskaa, tämän yhteiskunta koneiston aikaansaamaa kilpailua egojen välillä. Menesty elämässäs, tai pety ittees ja kadota itsetuntos. Syö SSRI- tai SRNI- lääkkeitä ja ole zombie lopun ikäs. Tästä kaikki pikkusielut kyllä arvostelemisillaan pitää huolen.

Kyllä, kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta sekä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Pyrin kaikilla mahdollisilla keinoilla välttelemään vaivaannuttavia kohtaamisia puolituttujen, sukulaisten ja puolituttujensukulaisten kanssa. Oman päänsä sisällä jumissa olemista, asioiden yliajattelemista ja ajatustyön loppuun saattamatta jättämistä. Mäkeä alas pyörivän lumipallo- efektin tavoin asiat vaan menee enempi ja enempi vituiksi.

Ehkä tästä kaikki joskus jotenkin selvitään. Tsempit.

Kyllähän tuo masennus eristäytymiseen vetää, ihan refleksien tasolta alkaen. Sen myötä sitä helposti vetäytyy jo heti kättelyssä uusista kohtaamista, väistelee usein tuttujen tapaamisia tai on aloitteeton ja erakoituu ylipäätään eri tavoin yleisesti.

Toisaalta on sitten kuitenkin mahdollista myös etsiytyä sosiaalisuuteen ja uusiinkin kohtaamisiin, tutustumisiin voimien mukaan. Ehkä niille on meissä kuitenkin olemassa jokin kaipuu ja tarvekin. Ja hyvät tai kohtalaisetkin kohtaamiset kyllä kohentavat oloa ja pitävät paremmin jalkeilla usein, auttavat masennuksessa.

Itse olen kokenut masennuksen myötä viimein myös sellaisia kohtaamisia ja sosiaalisuutta, joita tuskin olisi voinut olla ilman sitä. Omien vaikeiden asioiden kohtaaminen ja läpikäyminen on tuonut myös toisten ihmisten kohtaamiseen lisää sellaista syvyyttä, jota ei olisi ikinä löytynyt, jos elämä olisi "mennyt niin kuin piti".

Turha sitä ylisossiaalinen on olla, jos ei siltä tunnu....

Kyllä hienosti osasit ( kylläjatoisaalta ) tuoda ajatuksia esiin. Itselläkin on kuitenkin joku tarve saada kontaktia ihmisiin, pitäisi olla vain jotenkin neutraali ja aivan uusi tuttavuus, jotenkin ettei mitenkää muistuta entistä elämää. En osaa oikein selvittää. Mutta samalla yksinäisyys vaivaa vaikka esim. tänään mahtava kun ei ole mitään ohjelmaa eikä pakollista tekemistä. En tiedä noista lääkkeistä muuta kuin minun hengen ne pelasti 3 vuotta sitten, on kovat sivuvaikutukset ja eivät ne tee autuaaksi eikä paranna. On pattitilanne tavallaan, pitäisikö kokeilla irtaantua niistä vai ei. Paskaa on vielä niin paljon selvitettävänä ja tietää että uuttakin ongelmaa tulossa, sitä ei vain jaksa. Mutta periksi ei anneta, ainakin nyt on sellainen fiilis. Jotakin vertaistukea sitä kaipaa, esim. tämä kirjoitus auttaa heti.

Samat fiilikset. Ei kiinnosta muiden jutut. Minua on puukotettu niin monta kertaa selkään ja olen ollut liian kiltti. Nyt olen alkanut laittaa välejä poikki ja haluan elää yksin. Olen salannut puhelinnumeron, osotteen enkä ole missään somessa omalla nimellä.

Mielestäni helvettiä kuvaava katkelma John Miltonin Paradise Lostista (ens. kirja, rivit 61-66) sopii osuvasti masennukseen:

A Dungeon horrible, on all sides round
As one great furnace flam'd, yet from those flames
No light, but rather darkness visible
Served only to discover sights of woe,
Regions of sorrow, doleful shades, where peace
And rest can never dwell, hope never comes

Omalla kohdallani masennus on motivoinut paljoa itsetutkiskelua ja omien asenteiden rehellistä tarkastelua; jotain hyvää siinä missä huonoakin.

Rakkautta ja unelmia joulun odotukseen kaikille kanssaihmisille!

Tuli viime sunnuntaina todella jälleen kerran sellanen olo, että nyt en mene sukulaisteni kanssa viettään enää yhtään ainutta synttäriä. Hyi olkoon sentään. Kolme akkaa kahvipöydässä alko puhumaan mun apgar- pisteistäni. Ja huom niin välittämättä siitä että olin lähellä ja kuulin kaiken, hyi hitto. Ja sitä ihanaa lähisukua,....mutta saatiinpahan taas minut alakulon ja syvän masennuksen valtaan. Nyt sitten lojun vuoteen pohjalla kolmatta päivää. Eutanasia olisi paras vaihtoehto, niin siihen loppuisi tuo sukulaisakkojen ällöttävyys ja kiusanteko. Kuvottavaa todellakin, ei mitään sivistystasoa. No pikkusukulainen täytti kolme vuotta. Toivottavasti antavat nuo lapset olla rauhassa ettei kaikien kuullen torveen toitottaen ja vaitiolovelvollisuuskin heillä pitäisi olla, kiljuisi lasten asioita kylille enempää.

Luottamus mennyt 100% :sti.