Viime vuoden Linnan juhlissa koko Suomen tietoisuuteen noussut Hannes Hynönen olisi tammikuussa täyttänyt 103 vuotta. Hän menehtyi kuitenkin viime maanantaina kolmen viikon sairaalajakson jälkeen.
Päivää ennen sairaalaan joutumista Hynönen antoi Askel-lehdelle haastattelun. Sitä voi kuvailla hänen testamentikseen.
Suuri rakkaus
Sota-ajasta Hynönen ei halunnut puhua. Sen sijaan hän muisteli varhaisvuosiaan kymmenlapsisessa perheessä, kertoi nuoruudestaan ja elämänsä rakkauden, Toinin ensi kädenpuristuksesta.
- Jos hommaan jauhot, niin tuletko leipomaan leipää, Hannes kysyi.
- Suatanhan minä tullakin, Toini vastasi.
Siitä alkoi 65 vuotta kestänyt yhteinen taival.
Turva ja luottamus
Usko Jumalaan sävytti Hynösen elämää jo poikavuosista lähtien. Nuorena isänä hän piti pyhäkoulua omille ja naapurin lapsille.
- Tuntuu niin pahalta, kun pyhäkoulut vähenevät ja kouluista yritetään ruotia uskontoa pois, veteraani oli purkanut sydäntään presidentti Sauli Niinistölle.
- Kun usko pääsee lapselle sydämen turvaksi, siitä on vaikeuksien tullessa apua, eikä tarvitse tehdä pahoja itselle tai muille.
Tuoreen Askel-lehden haastattelu päättyy veteraanin testamenttiin, jossa hän toivoo Suomen liittyvän Natoon. Sotilasliiton ohessa hän sanoo luottavansa siihen, mitä Jumala sallii meille tapahtuvan.
- Luottakaa Jumalaan ja opettakaa se luottamus myös lapsillenne. Se on ainoa turva.
Sittenkin uskovainen mies
1
57
Vastaukset 1
- vanhojasatuja
Ja oliko tässä jotain yllättävää? Tässä ikäluokassa vielä yhdistyy tehokkaasti olematon koulutus, tehokkaaseen aivopesuun (kylä kyttäsi että kaikki varmasti istuivat kirkon penkissä tai muuten alkoivat juorut levitä). Ei tämä tästä olemattomasta jumalaolennosta yhtään sen todellisempaa tee :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371333- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845- 60651
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39507
- 63503
- 16497