Kokoomus voisi muutta nimensä kuvaamaan paremmin sen poliittista linjaa, kaikki mahdollinen valehdellaan ja vieläpä tavalla jonka tyhminkin huomaa valehteluksi.
Kaikkien valheiden äiti istuu johtamassa puoluetta ja puhuu puuta heinää lopuille valehtelijoille.
Suomen politiikka on mennyt tällä vaalikaudella yhdessä hujauksessa 100 vuotta taaksepäin ja muistuttaa nyt jotain Albanian politiikkaa 1980 luvulla.
Kansallisen Valehtelun Liitto
Valhe_ja_emävalhe
2
<50
Vastaukset
Kokoomuksessa on paljon kansan parasta ajattelevia. Stubb on poikkeus. Joutaisi mennä vaikka Englantiin, kun äidinkieli ja jyrkkä rikkaiden porvarien suunta ohjaa sinne. Terve menoa!
- enolestupid
No niinpä. Itse olen kaikissa valeissa äänestänyt kokoomusta. Nyt alkaa kuitenkin meikäläisellä tulla raja vastaan. En halua samaistua tyhmien puolueeseen. Tuntuu, että sellaisina meitä pidetään. Olisikohan aika vaihtaa puheenjohtajaa?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad951503- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että399905- 163880
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 56733
- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632