Promillet ja prosentit

Juttu Ilkka-lehdestä;

"Vastaanottokeskuksen joukko-tappelu sitoo poliisipartiot
Iskut turvapaikanhakijoita vastaan ovat Poliisihallituksen mukaan yleistyneet.

STT
HELSINKI Levottomuudet ovat lisääntyneet ja tunnelma on kiristynyt osassa vastaanottokeskuksia loka-marraskuussa. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu näkyykin poliisin tehtävissä eniten niin, että poliisi puuttuu hakijoiden keskinäisiin välienselvittelyihin, joukkotappeluihin ja häiriökäyttäytymiseen.
– Asukkaiden välejä ja niiden taustalla olevaa turhautumista kuvaa se, että riitoja syntyy arkisista asioista, kuten siivouksesta tai ruokailusta, kertoo poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta.
Vastaanottokeskuksissa on Poliisihallituksen mukaan ollut viime viikkoina muutamia joukkotappeluja, joita selvittämään on tarvittu koko paikallinen poliisivoima. Arkiyönä esimerkiksi keskikokoisessa kaupungissa on käytössä normaalisti 4-5 poliisipartiota.
Poliisitarkastaja Tommi Reen kertoo, että useiden partioiden lähettäminen paikalle on työturvallisuuskysymys. Jos paikalla on kymmeniä kiihtyneitä ihmisiä, tehtävä ei missään nimessä ole vain yhtä partiota varten.
Valtakunnallisessa mittakaavassa hälytykset vastaanottokeskuksiin ovat olleet syksyllä vain promilleja kaikista poliisin hälytystehtävistä. Marraskuussa poliisille tuli noin 100 000 tehtävää, joista noin 800 liittyi jollain tavalla turvapaikanhakijoihin.
Vastaanottokeskuksiin kohdistuneet hyökkäykset ja häiriköinnit ovat Poliisihallituksen mukaan jossain määrin lisääntyneet viime viikkoina. Tuhotöistä epäillyt näyttävät usein olleen jollakin lailla syrjäytyneitä ja lähes poikkeuksetta suomalaisia.
Poliisihallituksen arvion mukaan turvapaikanhakijoita on tänä vuonna ollut epäiltynä noin 150 pahoinpitelyssä. Määrä on varsin pieni siihen nähden, että poliisin tietoon tulee vuosittain jopa 35 000 pahoinpitelyä, Poliisihallitus muistuttaa.
Raiskauksista on tullut ilmoituksia tänä vuonna hieman aiempia vuosia enemmän. Ulkomaalaisten osuus epäillyistä on ollut viime vuosina noin 20-30 prosenttia.
Erityisesti julkisella paikalla tapahtuneiden raiskausrikosten lisääntyminen näkyy. Kasvua on viime vuodesta yli 50 prosenttia. Marraskuun loppuun mennessä niitä oli kirjattu 152.
Lisäksi poliisi on saanut vihjeitä, joiden mukaan turvapaikanhakijat ovat seurailleet, lähennelleet tai kosketelleet varsinkin nuoria suomalaisnaisia. Ilmiön laajuudesta ei ole tarkkaa kuvaa."

Poliisin tehtävistä vain promille liittyy turvapaikanhakijoihin, mikä on suhteessa heidän määräänsä, mutta entä raiskaukset, kun lähes kolmasosa on ulkomaalaisten tekemiä? Promillella ja 30:llä prosentilla on valtava ero.
Myös raiskausten kasvu viime vuodesta on valtava loikka ja tästä kasvusta suurin osa on tullut kuukaudessa.

Jutussa korostetaan suomalaisten hyökkäyksiä vastaanottokeskuksiin. Paljonko niitä on ollut ja kuinka iso osa suomalaisista sellaisiin syyllistyy?
Onko lakanaan pukeutuminen hyökkäys? On ainakin, jos sen tutkintaan uhrattuja työtunteja katsotaan.
Poliisilla ei taida olla näistäkään tarkkaa kuvaa, kuten ei ole suomalaisnaisiin kohdistuneista ahdisteluistakaan? Eikö tehtyjä ilmoituksia kirjata ylös?

Ei tässä mene kuin päivä pilalle, kun lukee noita tarkoitushakuisia "uutisia". Aivopesulta nuo enemmänkin haiskahtavat.
5100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kauhavalla ei ole kuulemma paljon poliisi tehtäviä vokkissa -?

Äänestä
  • Kyllä niitä sinne kuitenkin tämän tuosta ajelee. Lukumäärä on toki vähäinen, jos käyntikertoja verrataan muihin "tehtäviin", ylinopeussakkojen ja mopopoikien valovikojen rangaistusvaatimuksiin verrattuna.

    Raiskauksista on kohkattu paljon, mutta viime aikoina vasta on tunnustettu, että turvapaikanhakijat ovat erinomaisen hanakkoja suomalaisten lasten perään, joten salailun petettyä tälläinen raiskaus on varsin todennäköinen ennen pitkää.

    Minusta ei ole oikein verrata vain tehtävien määrää, sillä liikennesakolla ja lapsen puskaraiskauksella on niin valtava ero, että niistä ei pitäisi ollenkaan puhua samassa lauseessa.

    Siihen asti on vielä kaikki kauhavalaisten kannalta hyvin, kun poliisi ajaa vokkiin, eikä jonnekin lähistön pensaaseen eristysnauhoineen.

    Äänestä

Ilkkahan on Hesarin jälkeen hallitsemattoman maahanmuuton innokkain äänenkannattaja.Se on lehden pääasiallinen tehtävä ollut tänävuonna,jatkunee linja 2016,kuka enää tuollaista tilaa.

Äänestä
  • Ei oo totta?! Suomalaisia kehoitetaan pysymään sisällä ja piilottamaan profiilikuvansa facebookissa, koska meillä on nyt erilaisista kulttuureista tullutta väkeä!
    Eikö se kauan hoettu monikulttuuri olekaan rikkaus, vaan vaaratekijä?

    Suututtaa niin maan perkeleesti, että nyt täytyy mennä hakkaamaan halkoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikolukija kirjoitti:

Juttu Ilkka-lehdestä;

"Vastaanottokeskuksen joukko-tappelu sitoo poliisipartiot
Iskut turvapaikanhakijoita vastaan ovat Poliisihallituksen mukaan yleistyneet.

STT
HELSINKI Levottomuudet ovat lisääntyneet ja tunnelma on kiristynyt osassa vastaanottokeskuksia loka-marraskuussa. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu näkyykin poliisin tehtävissä eniten niin, että poliisi puuttuu hakijoiden keskinäisiin välienselvittelyihin, joukkotappeluihin ja häiriökäyttäytymiseen.
– Asukkaiden välejä ja niiden taustalla olevaa turhautumista kuvaa se, että riitoja syntyy arkisista asioista, kuten siivouksesta tai ruokailusta, kertoo poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta.
Vastaanottokeskuksissa on Poliisihallituksen mukaan ollut viime viikkoina muutamia joukkotappeluja, joita selvittämään on tarvittu koko paikallinen poliisivoima. Arkiyönä esimerkiksi keskikokoisessa kaupungissa on käytössä normaalisti 4-5 poliisipartiota.
Poliisitarkastaja Tommi Reen kertoo, että useiden partioiden lähettäminen paikalle on työturvallisuuskysymys. Jos paikalla on kymmeniä kiihtyneitä ihmisiä, tehtävä ei missään nimessä ole vain yhtä partiota varten.
Valtakunnallisessa mittakaavassa hälytykset vastaanottokeskuksiin ovat olleet syksyllä vain promilleja kaikista poliisin hälytystehtävistä. Marraskuussa poliisille tuli noin 100 000 tehtävää, joista noin 800 liittyi jollain tavalla turvapaikanhakijoihin.
Vastaanottokeskuksiin kohdistuneet hyökkäykset ja häiriköinnit ovat Poliisihallituksen mukaan jossain määrin lisääntyneet viime viikkoina. Tuhotöistä epäillyt näyttävät usein olleen jollakin lailla syrjäytyneitä ja lähes poikkeuksetta suomalaisia.
Poliisihallituksen arvion mukaan turvapaikanhakijoita on tänä vuonna ollut epäiltynä noin 150 pahoinpitelyssä. Määrä on varsin pieni siihen nähden, että poliisin tietoon tulee vuosittain jopa 35 000 pahoinpitelyä, Poliisihallitus muistuttaa.
Raiskauksista on tullut ilmoituksia tänä vuonna hieman aiempia vuosia enemmän. Ulkomaalaisten osuus epäillyistä on ollut viime vuosina noin 20-30 prosenttia.
Erityisesti julkisella paikalla tapahtuneiden raiskausrikosten lisääntyminen näkyy. Kasvua on viime vuodesta yli 50 prosenttia. Marraskuun loppuun mennessä niitä oli kirjattu 152.
Lisäksi poliisi on saanut vihjeitä, joiden mukaan turvapaikanhakijat ovat seurailleet, lähennelleet tai kosketelleet varsinkin nuoria suomalaisnaisia. Ilmiön laajuudesta ei ole tarkkaa kuvaa."

Poliisin tehtävistä vain promille liittyy turvapaikanhakijoihin, mikä on suhteessa heidän määräänsä, mutta entä raiskaukset, kun lähes kolmasosa on ulkomaalaisten tekemiä? Promillella ja 30:llä prosentilla on valtava ero.
Myös raiskausten kasvu viime vuodesta on valtava loikka ja tästä kasvusta suurin osa on tullut kuukaudessa.

Jutussa korostetaan suomalaisten hyökkäyksiä vastaanottokeskuksiin. Paljonko niitä on ollut ja kuinka iso osa suomalaisista sellaisiin syyllistyy?
Onko lakanaan pukeutuminen hyökkäys? On ainakin, jos sen tutkintaan uhrattuja työtunteja katsotaan.
Poliisilla ei taida olla näistäkään tarkkaa kuvaa, kuten ei ole suomalaisnaisiin kohdistuneista ahdisteluistakaan? Eikö tehtyjä ilmoituksia kirjata ylös?

Ei tässä mene kuin päivä pilalle, kun lukee noita tarkoitushakuisia "uutisia". Aivopesulta nuo enemmänkin haiskahtavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu