Tätä alkotaksin jutun päätös oikeasti tarkoittaa

homma_jatkuu_entisellään

http://www.verkkouutiset.fi/blogit/alkotaksi_paatos_oikeasti-43180

Joten alkoholitilaukset voivat jatkua EU-alueelta entiseen tapaan kunnen Helsingin hovioikeus ja viimeisessä kädessä korkein oikeus antavaa lopullisen tuomionsa. Tullin resurssit eivät ole entisestään yhtään lisääntyneet joten paketteihin mahdollisesti pistetyt laput voidaan työntää roskiin edelleenkin.

3

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tekopyhä.ja.ahne.valtio

      Oikeasti kyse on veroista

      Helsingin hovioikeus saa EU-tuomioistuimen päätöksen seurauksena pöydälleen poliittisen kuuman perunan. Paine Suomen valtion kannan mukaiselle ratkaisulle, eli etämyynnin kiellon oikeuttamiselle, on kova.

      Suomen valtion vetoomusta kansanterveyden ja yleisen järjestyksen turvaamisesta on kuitenkin vaikea niellä niin kauan, kun alkoholin etäosto edelleen sallitaan.

      Etämyynnin ja etäoston ainoa ero on siinä, kuka järjestää tilattujen juomien kuljetuksen. Etämyynnissä tästä vastaa myyjä tai joku myyjän lukuun toimiva henkilö. Etäostossa kuluttaja on vastuussa kuljetuksen järjestämisestä.

      Millä tavalla vaarallisempaa myyjän tilaaman kuljettajan tuoma viina sitten on verrattuna ostajan tilaaman kuljettajan tuomaan viinaan? Vastaus tiedetään virkamiehistössäkin. Ei millään tavalla.

      Valtion halulla kieltää alkoholin etämyynti ei ole todellisuudessa mitään tekemistä kansanterveydellisten syiden kanssa. Todellinen syy on verotus. Etämyynnissä alkoholiverosta on nimittäin vastuussa myyjä, etäostossa taas ostaja.

      • Eijaksaei

        Menetetyt verotulot n. 10 milj. Maahanmuuttajille lisäbudjetti 500 mil. EUR ei puoli miljardia. Yhdellä sormennäpäytyksellä ja läpihuutojuttuna.
        Viininlipittäjät nyt kuriin !


    • uusinkäänne

      Käänne alkoholilain valmistelussa: Nettimyyntiä toisista EU-maista ei voidakaan kieltää
      Verkkouutiset - 51 min 31 s sitten

      Euroopan komissio katsoo alkoholin etämyyntikiellon loukkaavan EU:n sisämarkkinasääntöjä.

      Euroopan komission mukaan alkoholilain uudistukseen kirjattu etämyyntikielto loukkaisi voimaan tullessaan Euroopan unionin sisämarkkinasääntöjä.

      Asia ilmenee komission lakiluonnoksesta laatimasta yksityiskohtaisesta mietinnöstä.

      Verkkouutisten näkemässä asiakirjassa annetaan kylmää kyytiä lakiin kaavailluille alkoholin verkkokauppaa koskeville säädöksille.

      Mietinnön perusteella alkoholin verkkomyynti toisista jäsenvaltioista on mahdollistettava esimerkiksi samalla tavalla kuin Alkon tuotteiden myynti sen liikepaikkojen ulkopuolella. Mietinnön jättäminen merkitsee myös, että alkoholilain voimaan saattamista on lykättävä kuudella kuukaudella.

      Komission mietinnössä huomautetaan, että uusi alkoholilaki antaisi Alkolle oikeuden luovuttaa tuotteitaan asiakkaille sen myymälöiden ulkopuolella liikepaikoissa, joiden kanssa Alko on tehnyt "luovutuspaikkasopimuksen". Samalla kuitenkin kiellettäisiin alkoholin etämyynti toisista EU:n jäsenvaltioista Suomeen.

      Komission mukaan järjestely, jossa asiakas voisi tilata alkoholijuomia Alkon verkkokaupasta ja noutaa ne muualta kuin Alkon myymälästä ei kuulu enää Alkon monopolioikeuksien piiriin. Tämän vuoksi asiaa on komission mukaan arvioitava tavaran vapaata liikkuvuutta EU:ssa koskevan sääntelyn perusteella.

      Komissio katsoo, että uuden alkoholilain etämyyntisäädös syrjisi toisista jäsenvaltioista myytäviä alkoholijuomia ja että se loukkaisi EU:n perussopimuksen tavaran vapaata liikkuvuutta koskevaa sääntelyä.
      Kansanterveyden suojelua?

      Komissio sivuaa mietinnössään niin kutsuttua Alkotaksi-tapausta. Euroopan unionin tuomioistuin antoi asiassa ratkaisun marraskuussa 2015.

      Tuomioistuimen mukaan Suomen alkoholilainsäädäntöön sisältyvä alkoholin etämyynnin kielto on ristiriidassa Euroopan unionin perussopimuksen tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevan sääntelyn kanssa, mutta mahdollisesti oikeutettavissa perussopimuksessa mainituin poikkeusperustein - tässä tapauksessa kansanterveyden ja yleisen järjestyksen suojelemiseksi.

      Se, voidaanko poikkeusperusteet hyväksyä, jätettiin asiaa käsittelevän Helsingin hovioikeuden ratkaistavaksi. Tuomioistuin ei ole vielä antanut päätöstään asiassa.

      Myös komissio arvioi mietinnössään sitä, voidaanko alkoholin verkkokauppaa ulkomailta rajoittaa kansanterveydellisin perustein. Komissio huomauttaa, että uudessa laissa sekä laajennetaan Alkon jakelukanavia että muun muassa korotetaan vähittäiskaupoissa myytävien juomien korkeinta sallittua alkoholipitoisuutta nykyisestä 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Näin ollen kansanterveydellisiä perusteluja etämyynnin kieltämiselle ei voida komission mukaan hyväksyä.

      Mietinnössä todetaan, että lain tavoitteet voidaan saavuttaa vähemmän sisämarkkinoita rajoittavalla tavalla kuin etämyynnin täyskiellolla.

      Komission mukaan laki ei loukkaisi EU-oikeutta, jos Suomi antaisi toisissa jäsenvaltioissa toimiville alkoholin etämyyjille täysin samat oikeudet luovuttaa tuotteitaan asiakkaille kuin Alkolle aiotaan antaa sen liikepaikkojen ulkopuolisissa luovutuspaikoissa.

      Mietinnön lopussa korostetaan, että mikäli laki tulee sellaisenaan voimaan eikä komission kantaa oteta huomioon, on lakiin sisältyvä etämyynnin kielto ristiriidassa Euroopan unionin perussopimuksen kanssa.

      Lakia valmistelevan sosiaali- ja terveysministeriön alkoholilain uudistuksesta kertovalla verkkosivustolla todetaan edelleen, että rajat ylittävä etämyynti olisi uudessa laissa "selvästi kielletty".

      "Käytännössä kielto tarkoittaisi sitä, että ulkomailla sijaitseva myyjä ei saisi myydä Suomessa oleville kuluttajille alkoholijuomia", ministeriön sivuilla kerrotaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5081
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1731
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1616
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1433
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1137
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      192
      932
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      800
    Aihe