kaikille..

Hyvää itsenäisyys päivää!
31167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Itsenäisyyspäivä on yhdyssana.

Äänestä

Itsenäisyys saatiin kauniisti pyytämällä eikä sotimalla, mutta kiitos siitä tosiaan Venäjän hallitukselle ja yleisvenäläiselle toimeenpanevalle keskuskomitealle. Suomi sai itsenäisyyden em. keskuskomitealta 4.1.1918. Ennen Venäjän tunnustusta yksikään maa ei suostunut tunnustamaan Suomea. Kiitos siis Venäjälle itsenäisyydestä.

Sotaveteraanit ja sodat sotketaan aina tähän [itsenäisyys] asiaan jostain käsittämättömästä syystä. Kaikki 2. MS:n melskeissä miehitetyt valtiot ovat nykyään itsenäisiä, niin Baltian maat kuin Saksakin.

Sotaveteraaneilla ei siis ole mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa, eikä varsinkaan sillä 1941 aloitetulla hyökkäyssodalla, josta kertovaa elokuvaa jostain syystä katsellaan "perinteisesti" itsenäisyyspäivänä.

Äänestä
  • Itsenäisyys julistettiin 6,12, 1917.

    Bolsevikkien oli se tunnustettava, ei myönnettävä. Tosin he yrittivät kaataa sen heti tukemalla punikkien kapinaa. Itsenäisyys kuitenkin pelastettiin taistelemalla ja uudelleen 1939 ja 1944.
    Siinä riittää tiltuille valehtelemista.

    1Äänestä

  • Tiltun-valeita-taas kirjoitti:

    Itsenäisyys julistettiin 6,12, 1917.

    Ihan turhaan jankkaat valheitasi, on yksinkertaisesti vain totta että itsenäisyyttä ei saatu sotimalla, eikä sitä olisi menetetty vaikka Suomi olisi tilapäisesti miehitetty Saksan kaaduttua. Kaikki 2. maailmansodan aikana tilapäisesti miehitetyt valtiot ovat itsenäisiä, niin Baltian maat, Puola, Saksa jne. Vaikka Suomi olisi miehitetty liittoutuneiden toimesta kokonaan, niin miehitys olisi tuskin kestänyt Suomen kohdalla kovinkaan pitkään. Porkkalan vuokrasopimus oli 50 vuodeksi, mutta se palautettiin Suomen hallintaan jo 1956.

    Äänestä

  • Tiltun-valeita-taas kirjoitti:

    Itsenäisyys julistettiin 6,12, 1917.

    Bolsevikkien oli se tunnustettava, ei myönnettävä. Tosin he yrittivät kaataa sen heti tukemalla punikkien kapinaa. Itsenäisyys kuitenkin pelastettiin taistelemalla ja uudelleen 1939 ja 1944.
    Siinä riittää tiltuille valehtelemista.

    Aikoinaan Suomen itsenäisyysjulistuksen sanamuodosta käytiin eduskunnassa äänestys porvarillisten puolueiden ja sosiaalidemokraattien ehdotuksen välillä. Porvarilliset puolueet olisivat vain halunneet julistaa Suomen itsenäiseksi ja irtaantua näin "kertakaikkiaan" bolsevistisesta Venäjästä. Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet asettaa venäläisistä ja suomalaisista koostuvan neuvottelukunnan, joka olisi sopinut itsenäistymisen yksityiskohdista. Ennen lokakuun vallankumousta ja bolsevikkien valtaantuloa olivat mielipiteet olleet päinvastaiset. Porvarillisten puolueiden ehdotus voitti ja Suomi julistautui itsenäiseksi.
    Ongelmana oli kumminkin muiden maiden suhtautuminen
    Itsenäisyysjulistus oli saanut muotonsa siis jo 6.12.1917 ja senaatti oli aiemminkin toiminut saadakseen muiden valtioiden tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Porvarillinen senaatti ei halunnut tunnustaa Venäjän bolsevikkihallitusta eli se ei voinut pyytää tunnustusta Suomen itsenäisyydelle bolsevikkihallitukselta, vaan aikoi odottaa Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kokoontumista. Jos bolsevikkihallitus kaatuisi, muodostaisi tämä bolsevikkihallituksen tunnustaminen painolastin Suomen hallitukselle. Tällainen painolasti saattaisi haitata Suomen suhteita muihin ulkovaltoihin. Lähinnä Suomessa arveltiin, että bolsevikkihallituksen tunnustaminen vaikuttaisi suomalaisten tuotteiden pääsyyn lännen markkinoille. Tästä johtuen Suomen eduskunta esitti 22.12. pyynnön Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, joka ei ollut bolsevikkien vallassa.

    Ensimmäisenä Suomi kääntyi muiden Pohjoismaiden puoleen heti itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen ja pyysi itsenäisyyden tunnustamista. Pohjoismaat kuitenkin suhtautuivat varovaisesti, odottaen Venäjän tunnustusta. Ruotsi halusi odottaa myös Saksan suhtautumista. Bolsevikkien kanssa rauhanneuvotteluja käyvä Saksa ei halunnut tunnustaa Suomea ennen Venäjää ja näin mahdollisesti vaarantaa rauhanneuvotteluja. Saksalaiset halusivat rauhan Venäjän kanssa, mutta halusivat Suomen itsenäiseksi. Oli tärkeää, että Suomi olisi itsenäinen, jotta Saksa voisi Suomen kautta päästä venäläisten Jäämeren rannalla sijaitseviin asevarastoihin. Nämä asevarastot länsimaat olivat tarkoittaneet venäläisille joukoille taisteluun Saksaa vastaan.
    Senaatti taipuu
    Senaatin oli lopulta käännyttävä Kansankomissaarien neuvoston eli bolsevikkihallituksen puoleen ja pyydettävä itsenäisyyden tunnustamista siltä. Sosiaalidemokraatit olivat tiedustelleet itsenäistymismahdollisuuksia bolsevikeilta heti joulukuun alkupuolella. Sosiaalidemokraatit päättivät 23.12. lähettää valtuuskunnan Pietariin Kansankomissaarien neuvoston luo. Valtuuskunta, johon kuuluivat Wiik, Gylling ja Manner, jätti adressin 27.12. Leninille. Adressissa sanottiin itsenäisyyden auttavan työläisiä luokkataistelussa porvareita vastaan. Tapaamisessa mukana ollut Trotski moitti suomalaisia sosiaalidemokraatteja siitä, että nämä eivät ottaneet valtaa käsiinsä marraskuussa Suomessa suurlakon aikana. Lenin toivoi vallankumousta Suomeen ja vallankumouksen leviämistä myös Ruotsiin. Itsenäisyyden Suomi saisi, kunhan sitä kirjallisesti Suomen hallitus neuvostolta pyytäisi. Senaatti oli saanut vastaavanlaisia tietoja saksalaisilta ja lähettivät oman valtuuskuntansa 27.12. Smolnaan tapaamaan Leniniä. Senaatin edustajat Idman ja Enckell saivat samansuuntaiset ohjeet Leniniltä. Enckellin kysyessä muodollisuuksista, Lenin vastasi lyhyesti: "Se on sangen yksinkertaista Hallituksenne kirjoittaa meille kirjeen, johon heti vastataan". Leninin mukaan Venäjän lain vaatima työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean hyväksyntä olisi pelkkä muodollisuus.
    Kansankomissaarien neuvosto, ei Venäjän hallitus
    Saatuaan Leniniltä myönteisen vastauksen Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta, Idman ja Enckell palasivat 29.12 Helsinkiin ja antoivat senaatille selostuksen tapahtumista. Jo samana iltana lähti uusi valtuuskunta kohti Pietaria. Valtuuskuntaan kuuluivat Idmanin ja Enckellin lisäksi myös senaatin puheenjohtaja Svinhufvud. Valtuuskunta odotti pääsyä kansankomissaarien neuvoston puheille ja asiansa käsittelyä iltamyöhään asti. Kansankomissaarien neuvoston kansliapäällikkö palautti valtuuskunnan laatiman kirjelmän. Asiaa ei käsitelty, koska kirje oli suunnattu Venäjän hallitukselle. Bolsevikit eivät tunnustaneet mitään hallituksia ja kirje olisi tullut osoittaa kansankomissaarien neuvostolle. Enckellin ehdotusta asiakirjan korjaamisesta "päällekirjoituksella" kansliapäällikkö ei hyväksynyt. Viralliseen asiapaperiin ei voitu tehdä muutoksia. Suomalaisten valtuuskunta jätti uuden, korjatun asiakirjan seuraavana päivänä pääsihteerille. Vuoden viimeisillä hetkillä valtuuskunta pitkän odotuksen jälkeen sai vihdoin kansliapäälliköltä tunnustuskirjeen. Kirjeessä kansankomissaarien neuvosto ehdottaa toimeenpanevalle keskuskomitealle Suomen valtion itsenäisyyden tunnustamista. Kiitollinen suomalainen valtuuskunta halusi tav

    1Äänestä

""Itsenäisyys olisi tullut joka tapauksessa"

No eipä mitään itsenäisyyttä olisi tullut ilman Venäjää. Koskaan. Vain se, että Venäjä irroitti alueen Ruotsista ja tuki itsenäistymiskehitystä juuri oikeaan aikaan, mahdollisti Suomen syntymisen."

Venäjä ei suinkaan "irroittanut" Suomea Ruotsista Suomen tulevan itsenäisyyden takia!

Ja useimmat itsenäisyydet tunnustetaan maailmalla vastoin emomaan tahtoa! Näin olisi käynyt ajan kanssa myös Suomelle!

"Itsenäisyys saatiin kauniisti pyytämällä eikä sotimalla, mutta kiitos siitä tosiaan Venäjän hallitukselle ja yleisvenäläiselle toimeenpanevalle keskuskomitealle. Suomi sai itsenäisyyden em. keskuskomitealta 4.1.1918. Ennen Venäjän tunnustusta yksikään maa ei suostunut tunnustamaan Suomea. "

Niin? Alkuun ei tullut tunnustuksia ENSIMMÄISEN KOLMEN VIIKON AIKANA! Ajan kanssa olisi tullut!

Itsenäisyys hankittiin taistelemalla eli riisumalla Suomessa olleet venäläisjoukot aseista ja seuraavaksi lyömällä sotilaallisesti Punakaartti!

"Kaikki 2. MS:n melskeissä miehitetyt valtiot ovat nykyään itsenäisiä, niin Baltian maat kuin Saksakin."

MUTTA MILLÄ TAVALLA! Katso Viroa! Elintaso oli samalla tasolla kuin Pakistanissa ja maahan jäi yli miljoonaa venäläistä!

PALJON PAREMMAN ALUN ITSENÄISYYDELLE SAI SUOMEN TAPAAN TEKEMÄLLÄ!

"Sotaveteraaneilla ei siis ole mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa, eikä varsinkaan sillä 1941 aloitetulla hyökkäyssodalla, josta kertovaa elokuvaa jostain syystä katsellaan "perinteisesti" itsenäisyyspäivänä."

Onpas sinulla taas monta virhettä??

- ilman Talvisotaa ei olisi tullut Jatkosotaa

- Jatkosdan varsinaiset sotatoimet aloitti ensinnä Neuvostoliitto itse!

- Suomen itsenäisyyden pelasti kesällä 1944 nimenomaan ne torjuntavoitot, jotka veteraanit meille hawnkkivat!

--- vielä 22.6.1944 Stalin vastasi Suomelle tiedusteluun rauhanehdoista, että vain "ehdoton antautuminen kelpaa" (=miehitys ja liittäminen Neukkulandian osasi!)

--- vasta kun Jooseppi joutui Tali-Ihantalassa Suomen mahtavien tykistökeskitysten jälkeen keräämään iskudivisiooniensa miesten suolia kuusennäreiltä, muuttui Joosepin mieli ja aselepo kelpasi!

Joten nautitaan ma kensalaiset itsenäisyydestä ja jätetään Venäjän Tiltut kärvistelemään kiirastulessaan!

Tiltuja riepoo kaksi asiaa:

- Suomen itsenäisyys säilyi

- Neuvostoliitto romahti 1991

1Äänestä
  • Suomihan oli ensimmäinen maa maailmassa, joka käytännössä tunnusti Neuvostovenäjän sosialistien hallinnon maan ainoaksi lailliseksi hallinnoksi, joten ei mikään ihme että Leninin johtaman maan oli todella helppo tunnustaa Suomen itsenäisyys.

    Jos se ei olisi tätä legitimoinut, niin se olisi mitätöinyt saamansa heiveröisen tunnustuksen asemalleen Neuvostoenäjän laillisena hallituksena.

    Tämä tunnustus tapahtui sillä tavalla, että Suomihan ihan itse pyysi itsenäisyytensä tunnustamista siltä hallitukselta, jota se piti venäjän laillisena hallituksena, se olisi voinut esittää pyynnön myös Venäjän valkoisille ja niiden valtioneuvoston johtohenkilöille.

    Äänestä

  • Itsenäisyyttä ei olisi tullut ilman Venäjää koskaan, sillä a) nykyisen Suomen alue ei olisi koskaan irronnut itsekseen Ruotsista ja b) koska muilta mailta ei vaan olisi koskaan tullut tunnustusta ilman Venäjän suostumusta (sitä kyllä yritettiin). Itsenäisyys hankittiin siis pyytämällä sitä kauniisti Venäjältä aivan vuoden 1917 lopussa. Tämän jälkeen keskeiset maat suostuivat tunnustamaan Suomen. Lue poika historiaa.

    Suomen osallistuminen operaatio Barbarossaan selittää miksi oli Talvisota, mutta sodat ovat yhdentekeviä tässä suhteessa, sillä itsenäisyys saatiin tosiaankin jo 1918. Pesunkestävänä lahkolaisena aloit vaahtoamaan falsetissa sitä sun tätä sodista, vaikka kyse oli siitä, että kyseenalaistettiin 25.6.1941 tehtyyn hyökkäykseen liittyvän elokuvan näyttäminen itsenäisyyspäivänä (joka muuten oikeasti ei edes ole tänään). Mutta tärkeintähän ei ole ymmärtää kunnolla lukemaansa, vaan mölistä tuota kiihkouskovaisen kulunutta dogmatiikkaa aina kun epäilee että siihen kohdistuu minkäänlaista arvostelua.

    Ei ole mitään väliä miksi oli joku sota, tai joku toinenkaan sota, kun sodat vaan eivät liity Suomen itsenäistymiseen millään tavalla (lukuunottamatta ehkä Suomen sotaa 1808-09). Suomea ei ole koskaan sodittu itsenäiseksi, ja kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat itsenäisiä. Tajuatko?

    Äänestä

  • Kiitos_Venäjä kirjoitti:

    Itsenäisyyttä ei olisi tullut ilman Venäjää koskaan, sillä a) nykyisen Suomen alue ei olisi koskaan irronnut itsekseen Ruotsista ja b) koska muilta mailta ei vaan olisi koskaan tullut tunnustusta ilman Venäjän suostumusta (sitä kyllä yritettiin). Itsenäisyys hankittiin siis pyytämällä sitä kauniisti Venäjältä aivan vuoden 1917 lopussa. Tämän jälkeen keskeiset maat suostuivat tunnustamaan Suomen. Lue poika historiaa.

    Suomen osallistuminen operaatio Barbarossaan selittää miksi oli Talvisota, mutta sodat ovat yhdentekeviä tässä suhteessa, sillä itsenäisyys saatiin tosiaankin jo 1918. Pesunkestävänä lahkolaisena aloit vaahtoamaan falsetissa sitä sun tätä sodista, vaikka kyse oli siitä, että kyseenalaistettiin 25.6.1941 tehtyyn hyökkäykseen liittyvän elokuvan näyttäminen itsenäisyyspäivänä (joka muuten oikeasti ei edes ole tänään). Mutta tärkeintähän ei ole ymmärtää kunnolla lukemaansa, vaan mölistä tuota kiihkouskovaisen kulunutta dogmatiikkaa aina kun epäilee että siihen kohdistuu minkäänlaista arvostelua.

    Ei ole mitään väliä miksi oli joku sota, tai joku toinenkaan sota, kun sodat vaan eivät liity Suomen itsenäistymiseen millään tavalla (lukuunottamatta ehkä Suomen sotaa 1808-09). Suomea ei ole koskaan sodittu itsenäiseksi, ja kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat itsenäisiä. Tajuatko?

    "Itsenäisyyttä ei olisi tullut ilman Venäjää koskaan, sillä"

    Olet täysin väärässä, KOSKA:

    " a) nykyisen Suomen alue ei olisi koskaan irronnut itsekseen Ruotsista"

    Kyseessä oli vain tapahtuma historiassa, jota ei suinkaan tehty Suomen itsenäisyyden eteen

    "b) koska muilta mailta ei vaan olisi koskaan tullut tunnustusta ilman Venäjän suostumusta (sitä kyllä yritettiin)."

    Kerittiin "yrittää" vain kolme viikkoa. Se tunnustus olisi tullut joka tapauksessa ajan kanssa kuten muillekin Venäjästä eronneille maille!

    "Itsenäisyys hankittiin siis pyytämällä sitä kauniisti Venäjältä aivan vuoden 1917 lopussa. Tämän jälkeen keskeiset maat suostuivat tunnustamaan Suomen. Lue poika historiaa."

    LUEN. Ja tiedän, että kun Lennu ei asiaa kyennyt estämään ja se nopeutti asioita, MUTTA ei ollut suinkaan itsenäistymisemme EDELLYTYS!

    "Suomen osallistuminen operaatio Barbarossaan selittää miksi oli Talvisota, mutta sodat ovat yhdentekeviä tässä suhteessa, sillä itsenäisyys saatiin tosiaankin jo 1918."

    Käännät asiat päälaelleen! Talvisota oli Joosepin emämunaus, jolla hän sai aikaan juuri SEN, MITÄ YRITTI VÄLTTÄÄ! Vuonna 1941 tämä vuoden 1939 neukkukaansan lempiystävä (Saksa) piiritti Pietaria punaan Suomi!

    Käyt ilm,eisesti kovin kuumana itse, koska arvottomasti nimittelet ja keksit faksetteja? Rauhoitu ja mieti! Se auttaa!

    "vaikka kyse oli siitä, että kyseenalaistettiin 25.6.1941 tehtyyn hyökkäykseen liittyvän elokuvan näyttäminen itsenäisyyspäivänä (joka muuten oikeasti ei edes ole tänään). Mutta tärkeintähän ei ole ymmärtää kunnolla lukemaansa, vaan mölistä tuota kiihkouskovaisen kulunutta dogmatiikkaa aina kun epäilee että siihen kohdistuu minkäänlaista arvostelua."

    Suomen itsenäisyyspäiväksi sovittiin 6.12. ja se olisi voinut olla /- 1-2 päivää tuosta. Itse asiaa se ei muuta eli jokaise4lle isänmaalliselle suomalaiselle itsenäisyyspäivä on rakas ja kallis asia, josta KIITOKSET ENNENKAIKKEA SOTAVETERAANEILLE!

    Saathan sinä asioita yrittää kiistää, mutta jos ei tiedot tuosta parane niin tehtävä on sinulle ylivoimainen:-D

    "Ei ole mitään väliä miksi oli joku sota, tai joku toinenkaan sota, kun sodat vaan eivät liity Suomen itsenäistymiseen millään tavalla (lukuunottamatta ehkä Suomen sotaa 1808-09)."

    Suomi sodittiin vuosina 1917-1918 itsenäiseksi ja seuraavan kerran itsenäisyytemme oli kovasti katkolla Talvisodassa 1939-1940 ja Jatkosodassa 1941-1944. Kummastakin sodasta selvisimme itsenäisinä!

    "Suomea ei ole koskaan sodittu itsenäiseksi, ja kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat itsenäisiä."

    Suomi sodittiin KOLMESTI itsenäiseksi. Neuvosto-Venäjä kähmi orjuuteen suuren joukon Itä-Blokin satelliittivaltioita, jotka joutuivat kahden sukupolven ajan pakosta elämään valheessa, ankeudessa ja orjuutettuina luonnottoman yhteiskuntajärjestelmän armoilla, josta itse emämaa älysi luopua vasta 1991!

    Veteraaniemme ansiosta vältimme tuollaisen kurjan kohtalon!

    1Äänestä

  • Kiitos_Veteraanit kirjoitti:

    Ei tuo raivokas inttämisesi muuta historiallisia tosiasioita miksikään. Ei ole mitään väliä sillä, minkä takia Venäjä valloitti nykyisen Suomen alueet 1808-1809, mutta se teki niin, ja niin tehdessään mahdollisti kehityskulun joka johti Suomeksi kutsutun valtion syntymiseen.

    Suomea ei olisi koskaan tunnustettu ilman Venäjän suostumusta, asia nyt vaan on niin että tunnustusta yritettiin saada muilta valtioilta ennen kuin kysyttiin Venäjältä, mutta ne eivät suostuneet tunnustamaan Suomea ennen kuin Venäjä tunnustaisi Suomen. Ja piste.

    Talvisota oli Stalinilta ihan hyvää turvallisuuspolitiikkaa ottaen huomioon Heimosodatkin, mutta Suomen lähteminen Barbarossan osoitti sen perustelluksi toimenpiteeksi. Asia ei joka tapauksessa ole olennainen, koska se ei liity mitenkään Suomen itsenäistymiseen, joka tapahtui jo vuosikymmeniä aiemmin.

    Sotaveteraaneilla ei edelleenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomen senaatti antoi 4.12. itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle, joka sen hyväksyi 6.12. Eikä mitään ansiota siinä, että Venäjän keskuskomitea tunnusti Suomen 4.1.1918.

    Suomea ei ole kertaakaan sodittu itsenäiseksi, ja se on fakta jolle et voi yhtään mitään. Historiaa ei voi muutella mielensä mukaan, asiat ovat tapahtuneet miten ovat tapahtuneet, ja ne on tarkasti dokumentoitu. Suomi itsenäistyi 1918, ja sillä ei siis ole sotien kanssa tekemistä. Jokainen 2. maailmansodassa miehitetty maa on tänään itsenäinen. Itsenäisyys ei tullut niillekään sotimalla.

    Äänestä

  • Älä käy kuumana, koska ei väittely edellytä mitään "raivokasta" ja tämähön on vain hauskaa ellei vastus trästä kovene!

    Tuo spekulointisi vuosista 1808-1809 on vain liikuttavan lapsellista!

    Suomi olisi ilman muuta tunnustettu itsenäiseksi myös ilman Venäjän kannanottoa ja valtaosa noihin aikoihin itsenäistyneistä maista (esim. Baltian maat) itsenäistyivät täysin ilman emomaan lupaa. Ja piste!

    Venäjä yritti prosessia jarruttaa mm. sotimalla Virossa ja Puolassa, mutta lähtö sille tuli niistäkin!

    Talvisota oli tietenkin täysmoka Venäjältä. Stalin etsi Pietarin turvallisuutta ja omilla toimillaan vaaransi sen! Suomihan ei olisi Barbarossaan mukaan lähtenyt ilman kahta asiaa:
    1. NL:n um Molovovin ilmnoitus Berliinissä marraskuussa 1940 neukkujen halusta "saattaa Talvisota päätökseen"
    2) Katkeruus NL:n anastuksista Talvisodassa
    Asia on joka tapauksessa varsin olennainen maittemme välisissä suhteissa!

    Suomen sotaveteraanien ansiota on täydelleen seuraavat asiat:
    1. Vuonna 1918 venäläissotilaat riisuttiin aseista ja lyötiin Punakaartti
    2. Talvisodan sankarillinen taistelu, jolloin Jooseppi joutui tyytymään aselepoon
    3. Jatkosodan lopun torjuntavoitot, jolloin Jooseppi oli pakoiterttu luopumaan miehityshaaveistaan

    Eli Suomi sodittiin kolmesti itsenäiseksi! ja se on fakta jolle et voi yhtään mitään. Historiaa ei voi muutella mielensä mukaan, asiat ovat tapahtuneet miten ovat tapahtuneet, ja ne on tarkasti dokumentoitu.

    "Jokainen 2. maailmansodassa miehitetty maa on tänään itsenäinen. Itsenäisyys ei tullut niillekään sotimalla."

    Mutta itsenäistyivät paljon kurjemmassa kunnoissa kuin itsenäisenä säilynyt Suomi. Erikoiskiitos Puolan Solidaarisuusliikkeelle, joka myötävaikutti suurest sekä neukkulan pskatunkion romahdukseen että oman maansa itsenäistymiseen!

    Veteraaniemme ansiosta itsenäisen maan lippu liehuu tänään! Olkaamme heille kiitollisia ja samalla voimme hymähtää Venäjän Tiltujen epätoivoiselle valehtelulla:-D

    1Äänestä

  • Kiitos_Venäjä kirjoitti:

    Ei tuo raivokas inttämisesi muuta historiallisia tosiasioita miksikään. Ei ole mitään väliä sillä, minkä takia Venäjä valloitti nykyisen Suomen alueet 1808-1809, mutta se teki niin, ja niin tehdessään mahdollisti kehityskulun joka johti Suomeksi kutsutun valtion syntymiseen.

    Suomea ei olisi koskaan tunnustettu ilman Venäjän suostumusta, asia nyt vaan on niin että tunnustusta yritettiin saada muilta valtioilta ennen kuin kysyttiin Venäjältä, mutta ne eivät suostuneet tunnustamaan Suomea ennen kuin Venäjä tunnustaisi Suomen. Ja piste.

    Talvisota oli Stalinilta ihan hyvää turvallisuuspolitiikkaa ottaen huomioon Heimosodatkin, mutta Suomen lähteminen Barbarossan osoitti sen perustelluksi toimenpiteeksi. Asia ei joka tapauksessa ole olennainen, koska se ei liity mitenkään Suomen itsenäistymiseen, joka tapahtui jo vuosikymmeniä aiemmin.

    Sotaveteraaneilla ei edelleenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomen senaatti antoi 4.12. itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle, joka sen hyväksyi 6.12. Eikä mitään ansiota siinä, että Venäjän keskuskomitea tunnusti Suomen 4.1.1918.

    Suomea ei ole kertaakaan sodittu itsenäiseksi, ja se on fakta jolle et voi yhtään mitään. Historiaa ei voi muutella mielensä mukaan, asiat ovat tapahtuneet miten ovat tapahtuneet, ja ne on tarkasti dokumentoitu. Suomi itsenäistyi 1918, ja sillä ei siis ole sotien kanssa tekemistä. Jokainen 2. maailmansodassa miehitetty maa on tänään itsenäinen. Itsenäisyys ei tullut niillekään sotimalla.

    Naurettavaa tiltun höpötystä.
    Suomen itsenäisyys on hankittu ja säilytetty Venäjästä huolimatta. Ovat yrittäneet sitä viedä ja tuhota moneen kertaan, toisin kuin Ruotsi, joka tukee ja näkee vahvan itsenäisen Suomen hyvänä asiana.

    1Äänestä

Senaatti esitti 4.12.1917 eduskunnalle ( yksikamariselle parlamentille) päätettäväksi itsenäisyysjulistuksen, joka eduskuntahyväksyi 6.12.1917. Euroopan valtioista tunnustivat 4.1.1918 venäjän tasavalta , ranska tasavalta, ruotsin kuningaskuntaja saksan keisarikunta. Muutama kuukautta myöhemmin myös valtiot , joiden hallinto tai nimi on muuttunut, Siam, Itävalta-Unkari keisarikunta ja Osmanian sulttaanivaltakunta Saamme olla ylpeitä valtiostamme, joka on seilannut monet myrskyt ja väistänyt monta karikkoa historian maailman merillä, 98 vuoden aikana muutamia symbolia vuosilukuja esittäen (1918, 1929,1939,1941,1942,1943,1944,1947,1952,1955,1961,1968,1975,1989,1991,1992,1995,2002,2008)

Kansalaiset, Hyvää Itsenäispäivää kaikille ja nauttikaa vapaasta demokraattisesta elämästä.

1Äänestä
  • Toivottavasti demokratiaan kuuluu edelleen sekin, että saa muistaa mikä oikeasti liittyy itsenäisyyteen ja mikä ei. Sodat eivät liity.

    Äänestä

  • Ilman sotia olisi se itsenäisyys viety jo kolmasti! Ei tosiasioita kannata unohtaa, mutta jokainen juhlikoon sitä, minkä katsoo tärkeäksi!

    1Äänestä

  • SopiiMuistaa kirjoitti:

    Ilman sotia olisi se itsenäisyys viety jo kolmasti! Ei tosiasioita kannata unohtaa, mutta jokainen juhlikoon sitä, minkä katsoo tärkeäksi!

    Itsenäisyys saatiin nätisti pyytämällä 1918, 1900-luvun sodilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat nyt itsenäisiä, sotivatpa ne tai eivät. Myös Suomi olisi pysynyt itsenäisenä vaikka se tilapäisesti olisi miehitetty.

    Äänestä

  • SopiiMuistaa kirjoitti:

    Ilman sotia olisi se itsenäisyys viety jo kolmasti! Ei tosiasioita kannata unohtaa, mutta jokainen juhlikoon sitä, minkä katsoo tärkeäksi!

    Juurihan tuo aikoinaan vuonna 1948 Suomen ja NL:n keskenään solmima YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden aina vuoteen 1991 asti.

    YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja hyvät suhteet kaupankäynninkin suhteen Neuvostoliiton kanssa. Tämä oli Suomen hyvinvoinnin perusta ja tae. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ollaan eletty suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisen historiaa. ja se hyvinvointivaltion hirvittävä tulos on nyt todella selkeästi näkyvissä Suomessa itsenäisyyspäivänä vuonna 2015.

    Äänestä

  • "Juurihan tuo aikoinaan vuonna 1948 Suomen ja NL:n keskenään solmima YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden aina vuoteen 1991 asti."

    JOTA ITSENÄISYYTTÄ uhkasivat eniten ja pahiten neukut itse! Onneksi tuo suuri pskatunkio romahti 1991!

    "YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja hyvät suhteet kaupankäynninkin suhteen Neuvostoliiton kanssa. Tämä oli Suomen hyvinvoinnin perusta ja tae."

    Ja "takasi" samalla runsaasti myös ikäviä piirteitä ainakin 70-luvun suomettuneisuuden kaudella!

    Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!

    "Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ollaan eletty suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisen historiaa. ja se hyvinvointivaltion hirvittävä tulos on nyt todella selkeästi näkyvissä Suomessa itsenäisyyspäivänä vuonna 2015."

    Todellisuudessa elintaso on kohonnut runsaasti vielä vuoden 1991 jälkeen ja nyt meillä on viimeinkin hallitus, joka lupailee katkaista jatkuvan velaksielämisen eli siinä suhteessa tulevaisuus näyttää valoisammalta!

    1Äänestä

  • Pskaneukut kirjoitti:

    "Juurihan tuo aikoinaan vuonna 1948 Suomen ja NL:n keskenään solmima YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden aina vuoteen 1991 asti."

    "Todellisuudessa elintaso on kohonnut runsaasti vielä vuoden 1991 jälkeen ja nyt meillä on viimeinkin hallitus, joka lupailee katkaista jatkuvan velaksielämisen eli siinä suhteessa tulevaisuus näyttää valoisammalta!"

    Menehän nyt kertomaan noita satujasi vaikkapa noille todella pitkissä leipäjonoissa jonottaville ihmisille.
    Mutta varo nyt kumminkin ettet saa niiltä pahasti pataasi.Tai ihan sama mulle.

    Äänestä

  • Tyypillistä tarkkispoikaa!

    Suomen leipäjonot ovat mainio järjestely, koska siinä kaupat toimittavat ylijäämäelintarvikkeet jaettavaksi niitä tarvitseville ilmaiseksi! SIKSI Suomessa ei ole niin paljoa käsi ojossa olevia kerjäläisiä kadulla Pieterin tapaan, jossa moista järjestelyä ei ole!

    Kun jonossa alettiin vaatia saajilta Kela-korttia (eli todettiin Suomen kansalaisuus!) niin ne heti lyhenivät puoleen!

    1Äänestä

  • kiitos_neukut kirjoitti:

    Juurihan tuo aikoinaan vuonna 1948 Suomen ja NL:n keskenään solmima YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden aina vuoteen 1991 asti.

    YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja hyvät suhteet kaupankäynninkin suhteen Neuvostoliiton kanssa. Tämä oli Suomen hyvinvoinnin perusta ja tae. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ollaan eletty suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisen historiaa. ja se hyvinvointivaltion hirvittävä tulos on nyt todella selkeästi näkyvissä Suomessa itsenäisyyspäivänä vuonna 2015.

    "Juurihan tuo aikoinaan vuonna 1948 Suomen ja NL:n keskenään solmima YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden aina vuoteen 1991 asti."

    TAKASI miltä vaaralta! Ainoa mahdollinen miehittäjä kun oli Neivostoliitto itse? Joten takasiko se, ettei maatamme miehitä?

    "YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja hyvät suhteet kaupankäynninkin suhteen Neuvostoliiton kanssa."

    Takasi valitettavasti muutakin armaalla 70-luvulla!

    Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:

    - se painosti ja uhkaili
    - puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
    - jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
    - Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
    - muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
    - naapuri puuttui kirjallisuuteen, elokuviin ja TV-ohjelmiin

    Tuota aikaa eivät kaipaa muut kuin Venäjän Tiltut!

    1Äänestä

  • faktat_pysyvät kirjoitti:

    Itsenäisyys saatiin nätisti pyytämällä 1918, 1900-luvun sodilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat nyt itsenäisiä, sotivatpa ne tai eivät. Myös Suomi olisi pysynyt itsenäisenä vaikka se tilapäisesti olisi miehitetty.

    "Itsenäisyys saatiin nätisti pyytämällä 1918"

    JOSKIN SE oltaisiin saatu joka tapauksessa vaikka Lennu olisi kieltäytynyt! Näin tapahtu useimpien eroon lähtevien entisten Venäjän maakuntien kohdalla!

    "1900-luvun sodilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat nyt itsenäisiä, sotivatpa ne tai eivät. "

    MUTTA millä hinnalla? Suomi kävi kaksi sotaa, joissa menetti 100.000 sotilasta eli 2,5 % väestöstä vuosina 1939-1945!

    Viro suostui ja SE menetti yli 20 % väestöstään vastaavana aikana eli SEKÄ suhteellisesti että absoluuttisesti Suomea enemmän!

    "Myös Suomi olisi pysynyt itsenäisenä vaikka se tilapäisesti olisi miehitetty."

    Mutta millä hinnalla? Elintasomme olisi ollut romiuna 1991 ja maassa olisi mnajaillut 1-1,5 miljoonaa venäläistä, jotka olisivat jääneet maahan!

    Argumenttisi vuotaa kuin seula!

    Veteraaniemme ansiosta itsenäisen maan lippu liehuu tänään! Olkaamme heille kiitollisia ja samalla voimme hymähtää Venäjän Tiltujen epätoivoiselle valehtelulla:-D

    1Äänestä

  • Kiitos_Veteraanit kirjoitti:

    "Itsenäisyys saatiin nätisti pyytämällä 1918"

    JOSKIN SE oltaisiin saatu joka tapauksessa vaikka Lennu olisi kieltäytynyt! Näin tapahtu useimpien eroon lähtevien entisten Venäjän maakuntien kohdalla!

    "1900-luvun sodilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt maat ovat nyt itsenäisiä, sotivatpa ne tai eivät. "

    MUTTA millä hinnalla? Suomi kävi kaksi sotaa, joissa menetti 100.000 sotilasta eli 2,5 % väestöstä vuosina 1939-1945!

    Viro suostui ja SE menetti yli 20 % väestöstään vastaavana aikana eli SEKÄ suhteellisesti että absoluuttisesti Suomea enemmän!

    "Myös Suomi olisi pysynyt itsenäisenä vaikka se tilapäisesti olisi miehitetty."

    Mutta millä hinnalla? Elintasomme olisi ollut romiuna 1991 ja maassa olisi mnajaillut 1-1,5 miljoonaa venäläistä, jotka olisivat jääneet maahan!

    Argumenttisi vuotaa kuin seula!

    Veteraaniemme ansiosta itsenäisen maan lippu liehuu tänään! Olkaamme heille kiitollisia ja samalla voimme hymähtää Venäjän Tiltujen epätoivoiselle valehtelulla:-D

    Itsenäinen maa..?, eu:n satelliitti valtio, kuten aikoinaan NL:n satelliitit, ja määräykset tulee Brysselistä kuten NL aikaan Moskovasta...? Ei edes omaa rahaa...
    Rätin pala tangossa ei kerro itsenäisyydestä.

    Äänestä

Kiitos samoin.

Äänestä
  • Juu kyllä kiitos, kun "NL" on nyt astunut länteen... Harva on sen huomannut, koska ihmisillä on tapana eritellä asiat niiden ulkoäön perusteella. Yhtäläisyyksiä on monia. Eurolla (ruplalla) saat leivän kuten aikoinaan NL:ssa. Voidaan sanoa, että 50-70 vuotta, ja tätä länsi "neuvostoliittoa" muistellaan kaihoisin mielin, kun aika tuolloin tulee olemaan vielä pahempi. Katsokaa venäjää, niin näette euroopan tulevaisuuden.

    Äänestä

Kekkonen oli hallinnut suvereenisti, pitänyt idänkortit tiukasti käsissään. Minulle on luotettavalta taholta kerrottu, että hän niitä käyttäen pakotti vuorineuvokset hyväksymään oman ”bismarckilaisen” sosiaalipolitiikkansa.

Mitä se on? Se oli periaate, jonka mukaan vallankumous voidaan välttää, jos köyhien perustoimeentulosta pidetään huolta.

Suomen lähtökohdat olivat olleet huonot, eikä kehitys mennyt kauttaaltaan mitenkään ihanteellisesti. Silti Kekkonen jätti perinnökseen vaurastuneen Suomen, kommunistisen ikivihollisensa kyljessä hyvinvointivaltioksi edenneen ”maailman amerikkalaisimman maan”.

PANKKITALOUTEEN HURAHTANUT Mauno Koivisto romutti Kekkosen perinnön kymmenessä vuodessa. Hän masinoi käyntiin rahataloudellisen ekspansion, jonka aallonharjalla maan talous löi kaikki numeeriset kasvuennätykset 80-luvun loppuvuosina. Sitten kasinotalouden kuplat poksahtivat.

Äänestä

Hyvää itsenäisyyspäivää!Muistakaamme tovereiden Leninin ja Stalinin Suomelle myöntämää itsenäisyyttä vuonna 1917!

Äänestä
  • Kusilammikko ei ollut touhussa EDES mukana ja kuppakasa TUNNUSTI itsenäisyyden eikä suinkaan myöntänyt!

    Toveri Bäckman konttaa yhä YYA-ajan hengessä!

    Jos jotakin halutaan kiittää niin kiitetään sotiemme vetertaaneja, joita ilman itsenäisyys ei olisi säilynyt vaikeina sotavuosina!

    1Äänestä

  • DesanttiOnPelle kirjoitti:

    Kusilammikko ei ollut touhussa EDES mukana ja kuppakasa TUNNUSTI itsenäisyyden eikä suinkaan myöntänyt!

    Toveri Bäckman konttaa yhä YYA-ajan hengessä!

    Jos jotakin halutaan kiittää niin kiitetään sotiemme vetertaaneja, joita ilman itsenäisyys ei olisi säilynyt vaikeina sotavuosina!

    Veteraanitkin häpeävät sinua...

    1Äänestä

  • Vain Muna-armeijan veteraanit ja heidän kannatuksensa Suomessa on yksin NaziTarkkispojan varassa!

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Slördelord kirjoitti:

Hyvää itsenäisyys päivää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu