Suomen itsenäistyminen

"Syksyllä 1917 oli Suomessa jatkuvasti kiistaa senaatin ja eduskunnan välisistä valtaoikeuksista. Sen sijaan itsenäistymisen tavoittelemisesta oli laaja yksimielisyys. Lokakuun 1917 eduskuntavaalien jälkeen oli olennaista se, millainen senaatti, siis hallitus, muodostettaisiin. Esillä oli kaksi senaattorilistaa, joista toinen oli porvarillinen ja toinen sosialidemokraattien muodostama. Kummankin ministerilistan henkilöt olivat sitoutuneet kannattamaan Suomen itsenäistymistä.

Valtalain perusteella Suomen eduskunta käytti ainoan kerran koko Suomen historiassa korkeinta valtaa ja nimitti äänestyksen jälkeen P. E. Svinhufvudin johtaman porvarillisen senaatin. Tähän niin sanottuun itsenäisyyssenaattiin kuului kuusi nuorsuomalaista, kaksi vanhasuomalaista, yksi ruotsalaisen puolueen ja kaksi maalaisliittolaista senaattoria.

Itsenäisyysjulistusta valmisteltiin eri tahoilla 4.- 6.12 1917. Senaatti ja sosialidemokraatit olivat laatineet toisistaan poikkeavat julistusesitykset. Senaatin kanta voitti 6.12.1917 eduskunnassa äänin 100-88. Tämä päivä on Suomen itsenäisyyspäivä. Julistus oli yksipuolinen eikä Suomen ja Venäjän välinen sopimus. Ongelmana oli Suomen riippumattomuuden kannalta alun pitäen se, että maassa oli edelleen suuri määrä venäläistä sotaväkeä.

Ulkopoliittisesti oli tärkeintä saada muut valtiot tunnustamaan Suomen itsenäisyys. Tilanne muodostui hankalaksi, kun Saksa ja Venäjä tekivät 15.12.1917 aselevon. Ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden tunnusti Venäjän bolshevikkihallitus periaatteessa 28.12.1917 ja muodollisesti 4.1.1918. Bolshevikit eivät salanneet sitä, että itsenäisyyden tunnustaessaan he toivoivat edistävänsä vallankumouksen asiaa myös Suomessa, mikä johtaisi lopulta sosialistisen Suomen yhdentymiseen sosialistiseen Venäjään. Seuraavina Suomen itsenäisyyden tunnustivat Ruotsi ja Ranska 4.1.1918 ja Saksa 6.1.1918.

Punainen ja valkoinen terrori
Sekä punainen että valkoinen terrori liittyivät monimutkaisesti paikallisiin oloihin ja sodan yleisiin vaiheisiin. Punaisen terrorin varsinainen alku liittyi lakkoon 14.-20.11.1917. Lakon ja sitä seuranneen viikon aikana surmattiin 25 valkoista.

Punaisten väkivallanteot kohdistuivat helmikuussa sodan jo alettua pääasiassa suojeluskuntalaisiin, jotka pyrkivät pohjoiseen valkoisten yhteyteen tai jotka jäivät kiinni punaisten alueellaan tekemissä selustan puhdistustoimenpiteissä. Myös siviiliväestö joutui lukuisten väkivallantekojen kohteeksi. Näistä osa oli täysin sattumanvaraisia. Syynä oli yleensä punakaartilaisten ja alempien päälliköiden kurittomuus ja mielivalta. Punaisten johdon ja taistelukyvyn romahdettua alkoi huhtikuun lopussa punaisten suureksi osaksi ilman johtoa jääneiden joukkojen ja myös suurten punaisten siviilipakolaismäärien sekasortoinen pako kohti itää. Paon yhteydessä punaiset syyllistyivät lukuisiin murhiin ja ryöstöihin, joihin kannustimena oli useissa tapauksissa kosto ja vanha kauna. Näihin liittyivät valkoisten vankien järjestelmälliset lähes 160 murhaa Kouvolassa, Korialla ja Viipurissa. Kaiken kaikkiaan punaisen terrorin uhrina sai surmansa 1 649 henkilöä.

Valkoisten harjoittama terrori lisääntyi sodan loppua kohden mentäessä. Ominaista terrorille oli kostonomaisuus. Punaisia ammuttiin ennen kaikkea sen jälkeen, kun taistelut olivat päättyneet ja punaiset antautuneet vangiksi. Punaiset vietiin teloitusryhmän eteen paikallisten ja omatekoisten pikatuomioistuinten käsittelyn jälkeen. Erityisesti kenraali Mannerheim pyrki sodan aikana hillitsemään vangiksi joutuneiden punaisten mielivaltaista teloittamista. Valkoisten surmaamien punaisten määrä oli yhteensä noin 8 400 henkilöä, joista 364 oli naisia. Sodan jälkeen punaisten asianmukaista tuomitsemista varten perustetuissa valtiorikostuomioistuimissa langetettiin yhteensä 555 kuolemantuomiota, joista 265 pantiin täytäntöön."

Veteraanien perintö -sivustolla voit tutustua tiivistettyyn tietoon aina sodan alusta aselepoon asti.
Vietämme itsekukin itsenäisyyspäivää haluamallamme tavalla.
Kukaan ei määrää meitä mihinkään erikseen, jokainen saamme taaplata tavallamme. Kun meitä ei saatu väkivalloin liitettyä kommunistiseen yhteiskuntaan, saamme itse päättää asioistamme. Huomattu vasta perästä, mitä on asua itsenäisessä vapaassa maassa. emme tarvitse mitään lupia, vaikkapa ulkomaan matkoille. Emme naapurikaupunkeihin matkustamiseen. Ei ole tarkastuskoppeja Neuvosliitto/DDR malliin ollut, joihin heille piti ilmoittautua, kellonaikoineen missä liikut naapuri kaupungissa. monille ihannemaanaan pitäville, maihin rakenniitiin jopa korkeita aitoja, aseellisine vartioineen, etteivät kansalaiset poistu maasta.
Tätä ihannoi eräät piirit maassammekin. Sukulaiset oli hajaantuntuneet molemmin puolin rajaa. Vasta kommunistijohtajien luvalla harvoin, saattoivat tavata sukulaisiaan. Miksi meillekkin olisi tälläista haluttu ?
Emme halunneet enemmistönä. Edelleen kuuluu huutoja, että Suomi on huonomaa. Eräät jopa lakkokiihkoilla koittaa rikkoa maan rauhaa.
Kommunismi aate ei ole kuollut vielä.