Eipä ole seurahuoneen pakolaisia ylistetty mullikassa,Ilmeisesti iisalmen sanomissa olisi ollut mieli tehdä juttua hädänalaisista mutta paikan päällä käyminen sai mielen muuttumaan.
Eipä ole seurahuoneen pakolaisia ylistetty
mielimuuttu
41334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kuis noin kävi ?
Tulipa mieleen, että paljonkohan lehdistössä yleensäkin on semmoista porukkaa, joiden todellinen oma mielipide on jotain ihan muuta, mutta hammasta purren alistuvat kirjoittamaan palkanmaksajansa imagoon sopivia artikkeleja.
Loimulohi ainakin kirjoittaa suvakki paskaa ja isä ambroosio mokutuspaskan on ylipässä,toki käskyt tulee ylempää jostakin vapaamuurari loossista ja he ovatkin asettaneet mediaan kaikki mokupaskat johtaviin asemiin juutalaisten omistamassa mediassa.
ei iisalmensanomat kirjota mitään mamuvastasta
Ihania miehiä,salskeita ja komeita ja isooo se,olen jo kokeillut ja paaaaaaljon parempia kuin 12 savolaista yhdessä
savolainen ukko on oikee röhisevä paskakasa verrattuna kiihkeäveriseen tummaan mieheen.
No...matupatja siiderivalas ei edes kelpaa suomalaiselle.
eiköhän se ole toisinpäin...siis aikapaljon suomalaiset miehet niitä valaita, ei ehkä niinkään siideri vaan keskiolutvalaita.
Katsokaapa tätä. Monikulttuurisuus näyttää toimivan vain yhteen suuntaan. Iranin suurlähettiläs kieltäytyi kättelemästä Presidentin puolisoa Linnan Juhlissa.
https://www.youtube.com/watch?v=Jah8bx-l2yQ
Paskanaamat eivät kunnioita edes vainajia.
https://www.youtube.com/watch?v=BJrLetA_FlI
Jos kristitty tekisi saman jossain ählämien hautausmaalla, niin varmasti olisi jo leikattu pää irti.
Näin se monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus toimii yhteen suuntaan.
Amerikkalaiset eivät myöskään kättele naisia!
HILAISTA JA SIISTIÄ OLI,KUN KUSELLA KÄVIN ERÄÄNÄ AAMUNA SIELLÄ,EHKÄPÄ NE SUUNNITTELI SAATANALLISTA POMMITUS JA MURHA-AALTOA KUNNON IISALMELAISTEN PÄÄNMENOX,TAVALLISISTA RAISKAUKSISTA PUHUMATTAKAAN
Tai sitten ne ajatteli, että vittu, miten ruma rasisti!
no nyt pääsi ählämit lööppiin.
http://www.iisalmensanomat.fi/news/ahdisteluepilyj-tuli-ilmi-iisalmessa/
Haluavat silti kotoutua, esim ovat kolanneet lunta seurahuoneen pihalla.Tuohan on työterapiaa ja pitää miesten paikat kunnossa.
Eihän tuossa ollut mitään uutisoitavaa?! Lööpin kirjoittajilla, Vuokko Nissinen, Simo Roth, teillä on suuri vastuu iisalmelaisten kiihottamisessa rasismiin! Kirjoittakaa oikeaa asiaa!
Onks sua alkanut kiihottamaan noi mullikan jutut normaali ihminen ei mullikan jutuista kiihotu olisko aika tarkistaa lääkitystä.
Sinähän se näytät tietävän omakohtaisesti onko lääkitys kohdillaan!
http://mvlehti.net/2015/12/08/ennustiko-balkanin-nostradamus-isisin-nousun-jo-20-vuotta-sitten/
Ählyt valloitusretkellä
Uskokoon ken tahtoo, mutta noiden pakolaisten hoivaaminen tulee ennen pitkää
liian kalliiksi maallemme, se on sitä jo nyt. (Suolaisuuden menetys ? )
Hautojen häpäisijät (Kangasalan vanha hautausmaa) häpäisijät pitäisi passittaa heti takaisin sinne mistä tulivatkin. On hirvittävää katsella heidän toimintaansa.
Käsittämätöntä raakuutta, MIKSI EI KUKAAN PUUTU HEIDÄN RAAKUUKSIINSA ?????
Millä oikeudella he saavat HYPPIÄ HAUTOJEN PÄÄLLÄ, VASTAAPPA TÄHÄN SUVAKKI. Onko sinusta karvainen uros niin makea, että sinun pitää vain puolustaa heitä, raakuuksista huolimatta ?????????????
Todellisia turvapaikan hakijoita on todella vähän.
Korostan vielä. että KUNNON MIES EI JÄTÄ VAIMOAAN, EIKÄ LAPSIAAN SODAN JALKOIHION, kuten nämä pakolaissonnit ovat tehneet, ja tekevät edelleenkin.
Ministerit pauhaavat vain oman uransa säilyttämiseksi. kolmen kopla.
Koskaan en tule äänestämään heidän puoluettaan.
"Tämä on varmasti totta"
En ole mikään KIIHKOUSKOVAINEN, mutta tuomitsen jyrkästi PAKOLOISTEN teot.
Suurin osa on suuria raukkoja, heidän teot puhukoot puolestani lisää.
Olkaa hyvä "SUVAKIT"
Allahin partalapset luikkivat rintamakarkureina Suomeen.
Sillä aikaa Syyriassa:
http://tribune.com.pk/story/1009165/christian-female-fighters-take-on-islamic-state-in-syria/
Tiedättekö mitä Ellis islandilla New yorkin edustalla tapahtui 100-150 vuotta sitten? Siellä otettiin vastaan iso joukko siirtolaisia. Tiedättekö mitä paikallinen väestö siitä ajatteli? He olivat sitä mieltä, että tiettyjen rikollisten, raiskaajien, tappelijoiden ja varkaiden kuten italialaisten, irlantilaisten ja juutalaisten maahan pääsyä pitäisi rajoittaa. Mutta mitä sitten tapahtui? Vastoin paikallisten ennakkoluuloja ja pelkoja he integroituivat valtaväestöön ja tätä nykyä he ovat täysiverisiä amerikkalaisia.
Tiedättekö mitä Iisalmessa tapahtuu vuonna 2015? Paikallinen väestö on sitä mieltä, että näiden rikollisten, raiskaajien, tappelijoiden ja varkaiden maahan pääsyä pitäisi rajoittaa. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että Iisalmi on kaavoihinsa kangistunut tuppukylä keskellä ei mitään ja sen asukkaat ajastaan 100-150 vuotta jäljessä.
Annan teille neuvon. Maahanmuuttoa on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Milloin sodan takia, milloin paremman elämän toivossa. Maahanmuutto ja maastamuutto tulee vain entisestään lisimään, ja näköjään myös näissä impivaaralaisten viimeisissä linnakkeissa kuten Iisalmessa. Hyväksykää tämä ja elämänne on edes hieman helpompaa.
Et varmasti ylistäisi, jos olisit joutunut kokemaan ongelmia kuten minä.
Ajatella, miten ahdasmielisiä voivat jenkit ollakaan. Maassahan oli runsaasti vapaata tilaa eikä heidän tarvinnut edes elättää tulokkaita kuten meidän.
Italialaiset, irlantilaiset ja juutalaiset ovatkin kunnon porukkaa.
Miltähän siellä ameriikassa nykyään näyttäisi, jos sinne olisi silloin soluttautunut mielisairaus, jota myös islamiksi kutsutaan?
Siltähän se nyt tunnustaa, mutta ihan samoja ennakkoluuloja hekin joutuivat silloin kohtaamaan. Kuten sanoin heitä pidettiin varkaina ja muutenkin epäilyttävinä. Epäilenpä, että 100 vuoden päästä tälle Suomen nykyiselle maahanmuutollekin lähinnä hymistään. Kansan sekoittuvat jatkuvasti lisää eikä muutosta ole odotettavissa. Näin se maailma vaan muuttuu ja näköjään periferiakin pienellä viiveellä siinä mukana.
Mitä islamiin tulee niin jenkeissä elää kolmisen miljoonaa (3 000 000) muslimia.
Niin, ja 330 000 000 (kolmesataakolmekymmentä miljoonaa) muun uskonnon edustajaa.
Vielä eivät siis jenkeissä vingu shariaa, mutta ootellaan kun osuus ylittää 5 %. Siiten alkaa valtaväestön painostus ja muslimien vaatimukset.
Mitä tulee nykyään tietyistä maista jenkkilään tulleisiin muslimeihin, niin ovat saaneet auttavaiset amerikkalaisetkin sydämistymään. Niin törkeää ja ylimielistä on ollut käytös amerikkalaisia kohtaan. Mutta googlaile uutisia jos kiinnostaa, en jaksa tähän selitellä...
Sitten tapaus Ellis Island. On ihan eri asia verrata niitä tulijoita muslimien kansainvaellukseen. Ensinnäkin, Yhdysvallat KUTSUI siirtolaisia maahansa, koska työvoimasta oli pulaa. Toisekseen, jos puhutaan siirtolaisista, niin SIIRTOLAISET ovat kautta maailman historian huolehtineet ihan itse elatuksestaan, asumisestaan ja sopeutumisestaan.
Eikä se sopeutuminen ole mikään pikainen juttu ollut. Ja onpa monissa amerikkalaisissa kaupungeissa edelleen omat kaupunginosansa eri kansallisuuksilla. Ja jopa ns. roduilla. White Flight on tosiasia Amerikassa, ja myöskin Euroopassa.
Lähtökohtaisesti kristittyjen siirtolaisten kotoutuminen ja sopeutuminen amerikkalaisiksi on ollut helpompaa kuin muslimeiden. Senhän nyt sanoo jo järkikin, että jos on yhteistä arvopohjaa ja kulttuurista perimää vaikkapa nyt kristinuskon muodossa, porukat tulevat paremmin toimeen keskenään.
On ihan turha olla turhan naiivi näissä asioissa, ja olettaa liian helpoksi asioita. Muslimeilla on riitaa ja kärhämää KAIKKIEN MUIDEN MAAILMAN USKONTOJA EDUSTAVIEN IHMISTEN KANSSA, ei ole väliä mikä uskonto on kyseessä. Yksittäinen muslimi saattaa mukautua ja käyttäytyä kunnolla, mutta kun heitä on ryhmä, alkaa riitely muiden kanssa.
Ja kaikkein inhottavinta on, että he riitelevät myös oman uskontonsa sisällä, eri suuntausten edustajien kesken.
Ja sitten kun joku älykäs muslimi yrittää näistä muslimiuskonnon ongelmista herätelllä yhteistä keskustelua, niin sellaiselle lätkäistään fatwa ja tappouhkauksia sataa. Koska islamia ei kuulemma saa muuttaa moderniin maailmaan sopivaksi. Uskonpuhdistus kielletty. Jopa ihan tavalliset ja rauhalliset muslimit ovat tätä mieltä.
Ja tavallisista muslimeista 52-68 % kannattaa sharialakien käyttöönottoa, siis vaikka asuisivat länsimaissa! Ihan järjetöntä, ottaen huomioon että sharia on ristiriidassa jokaien länsimaisen demokratian perustuslakien kanssa.
Että kyllä muslimeiden olisi parempi elellä islamistisissa maissa keskenään.
PS. Oletko keneltäkään tulijalta kysellyt etnisistä puhdistuksista ja vainoista, joita paraikaa suoritetaan Irakissa ja Syyriassa?
Shiiat ja sunnit raiskaavat ja tappavat kristittyjä ja jesidejä surutta. Tämän vuoden saldo on satoja tuhansia tapettuja ihmisiä, ellei jo miljoona ole mennyt rikki. Sunnit tappavat myös alaviitteja, siis teloittavat aseettomia siviilejä. Alaviitit ovat muslimeista niitä oikeasti suvaitsevimpia, se on heille tärkeää. Ovat kuitenkin tosi pieni vähemmistö. JA NÄMÄ ETNISET VAINOT EIVÄT SIIS OLE VAIN ISIKSEN ILMIÖ, vaan ihan kaikkien muslimien harjoittamaa touhua.
Meilläkin varmasti oleilee näitä siviilien tappajia, nimittäin armeijoiden joukot ovat sitä tehneet, ja monilla tulijoilla on armeijataustaa.
Kyselkääpä nyt, takaan että saatte vaivautunutta taqiyaa vastaukseksi.
Kukapa ei olisi tyytyväinen, jos saisi hotellimajoituksen täydellä ylöspidolla. Siitä kun vielä maksetaan vähän käteistä, niin pitää olla aikamoinen murjaani, joka alkaisi rettelöimään olosuhteita.
Tässä islam näkyy On kammottavaa ei heikko hermoisille.
http://www.barenakedislam.com/2014/06/23/uncensored-video-isis-terrorists-behead-a-3-star-iraqi-general-on-tv/
Voisi olla se pienimmän riesan tie, kun joku ydinasevaltio vain päättäisi "nukettaa" koko Daeshin hallinnoiman alueen vittuun. Vähemmän siitä ydinlaskeumastakin olisi harmia kuin noista elukoista.
Suurin peto on ihminen, edustipa hän mitä uskontoa tai kulttuuria tahansa.
Tuo video kertoo, kun ALKUASUKAS NÄYTTÄÄ TAITONSA ESIMIEHILLEEN.
Tapa, tai kuolet itse, lienee käsky käynyt.
Kuin eläimet, ero on siinä, että eläimet tappaa syödäkseen, mutta ALKUASUKKAAT muka hallitakseen koko maailmaa.
Ihmisraukka ei ole koskaan tyytyväinen elämäänsä, vaikka olis kuinka hyvät oltavat.
Esim: Toiset saavat palkkaa monta kertaa enempi kuin toiset, mutta kaulaa ei katkaista kuitenkaan, ainakaan miekoilla tai muilla apuvälineillä.
Voi maailman menoa, sanon minä. ja paarustan eteenpäin ilman miekkaa,
ja mieluummin ilman pakolaisia:
Tänään eräässä markatissa klo 14.30 törmäsin näihin seurusteluhuoneen asukkeihin ja he käyttyityvit hyvin uhkaavista minua kohtaan , kaikki 4 tulivat suoraan kohti minua ja olettivat ilmeisesti, että väistän heitä. Olen liki 2 metrinen ja painoni on n. 120 kg
ja hyväkuntoinen, kun he tajusivat kuinka suuri kokoinen olen he väistivät.
Maksoin ostokseni ja he seurasivat minua tulemalle samalle kassalle. Menin ulos ja he tulivat perässä mutta kun käännyin heihin päin ja panin käteni rintatastuun he pakenivat välittömästi juosten paikalta.
Ihmettelen miksi me kantasuomalaiset emme saa olla rauhassa näiltä la...... laisasukkailta.
Toivottavasti muut eivät joudu kokemaan samaa!
On kyllä erittäin todentuntuinen keksitty tarina. Kertoo kyllä paljon tänne mamujuttuja kirjoittelevien älykkyysosamäärästä.
Olen Mensan jäsen ja mitattu äylykkyyosamääräni on 148.
Kerro minulle kuka on älykäs ihminen, jos et pysty, niin minä annan sinulle vastauksen.
Sosiaalinen älykkyys ilmeisesti lähes 65
http://www.mensa.fi/wordpress/?page_id=27
Täältä voi käydä suvakit testaamassaälykkyytensä,Kaikki tuntemani suvakit on vitun vajaaälyisiä ja eivätkä ole koskaan saaneet sataa pistettä enempää,Virallisessa testissä todennäköisesti jäävät reilusti alle sadan pisteen.
Mitä sillä älyllä tekee jos ei ole sosiaalisia taitoja eikä lähimmäisen rakkautta!
Sori, mutta on tutkittu juttu, että rasistit on keskimääräistä tyhmempiä ihmisiä. Samoin huonommin koulutettuja. Senhän näkee jo työpaikoillakin. Mitä matalammin koulutettuja ihmisiä, sitä korkeampi on ennakkoluulojen määrä.
Ns: Suvaitsevaiset astuvat herkemmin paskaan, ovat jo astuneet.
Miksi: no siksi kun he kulkevat pääpystyssä ja kaula kenossa.
Lisäksi kuvittelevat olevaansa parempia kuin muut.
Hyvä että saatiin iisalmeen työvoimaa kun nämä paikalliset työttömät eivät halua tehdä mitään muuta kuin sossun luukulta nostaa tuhansia euroja kk