Eikö maahanmuuttokriitikot ymmärrä, että jos vielä joudumme sotaan, on valtava etu että meillä 30000 nuorta taistelukykyistä maahanmuuttajamiestä valmiina uhraamaan vaikka henkensä uuden isänmaansa rajojen loukkaamattomuutta puolustaessaan. Ei taida olla suomalaisista pullomössöistä samanlaisiin taisteluihin. Eli tämän viestin luettuaan jälkeen tuskin kukaan isänmaataan rakastava henkilö urputtaa maahanmuutosta enää yhtään mitään.
Maahanmuutto pelastaa vielä itsenäisyytemme
turvatontyttö
2362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Nimenomaan. Maahanmuuttajat halauvat puolustaa uutta kotimaataan vääräuskoisia vastaan kaikin keinoin.
Ensin tänne on saatava lisää moskeijoita. Lainsäädäntöäkin on hiukan muokattava muslimeille mieleisemmäksi. Onhan nykyinen mallimme auttamatta jälkeenjäänyt ja rasistinen.
Sotaveteraanitkin ovat jo tätä mieltä. Mutta rasistit sen kuin marssivat soihtuineen. Viha rasismia vastaan kuitenkin kasvaa päivä päivältä.
Minun vihani kyllä kasvaa nuita afriikan despootteja vastaan, jotka tulivat tuoamaan kotimaani kivikautisella uskonnollaan ja tavoillaan.
He ovat tulleet rikastamaan kulttuuriasi. He ovat hyviä ihmisiä. He haluavat olla kanssasi tasvertaisia niin kuin kuka tahansa. Tulevaisuus on heidän. Jos vastustelet, olet rasisti. Rasismi on pahinta mitä on.
Älä ole rasisti, vaan hyväksy se mitä sinulle tarjotaan. Monikulttuurin ilo. Hylkää ajatus "suomalaisuudesta". Mitään suomalaisuutta ei ole olemassakaan. Natsit väistykööt monikulttuurin tieltä.
Salem.
En usko päätelmiäsi. Miten ihmeessä he täälä taistelisivat, kotimaastakin lähtivät maitojunalla toiselle mantereelle. Käy vaikka allekirjoittamassa seuraava adressi niin saat sisältöä elämääsi.
En tiedä onko tästä mitään hyötyä, mutta yritän vaikuttaa asioihin edes jollain tapaa. Hallituksemme on kyvytön toimimaan ja tarvisee selvästi kannustusta ja kansalaisten selvää viestiä siitä, mitä ja miten pitäisi toimia. Oikea toimintatapa olisi sulkea rajat ja lähettää kaikki Irakista, Somaliasta ja Afaganistanista saapuneet takaisin pikakäsittelyllä. Koska tämä kaikki tuntuu joidenkin mielestä absurdilta, etenkin vihervasemmiston, punaisen lehdistön ja poliittisten kukkahattutätien mielestä, niin tämä yksinkertainen ehdotukseni lisäisi turvallisuudentunnetta kansan parissa.
http://adressit.com/pakolaisten_ulkonaliikkumiskielto
Ehdotan seuraavaa kansalaisaloitetta eduskunnan käsittelyyn.
1. Turvapaikanhakijoille ulkonaliikkumiskielto, koskien kaikkia turvapaikanhakijoita kello 20.00 jälkeen. Ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta turvapaikkakäsittely keskeytettäisiin poikkeuksetta. Useiden väkivaltaisten puskaraiskausten jälkeen olisi kohtuullista turvata suomalaisten liikkuminen yleisillä paikoilla edes näillä vähäisillä toimenpiteillä.
2. Kaikki kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat suljettava turva-alueelle. Alueelle tulee järjestää jatkuva 24 tuntinen valvonta ja vartiointi.
3. Turvapaikkaprosessin katkeamiseen, sekä kielteisen päätöksen aiheuttavien kriteerien tiukentaminen koskemaan seuraavia rikoksia: ryöstö, varkaus, pahoinpitely, lievä pahoinpitely, alaikäisen ahdisteleminen, raiskaus, törkeä raiskaus, tapon yritys, tappo, murha, murhan yritys, aseen tai aseeksi luokiteltavan esineen hallussapito yleisellä paikalla.
Rintamakarkureita 30 000
Saatanan rasistit ovat tämän esteenä. Pelkurit. Eikö teille riitä mikään.
Suomi TULEE muuttumaan. Sitä ette te rasistit voi estää. Teidät rasistit tullaan nöyryyttämään. Suomesta tulee MONIKULTTUURINEN. Teillä ei ole tulevaisuutta, ei toivoa. Lapsemme sylkevät haudoillenne.
Mitä monikulttuuria se on kun tänne änkee 30.000 muslimia joiden tavat on kivikaudelta....
Suomi on monikulttuurinen, ei siihen tarvita turvapaikkaturisteja.
Toivottavasti et saa lapsia, häiriintyisivät pahasti tuollaisen vanhemman seurassa.
"Saatanan rasistit ovat tämän esteenä. Pelkurit. Eikö teille riitä mikään.
Suomi TULEE muuttumaan. Sitä ette te rasistit voi estää. Teidät rasistit tullaan nöyryyttämään. Suomesta tulee MONIKULTTUURINEN. Teillä ei ole tulevaisuutta, ei toivoa. Lapsemme sylkevät haudoillenne."
Tämä kertookin kaiken sen poliittisen tarkoitusperän mikä tässä on takana. Aiemmin ei riittänyt sotaveteraanien päälle sylkeminen. Nyt on jo koko suomen kansa tässä kohteena. Suomeen, jos sinä saat päättää, tulee siis monokulttuuri, jossa kuninkaana ovat kiihkoislamistimiehet. Oletko homo, feministi, ateisti, kristitty? Yhdelläkään näistä ei ole tulevaisuutta tässä sinun ihanne Suomessasi.
Onhan muslimi oppinut suomenkielellä kirjoittaan islamin tavoitteet.
Juuri nuin käy sinäpäivänä kun vallan saatte.Kukaan täysjärkinen ei islamistilta
inhimillisyyttä odota :
Totta, meillä on 30000 taistelukykyistä miestä jotka lähti vötkeltämään omistakin maistaan jättäen naiset ja lapset sinne, ne ihan taatusti tarttuu aseisiin puolustaakseen halveksimiaan suominaisia.
ne on tullu tänne panolomalle.
Ota aloittaja lääkkeesi olet harhaoppinen. Mieti sitä -harhaoppinen- Maassa maan tavalla tai ulos. Mieti tuotakin.
Hahahaaahhhaaaaahaaaaahaaahahahahaaaahaahhohooohhhohoooooohihiihhiihiiiihhiii.............
Heti lääkäriin, nyt on lääkitys ihan vituillaan....
ehhehehehehhehh,vai uussuomalaiset puolustamaan Suomea.Eiköhän nämä ensitöikseen lähde elintasopakolaisiksi muualle.ehhhehheeh,hyvä oli taas
Meille tulee karkuunjuoksijoita, käpykaartilaisia jne. Pelastusta en laskisi noille hartioille.
Sen verran vielä pakko lisätä,että nämä on oman maansa rintamakarkureita,ei urhoollisia sotilaita,vaan alaikäisiin sekoitujia.
"Aloittajaa mukaillen" en uskoisi näille pikkusormeakaan
No miksi nämä 30.000 mamumiestä ei olleet valmiita uhraamaan henkeään oman maansa puolustamiseen ???????
Miksi ne vääräuskoisten maata puolustaisivat, kun oma maa jätettiin puolustamatta?????
Tuomosiin puolustajiin viimeksi luottaisin.
kyllä tuo noin on. Nyt kun kasarmimme ovat täynnä, niin pojat täytyy vain aseistaa, jonka jälkeen voimme alkaa suunnittelemaan hyökkäyssotaa. ON AIKA OTTAA KARJALA TAKAISIN!
Irakit uskalsivat valloittaa puolustuskyvyttämän Kuwaitin, mutta
sitten iRakkien armeija juoksi paskat housussa karkuun muutamaa jenkkisotilasta.
Vain toisten takaa nämä iRakit uskaltavat räksyttää, kivittää poliiseja, raiskata avuttomia naisia, lapsia.
Ruattalaiset raivaavat jo tilaa tulokkaille.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449367202811.html
Hehehehehehehehee
Typeryys oikein kukkii ja kukoistaa, ja varsinainen naisen logiikan kukkanen.
Maahanmuuttajat luikkivat ensimmäisenä pakoon, jos Suomi on uhattuna.
Ironiaahan tuo oli mutta silti vastaan kuin että olisit tarkoittanut tuota tosissasi.
Nuo kamelinperseet ei puolusta maita missä ovat, eivät puolustanee omaa isänmaataan vaaan luikkivat kusisukassa pakoon jättäen perheensä jälkeen, joten jos venäjä vaikka hyökkää suomeen, niin nuo loispakolaiset luikkii äkkiä pakoon suomesta.
Eiköhän ne hypi jo ikkunoista paskat housussa kun uusivuosi tulee ja alkaa raketit räiskyä.
Tässä niiden ainoita osaamisalueita raiskauksien kanssa:
https://www.facebook.com/ILuvFreedom/videos/1636283903289338/