Ilta-Sanomat boikottiin - Unelmani romahti

RahaRatkaisi

Raha ratkaisi – Unelmani romahti

Ilta-Sanomat on tähän asti ylläpitänyt MINUN UNELMAani, mutta nyt päätoimittaja Ulla Appelsin kynästä on lähtenyt kirjoitus, joka romahdutti MINUN UNELMAni.

Päätoimittaja Ulla Appelsin uhkaa alkaa kertoa totuuden maahanmuuttajien toiminnasta. Tässä nähdään taas, mitä rahanahneus saa aikaan. Parin viime kuukauden aikana Ilta-Sanomien levikki on laskenut jyrkästi Ilta-Sanomien (siis oikeastaan Sanoma yhtiön) valitseman ”valikoivan” uutisointitavan vuoksi. Sanoman kassavirta on laskenut jyrkästi jo ennestäänkin huonosta myynnistä johtuen. No – mikä avuksi – totta kai RAHA pääsi päättämään, ja MINUN UNELMAni romahti sen myötä.

Ennen tätä Ilta-Sanomien järkyttävää ilmoitusta kaikki oli hyvin, silloin Ilta-Sanomat osasi kertoa:

Uusien maahanmuuttajien myötä Suomeen tuli ”Uusi Nokia”, kymmeniä tuhansia hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka muuttavat kestävyysvajeen etumerkin miinuksesta plussaksi ja siten pelkäksi huonoksi muistoksi. Uusien maahanmuuttajien uskonto on rauhan uskonto, jonka myötä Suomikin rauhoittuu – no, toisaalta eilisessä päätoimittaja Ulla Appelsin’in kirjoituksessa kerrattiin tämä ”rauhan uskonto” –maininta.

Jos Ilta-Sanomat aikoo todella vaihtaa näin järkyttävällä tavalla uutisointilinjaansa, niin en ihmettelisi, että pian saamme lukea Ilta-Sanomista, että

Uusien maahanmuuttajien myötä Suomeen ei tullutkaan ”Uutta Nokiaa”.
Suomeen ei tullutkaan kymmeniä tuhansia hyvin koulutettuja ihmisiä vaan kirurgeja ja ortopedejä, jotka ovat saaneet viikon koulutuksen lsis-leireillä ja katsomalla saman kouluttajan videoita. Saimme tuhansia kameli-insinöörejä, joita Suomessa ei ole tähän mennessä koulutettu lainkaan.
Uusien maahanmuuttajien myötä Suomen kestävyysvaje tuleekin tuplaantumaan.
Uusien maahanmuuttajien uskonto ei olekaan rauhan uskonto, jonka myötä Suomikin rauhoittuu – päin vastoin Suomi muuttuukin sellaiseksi, että poliisikaan ei uskalla mennä hälytystehtävissä paikalle.

4

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • julistus

      Moskeijoita rakentamaan joukolla, eiks siellä ole hirttolava takapihalla syntisiä varten?

    • Itse en ole ole lukenut IS:ää enää aikoihin, koska julkaisivat ja kirjoittivat liian paljon suomalaisvastaisia juttuja ja mamuja ihannoivia, joten siihen loppui minun lukemiseni.

    • Aatu1941

      en suostu lukemaan ko. lehteä enää ollenkaan-suomalaisvastainen lehti.

    • apeamieli

      En lue minäkään enää mm. Ilta-Sanomia, Iltalehteä, Hesaria, katsele luottavaisena Ylen ja MTVn uutisia, en usko pätkääkään valehtelevaan ja Suomen kansaa sortavaan hallitukseen ja eduskuntaan, en usko enää paljon mihinkään. Kiitos SSS-miehet, olette anastaneet uskoni elämään ja tulevaisuuteen...jäljelle on jäänyt apea mieli ja jokapäiväinen vitutus. Onneksi on olemassa vaihtoehtomedioita, joita lukemalla saa realistisen kuvan nykyisyydestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2793
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      262
      2449
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1162
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1123
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      992
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      58
      896
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      867
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      864
    Aihe