Pariisin terrori-isku: "Jumala on suuri!", "Jumala on rakkaus!" vaiko "Jumalaa ei ole!"?
Ei ole yhdentekevää mitä ihmiset uskovat Jumalasta. Ei ole yhdentekevää myöskään uskovatko ihmiset ylipäätään Jumalaan. On niitä, jotka uskovat, että Jumala on olemassa, mutta elävät käytännössä niin kuin häntä ei olisi olemassa. Toisaalta on niitä, jotka uskovat, ettei Jumalaa ole, mutta käytännössä elävät ikään kuin hän olisi olemassa.
Ensin mainittua ihmisryhmää on joskus kutsuttu termillä ”apateistit”. He kyllä uskovat Jumalaan, mutta eivät liiemmälti ole hänestä kiinnostuneita, eikä Jumalalla ole juuri mitään merkitystä heidän päivittäiseen elämäänsä ja valintoihinsa.
Viimeksi mainittuun joukkoon kuuluu valtaosa ateisteista. He tosin väittelevät antaumuksella ja sydämen palolla ateismin puolesta, varsinkin, jos vastaväittäjänä on joku kristitty, mutta samalla kiivailevat sellaisten kristillisten arvojen, kuten ihmisarvon, elämän merkityksen, lähimmäisen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ym. puolesta ikään kuin tällä kaikella olisi mitään perimmäistä merkitystä ilman Jumalaa.
Nykyateisteja onkin toisinaan moitittu siitä, että he haluavat autuaan epäjohdonmukaisesti ja itsepintaisesti riippua kristillisen etiikan ihanteissa (e.g. lähimmäisen rakkaus, ihmisarvo), vaikka kieltävät etiikan välttämättömän kristillisen teistisen perustuksen.
Kukaan ei sitä kiellä, että ateistit kykenevät elämään hyvää ja moraalista elämää, tai ettei ateisti kykenisi tunnistamaan moraalista hyvää ja pahaa. Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset - myös ateistit - on luotu Jumalan kuvaksi, ja juuri siitä syystä meillä kaikilla on kyky luonnollisen lain valossa tunnistaa moraalinen hyvä ja paha toisistaan, sekä jossain määrin jopa elää sen mukaan. Siksi lienemme, kristityt ja ateistit, yhtä mieltä siitä, että Pariisin terrori-iskut edustivat aidosti ja objektiivisesti moraalista pahuutta.
Jatkuu----
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/776/pariisin_terrori-isku_jumala_on_suuri!_jumala_on_rakkaus!_vaiko_jumalaa_ei_ole!
Ei ole yhdentekevää mitä ihmiset uskovat Jumalasta. Ei ole yhdentekevää myöskään uskovatko ihmiset ylipäätään Jumalaan. On niitä, jotka uskovat, että Jumala on olemassa, mutta elävät käytännössä niin kuin häntä ei olisi olemassa. Toisaalta on niitä, jotka uskovat, ettei Jumalaa ole, mutta käytännössä elävät ikään kuin hän olisi olemassa.
Ensin mainittua ihmisryhmää on joskus kutsuttu termillä ”apateistit”. He kyllä uskovat Jumalaan, mutta eivät liiemmälti ole hänestä kiinnostuneita, eikä Jumalalla ole juuri mitään merkitystä heidän päivittäiseen elämäänsä ja valintoihinsa.
Viimeksi mainittuun joukkoon kuuluu valtaosa ateisteista. He tosin väittelevät antaumuksella ja sydämen palolla ateismin puolesta, varsinkin, jos vastaväittäjänä on joku kristitty, mutta samalla kiivailevat sellaisten kristillisten arvojen, kuten ihmisarvon, elämän merkityksen, lähimmäisen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ym. puolesta ikään kuin tällä kaikella olisi mitään perimmäistä merkitystä ilman Jumalaa.
Nykyateisteja onkin toisinaan moitittu siitä, että he haluavat autuaan epäjohdonmukaisesti ja itsepintaisesti riippua kristillisen etiikan ihanteissa (e.g. lähimmäisen rakkaus, ihmisarvo), vaikka kieltävät etiikan välttämättömän kristillisen teistisen perustuksen.
Kukaan ei sitä kiellä, että ateistit kykenevät elämään hyvää ja moraalista elämää, tai ettei ateisti kykenisi tunnistamaan moraalista hyvää ja pahaa. Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset - myös ateistit - on luotu Jumalan kuvaksi, ja juuri siitä syystä meillä kaikilla on kyky luonnollisen lain valossa tunnistaa moraalinen hyvä ja paha toisistaan, sekä jossain määrin jopa elää sen mukaan. Siksi lienemme, kristityt ja ateistit, yhtä mieltä siitä, että Pariisin terrori-iskut edustivat aidosti ja objektiivisesti moraalista pahuutta.
Jatkuu----
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/776/pariisin_terrori-isku_jumala_on_suuri!_jumala_on_rakkaus!_vaiko_jumalaa_ei_ole!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta käsitys siitä, että on asioita, tekoja ja ihmisiä, jotka objektiivisesti ovat moraalisesti hyviä tai pahoja, voidaan perustella ainoastaan mikäli on olemassa Jumala, josta käsin hyvyys ja pahuus voidaan metafyysisesti perustella. Ateisti ei voi edes moralisoiden syyttää Jumalaa Raamatun ”hirveyksistä”, ellei Jumalaa ole olemassa, koska ilman Jumalaa ei ole olemassa mitään objektiivisesti hyvää tai pahaa, eikä siten mitään moraalisia ”hirveyksiä” sen enempää Raamatussa kuin maailman historiassa yleensä. On vain ihmisiä, asioita ja tekoja sekä erilaisia kilpailevia mielipiteitä niistä. Niin kuin eräs elokuvarepliikki kuuluu: ”Ei ole mitään hyvää tai pahaa, on vain kivaa tai tylsää.”
Filosofian professori Alex Rosenberg on harvinainen ateisti siinä mielessä, että hän on uskaltanut katsoa ateistista nihilismiä kasvoista kasvoihin ja myöntää sen minkälaisia johtopäätöksiä Jumalan olemassaolon kieltämisestä väistämättä seuraa. Rosenberg heittää teesit pöytään kirjassaan The Atheist Guide To Reality - Enjoying Life Without Illusions (Norton, 2011). Rosenbergin mukaan ainoa oikea maailmankatsomus on materialistinen ateismi ja tiede tarjoaa ainoan oikean selityksen. Mutta tästä näkemyksestä seuraa väistämättä asioita, jotka Rosenberg luettelee häpeilemättä heti kirjansa alussa (s. 2-3) seuraavasti:
Onko Jumala olemassa? Ei.
Mikä on todellisuuden perimmäinen luonne? Se mitä fysiikka sanoo sen olevan.
Mikä on universumin tarkoitus? Mitään tarkoitusta ei ole.
Mikä on elämän tarkoitus? Ei mikään.
Miksi minä olen täällä? Silkkaa sattumaa.
Toimiiko rukous? Ei tietenkään.
Onko ihmisellä sielu? Lasketko leikkiä?
Onko ihmisellä vapaa tahto? Ei mitään mahdollisuutta!
Mitä tapahtuu, kun minä kuolen? Kaikki jatkuu melko lailla kuten ennenkin, mutta ilman meitä.
Mitä eroa on oikealla ja väärällä, hyvällä ja pahalla? Niiden välillä ei ole mitään eroa.
Miksi minun pitäisi olla moraalinen? Koska siitä tulee sinulle parempi olo, kuin moraalittomuudesta.
Onko abortti, eutanasia, itsemurha, verojen maksaminen, ulkomaanapu tai mikä tahansa muu asia kiellettyä, sallittua tai joskus pakollista? Kaikki käy.
Mitä on rakkaus ja kuinka voin sen löytää? Rakkaus on ratkaisu strategiseen interaktio-ongelmaan. Älä etsi sitä. Se löytää sinut, kun sitä tarvitset.
Onko historialla mitään merkitystä tai tarkoitusta? Se on täynnä raivokasta meteliä vailla mitään merkitystä.
Onko ihmissuvun menneisyydellä mitään opetettavaa meille tulevaisuuttamme ajatellen? Jatkuvasti entistä vähemmän, jos siitä alunperinkään oli mitään opittavissa.
Loput kirjansa noin 330 sivusta Rosenberg käyttää perustellakseen näitä teesejä ”tieteellisesti”, elikkä materialistisesti. Niille, jotka ehkä kokevat tämän materialistinen katsannon ahdistavalta, Rosenbergilla on vastaus: Hanki rauhoittavia lääkkeitä!
Miksipä ei? Ihminenhän on Rosenbergin mukaan pelkästään aineellis-kemiallinen olento, joten ahdistus on vain kemiallinen epätasapaino, joka voidaan korjata kemiallisesti. Kaikki yritykset etsiä henkistä lohtua aineellisen maailman ulkopuolisista selityksistä merkitsee riippumista kiinni illuusioissa.
Rosenberg on harvinaisen rehellinen ateisti siinä, että hän rohkenee sanoa suoraan mitä ateismista väistämättä seuraa: ”Yksilön ihmiselämä on merkityksetön, vailla tarkoitusta ja ilman perimmäistä moraalista arvoa”, Rosenberg julistaa. Lukija joutuu tämän tunnustuksen äärellä väistämättä kyselemään mielessään, onko hinta tällaisesta ”iloisesta illuusioista vapautumisesta” sittenkin liian korkea. Meidän olisi uskottava, että kaikki rakkaus ja itsensä epäitsekkäästi uhraava toisista välittäminen on moraalisesti yhtä merkityksetöntä kuin viha ja toisten säälimätön kohtelu.
Kysymys onkin sitten siitä, onko olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: ateismi ja uskonnollinen fundamentalismi! Enin osa ihmisistä on tosiasiassa jossakin välimaastossa.
On vain yksi inhottava, jolla on luku, joka alkaa kuutosella.
Maaninen vaihe päällä taas, jälleen, kuten huomaamme.
7465
erte