Vasuri anarkistit

Naurettavaa edes uutisoida näistä mammanpojista, sääli ettei niitä ole meillä päin. Haluaisin todella mennä muiluttamaan kyseisiä pikkupoikia oikein isänkädellä, säälittä ja kovaa. Mikä olisi sen hauskempaa kuin ottaa täälä pohjanmaalla 1918 uusintoa punaisista madoista.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi poliisi ampunut vain 2 kertaa, kun kerrankin olisi ollut hyvä tilaisuus testata aseita kunnolla.

Äänestä

Sotahullut on oma lajinsa ja kun veteraaneilta kysytään, kukaan ei ole kiinnostunut rähinästä - eikä muuten anarkismikaan aatesisällössä ole koskaan väkivaltaisuutta. Anarkismi on ideologian tasolla kaiketi systeemin vastustamista, mutta tässä maassa sellaiseksi leimautuu varmaan jo sillä, että jos kritisoi yhtään mitään - on tämä sen verran sairas maa. Tietysti mieluummin demokratian kannattaja, kuin anarkisti.


Taidat olla seinähullu: Pohjanmaalla Saksasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen kotimaahan tulleet jääkäriliikkeen seonneet lahtasi omia sukulaisiaan. Jos joku on ylpeä sellaisesta, on seinähullu. Nimittäin jos kuvitellaan, että Pohjanmaalla muka koskaan ei olisi ollut vasemmistolaisia siksi, että se on muka joku oikeanlaisen suomalaisuuden paikka: se pidä paikkaansa.


Minä kun en tunne ääriliikkeiden edustajia esimerkiksi vasemmistoa vihaavia en ketään, niin ainoa "mammanpoika" joka mulle tulee mieleen, on kirjailija- timo hännikäinen: jos joku mies tekee kirjan siitä, että ei saa naisen alapäätä, niin se on säälittävää. Ja etenkin, jos pässillä on vielä joku päähän syötetty ääärioikeistoideologia. Ymmärrän täysin, että ei varmaan herätä seksuaalisia kokemuksia timo hännikäisen ulkomuoto tai ideologia.


Ja olen ylpeä siitä, että olen henkisesti oman sorttiseni vassarimielinen: on niin sairasta esitellä Presidentin juhlissa läskeille jo tuissa syötetyille vieraille telkkarin kautta erilaisia ruokalajeja, että "ette te näitä syö, mutta me syödään", että muistakoot siellä, että roskiin menevät hanhenmaksapallerot olisi estäneet ehkä joidenkin viikkojen nälän. Kiinnostaa kyllä, että laittaako presidenttipariskunta ylijäävän ruoan mihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkoinenkenraali kirjoitti:

Naurettavaa edes uutisoida näistä mammanpojista, sääli ettei niitä ole meillä päin. Haluaisin todella mennä muiluttamaan kyseisiä pikkupoikia oikein isänkädellä, säälittä ja kovaa. Mikä olisi sen hauskempaa kuin ottaa täälä pohjanmaalla 1918 uusintoa punaisista madoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu