Vai jotain muuta?
Ymmärrän itse asiat parhaiten esimerkin avulla. Siksi annan tästä esimerkin.
Sinulla on taloudellinen ongelma, josta et pysty selviytymään realistisesti arvioiden.
Lähdetkö silti ratkomaan ongelmaa, esim. hakemaan mahdollisuuksia saada lisätienestiä, neuvottelemaan sukulaisen kanssa pienestä lainasta, kartoittamaan olisiko sinulla joitain arvoesineitä, joita huutokauppaamalla saisit vähän lisärahaa tms.? Pyritkö ulospäin itsestäsi, pyritkö keskittymään ongelmaan ja sen ratkaisumahdollisuuksiin?
Vai suuntaatko pääosan ajastasi, voimavaroistasi ja ajatusenergiastasi itsesi vahvistamiseen, että selviydyt henkisesti haastavista ajoista? Vetäydytkö sisäänpäin, rauhoitteletko itseäsi, muistutatko itseäsi siitä, että taloudellinen menestys ei ole tärkeintä elämässä ja muistutatko itseäsi niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin, jotta kestät tulossa olevat vaikeudet?
Kuulun itse selkeästi jälkimmäiseen ryhmään, eli käännyn sisäänpäin ja suuntaan voimavarani henkisen kanttini ja sietokykyni vahvistamiseen. Olen uskovainen, joten vaikeissa tilanteissa rukoilen paljon, kuuntelen hengellistä musiikkia ja luen Raamattua. Tämä on minusta hieno taipumus, mutta haluaisin tulla vähän ratkaisukeskeisemmäksi.
Ehkä lapsuus- ja nuoruusajan kokemukset muovaavat ihmistä jompaan kumpaan suuntaan. Minulla on lapsuudessani traumaattisia kokemuksia, joista selvisin yksinkertaisesti henkistä kanttiani lujittamalla – kestämällä. Ehkä tuolloin tämä kognitiivinen malli alkoi sementoitua, ja aloin ruokkia sitä?
Osalle käytännön ongelmistani olisin varmaankin jopa voinut tehdä jotain, jos olisin ollut ratkaisukeskeisempi eli käytännöllisempi. Toisaalta minussa vallitsee sisäinen rauha, koska olen kylvänyt niin paljon korkeita ajatuksia ja moraalista pohdintaa sieluni maaperään. Ehkä minulla ei olisi tätä sisäistä rauhaa, jos olisin keskittynyt ongelmien ratkomiseen niiden kestämisen sijaan? Mahdotonta sanoa. Ehkä kohtuus on tässäkin parasta; hiukan enemmän ratkaisukeskeisyyttä, mutta ei liikaa.
Ymmärrän itse asiat parhaiten esimerkin avulla. Siksi annan tästä esimerkin.
Sinulla on taloudellinen ongelma, josta et pysty selviytymään realistisesti arvioiden.
Lähdetkö silti ratkomaan ongelmaa, esim. hakemaan mahdollisuuksia saada lisätienestiä, neuvottelemaan sukulaisen kanssa pienestä lainasta, kartoittamaan olisiko sinulla joitain arvoesineitä, joita huutokauppaamalla saisit vähän lisärahaa tms.? Pyritkö ulospäin itsestäsi, pyritkö keskittymään ongelmaan ja sen ratkaisumahdollisuuksiin?
Vai suuntaatko pääosan ajastasi, voimavaroistasi ja ajatusenergiastasi itsesi vahvistamiseen, että selviydyt henkisesti haastavista ajoista? Vetäydytkö sisäänpäin, rauhoitteletko itseäsi, muistutatko itseäsi siitä, että taloudellinen menestys ei ole tärkeintä elämässä ja muistutatko itseäsi niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin, jotta kestät tulossa olevat vaikeudet?
Kuulun itse selkeästi jälkimmäiseen ryhmään, eli käännyn sisäänpäin ja suuntaan voimavarani henkisen kanttini ja sietokykyni vahvistamiseen. Olen uskovainen, joten vaikeissa tilanteissa rukoilen paljon, kuuntelen hengellistä musiikkia ja luen Raamattua. Tämä on minusta hieno taipumus, mutta haluaisin tulla vähän ratkaisukeskeisemmäksi.
Ehkä lapsuus- ja nuoruusajan kokemukset muovaavat ihmistä jompaan kumpaan suuntaan. Minulla on lapsuudessani traumaattisia kokemuksia, joista selvisin yksinkertaisesti henkistä kanttiani lujittamalla – kestämällä. Ehkä tuolloin tämä kognitiivinen malli alkoi sementoitua, ja aloin ruokkia sitä?
Osalle käytännön ongelmistani olisin varmaankin jopa voinut tehdä jotain, jos olisin ollut ratkaisukeskeisempi eli käytännöllisempi. Toisaalta minussa vallitsee sisäinen rauha, koska olen kylvänyt niin paljon korkeita ajatuksia ja moraalista pohdintaa sieluni maaperään. Ehkä minulla ei olisi tätä sisäistä rauhaa, jos olisin keskittynyt ongelmien ratkomiseen niiden kestämisen sijaan? Mahdotonta sanoa. Ehkä kohtuus on tässäkin parasta; hiukan enemmän ratkaisukeskeisyyttä, mutta ei liikaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voisiko sieltä sisäisen luotaamisen kautta löytää myös niitä "ulospäin" suuntautuvia ratkaisuja, tai ajatuksia sellaisten erilaisista vaihtoehdoista, mahdollisuuksista?
Jos tuntee hyvin, kuka ja miten itse on, silloin käy usein helpommaksi nähdä myös erilaiset kestävät mahdollisuudet toimia suhteessa kulloisiinkin ympäröiviin olosuhteisiin - ja voi valita järjellä tai intuitiivisesti ne ratkaisut, jotka tuntuvat oikeimmilta(?).
Mielestäni molempia tarvitaan, sisään- ja ulospäin suuntautumista. Vähän kuten hengittäminenkin onnistuu parhaiten, jos sitä tekee sopivasti molempiin suuntiin. Tai verenkierto. Tai mikä tahansa.
Hyvää pohdiskelua ja sen taustoitusta oli viestissäsi. Ehkä pitäisi löytää omaehtoisia tapojasi lähteä toimimaan vaikeissa tilanteissa ja tarttua niihin? Ajattelisin, että hyvä itsetuntemus ja henkinen syvyys ovat erittäin hyviä pohjia lähteä etsimään noita.