Juha Sipilä on mies paikallaan!

Pääministeri Jumalan armosta
S_Eleväjuttu
8.12.2015 4:00
Jumala on asettanut Juha Sipilän pääministeriksi

A_Settaja

8.12.2015 3:59

Juha Sipilä - pääministeri Jumalan armosta

A_R_Mollinen

8.12.2015 3:57

Eihän_pääministeri

8.12.2015 3:47

Juha Sipilän ulkonäössä ole mitään vikaa. Rehellinen katse jo vaikuttaa paljon siihen, millaisen vaikutelman saamme hänen ulkonäöstään.

Myös on merkillepantavaa, että päämninisteri Juha Sipilä ei aloita sanottavaansa "no"-sanalla niin kuin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Lisäksi hän on kitkenyt sanomisistaan "niiku"-sanan täydellisesti. Tässä ohessa pieni vihje pääministerille: Säädettäköön laki, että jokaisesta YLEn haastettelussa lausutusta no-aloituksesta ja niiku-sanasta on maksettava valtiolle no-niiku -vero. Tämäkin auttaa Suomen kuntoonlaittamisessa. (Ylen toimittajista tämä no-niiku -tauti on saatu parannetuksi lähes kokonaan.)

Juha Sipilän osana vain on ollut tulla pääministeriksi poikkeuksellisen vaikeina aikoina. Hän yrittää parhaansa. Olen varma, että kaikki lestadiolaisetkin tukevat Juha Sipilää, koska hyvin ymmärtävät, että eihän ole esivaltaa muuta kuin Jumalalta.

Eihän Juha Sipilä pääse eroon lestadiolaisuudestaan. Hänen juurensa ovat Pohjanmaan rauhansanalaisuudessa. Siellä on paljon sydämen kristittyjä. Pääministeri Juha Sipilän vanhemmat ovat nykyisin vanhoillislestadiolaisia, mikä on kunnioitettava asia. Olen varma, että pääministerin vanhemmat joka päivä - lakkaamatta! - rukoilevat poikansa sekä koko Suomen kansan puolesta. Ei se rukous ole hurskasta hymistelyä ja semmoista teatteria, joka maailmassa voitaisiin suurella ryminällä panna merkille, vaan hiljaista huokausta Jumalan puoleen, minkä kaikkivaltias Jumala kyllä kuulee.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sipilä on isästä perkeleestä.

Äänestä

Juha Sipilän osana vain on ollut tulla pääministeriksi poikkeuksellisen vaikeina aikoina. Hän yrittää parhaansa. Olen varma, että kaikki lestadiolaisetkin tukevat Juha Sipilää, koska hyvin ymmärtävät, että eihän ole esivaltaa muuta kuin Jumalalta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P_Aikka kirjoitti:

Pääministeri Jumalan armosta
S_Eleväjuttu
8.12.2015 4:00
Jumala on asettanut Juha Sipilän pääministeriksi

A_Settaja

8.12.2015 3:59

Juha Sipilä - pääministeri Jumalan armosta

A_R_Mollinen

8.12.2015 3:57

Eihän_pääministeri

8.12.2015 3:47

Juha Sipilän ulkonäössä ole mitään vikaa. Rehellinen katse jo vaikuttaa paljon siihen, millaisen vaikutelman saamme hänen ulkonäöstään.

Myös on merkillepantavaa, että päämninisteri Juha Sipilä ei aloita sanottavaansa "no"-sanalla niin kuin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Lisäksi hän on kitkenyt sanomisistaan "niiku"-sanan täydellisesti. Tässä ohessa pieni vihje pääministerille: Säädettäköön laki, että jokaisesta YLEn haastettelussa lausutusta no-aloituksesta ja niiku-sanasta on maksettava valtiolle no-niiku -vero. Tämäkin auttaa Suomen kuntoonlaittamisessa. (Ylen toimittajista tämä no-niiku -tauti on saatu parannetuksi lähes kokonaan.)

Juha Sipilän osana vain on ollut tulla pääministeriksi poikkeuksellisen vaikeina aikoina. Hän yrittää parhaansa. Olen varma, että kaikki lestadiolaisetkin tukevat Juha Sipilää, koska hyvin ymmärtävät, että eihän ole esivaltaa muuta kuin Jumalalta.

Eihän Juha Sipilä pääse eroon lestadiolaisuudestaan. Hänen juurensa ovat Pohjanmaan rauhansanalaisuudessa. Siellä on paljon sydämen kristittyjä. Pääministeri Juha Sipilän vanhemmat ovat nykyisin vanhoillislestadiolaisia, mikä on kunnioitettava asia. Olen varma, että pääministerin vanhemmat joka päivä - lakkaamatta! - rukoilevat poikansa sekä koko Suomen kansan puolesta. Ei se rukous ole hurskasta hymistelyä ja semmoista teatteria, joka maailmassa voitaisiin suurella ryminällä panna merkille, vaan hiljaista huokausta Jumalan puoleen, minkä kaikkivaltias Jumala kyllä kuulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu