BRAMLEYN PARISKUNNAN LIIAN PIENI SÄNKY!

Käyttäjältä Jasmin Mäntylä
08.12.2015 08:39
Vielä about viikko ja mun mieskin on taas täällä. Yksi juttu, mistä rehellisesti sanottuna olen nauttinut tämän kuluneen viikon aikana ilman Dennistä, on isossa sängyssä yksin nukkuminen. Siihen asiaan syy on täysin allekirjoittaneessa... En ole mikään maailman paras nukkumiskumppani nimittäin. Tönin, potkin, huidon ja joskus jopa läpsin sitä toista unissani - itseäni taas ahdistaa, jos ja kun toinen nukkuu liian lähellä tai kiinni ihossa. Tulee kuuma, enkä voi hengittää. Ja ei, tämä ei johdu Denniksestä, olen vain aina ollut sellainen.
Viikonloppuna vietin aikaa erään ystäväni seurassa ja muutenkin olen vain nauttinut talven kauneudesta.
Itsenäisyyspäivä kului muiden joukossa, edes linnanjuhlia ei tullut seurattua kunnolla. Em. juhliin liittyen olen taas tänäkin vuonna seurannut vain pukuihin liittyviä arvosteluja. Paljon kritiikkiä saanut Satu Taiveahon puku oli yksi suosikeistani, kuten hänen koko tyylinsäkin. Upea nainen! Samoin Haloo Helsingin Elli oli onnistunut lookissaan.
Ja joo, mun flunssa on vain jatkunut vieläkin - luulin sen jo viikko sitten häipyneen. Tänään lekuriin, mikäli kyseessä ei olekaan normi flunssa. Antibiootit auttavat sitten kyllä viimeistään.
Mukavaa päivää teille kaikille, kuullaan taas myöhemmin! "

No, voi, voi. Onko liian pieni sänky jo se viimeinen niitti muutenkin säröilevään suhteeseen? Vai saako pappa laihdutettua että pariskunta mahtuisi taas saman peiton alle? Vaikka eipä siellä juuri mitään tapahdu, nipsnapsitkin tehtiin pappalle turhaan?
19131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hyvässä parisuhteessa ei haittaa yhtään vaikka toinen nukkuu lähellä...

Äänestä
  • Ei muuten pidä paikkaansa

    Äänestä

  • Hyvässä suhteessa ei haittaa mitään vaikka nukuttaisiin eri osoitteissa;P

    Äänestä

  • Läpsyliisa kirjoitti:

    Hyvässä suhteessa ei haittaa mitään vaikka nukuttaisiin eri osoitteissa;P

    Näin se on, kun on luottamusta ja rakkautta suhteessa.

    Äänestä

  • kaikenajao kirjoitti:

    Näin se on, kun on luottamusta ja rakkautta suhteessa.

    Hyvässä parisuhteessa ei tarvita videokameroita...

    Äänestä

Kauheat on murheet...

Äänestä

Kumpikohan passitetaan soffalle, Jassu vai papsu? Jassu varmaan nukkuu vinttikomerossa mieluummin paffisaulin kaa. Eks loppuu seksi ja sitten potkitaan sängystäkin pois, voi pappaparkaa. Seuraavaksi ulos asunnosta?

Äänestä
  • Käytä Jasmin nämä päivät hyväksi, vielä ehdit napsia muutamat poviselfiet omaksi iloksesi. Vaikka taitaahan niitä muutamat ukkelit kuolata, vaan älä heistä huoli, sinunhan on povesi ja saat kuvata niin paljon kuin haluat.

    Äänestä

  • Aloittajalla on luetun ymmärtämisessä vaikeuksia. Kuinka se nyt olikaan, suuressa sängyssä yksin, vai pienessä kaksin, vai pienessä yksin,vai.....Saako peesaajat selvää?

    Äänestä

  • onsetassvääntämistä kirjoitti:

    Aloittajalla on luetun ymmärtämisessä vaikeuksia. Kuinka se nyt olikaan, suuressa sängyssä yksin, vai pienessä kaksin, vai pienessä yksin,vai.....Saako peesaajat selvää?

    otappa noista Jasun horinoista selvää, ei onnistu Erkiltäkään... ihmeesti onnistuu ottamaan kuvia nukkuessaan liki hubbyaan, ehkä se on teatteria. No, onneksi ei ole isompia murheita, huono parisuhde vain.

    Äänestä

  • jdsasfgsa kirjoitti:

    otappa noista Jasun horinoista selvää, ei onnistu Erkiltäkään... ihmeesti onnistuu ottamaan kuvia nukkuessaan liki hubbyaan, ehkä se on teatteria. No, onneksi ei ole isompia murheita, huono parisuhde vain.

    Kyllä tosta jopa Erkkikin ymmärtää, ettei ole liian pienestä sängystä kyse.

    Äänestä

Joo, tissiä ja takapukkausta kehiin vaan, peräkammarin pojat tykkää ja lähettää vielä mailitkin ja siitähän Jassu tykkää-

Äänestä

Jassulla tosi hyvä (=outo) parisuhde: ekaks ukko kuohitaan, seuraavaks lopetetaan seksi ja potkastaan sängystä ulos ja loppujen lopuks kai talostakin pihalle. Eiku, sehän lensi jo kesällä mummon mökistä. Eikä leveämpi sänky taitais auttaa Denniksen asiaa, johan sinne oli jo skottipikkolo tunkemassa, voi, voi.

Äänestä
  • Hahhah, skottipikkolo lensi sekä sängystä että hotlasta pihalle! Räiskyvää toi Jassun lemmenelämä!

    Äänestä

  • Täällähän väitettiin, että papsu oli heittämässä Jassua ulos. Kyselin sen asian perään, että koska, mutta eipä siihen väittäjä osannut vastata. Onko nyt Jassu heittämässä papsua pihalle? Tunkeeko skottipikkolo nyt heidän suhteeseensa?

    Äänestä

  • ollolloo kirjoitti:

    Hahhah, skottipikkolo lensi sekä sängystä että hotlasta pihalle! Räiskyvää toi Jassun lemmenelämä!

    Sellasta se on kun eletään hyvässä parisuhteessa...Oikeesti Jassu taitaa elää puutteessa, papsusta ei oo puuhiin ja skottikin katos maisemista. Taitaa jäädä ne peräkylien poikien tarjoukset ainoiksi varteen otettaviksi...

    Äänestä

  • töttöröööt kirjoitti:

    Niitähän kutsujahan se esittelee kuin kalleimpia aarteitaan.

    Äänestä

  • töttöröööt kirjoitti:

    Sellasta se on kun eletään hyvässä parisuhteessa...Oikeesti Jassu taitaa elää puutteessa, papsusta ei oo puuhiin ja skottikin katos maisemista. Taitaa jäädä ne peräkylien poikien tarjoukset ainoiksi varteen otettaviksi...

    Äläs nyt. Papsuhan on rietas rakastaja. Piuhatkin katkaistiin, ettei tule vahingonlaukauksia. Jassuhan päinvastoin valittaa, kun papsu tulee ihan iholle.

    Äänestä

Taitaa kumpiki kallistaa lasia mieluummin kun kellistyy petiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

niinmuahjawoohootsille kirjoitti:

Käyttäjältä Jasmin Mäntylä
08.12.2015 08:39
Vielä about viikko ja mun mieskin on taas täällä. Yksi juttu, mistä rehellisesti sanottuna olen nauttinut tämän kuluneen viikon aikana ilman Dennistä, on isossa sängyssä yksin nukkuminen. Siihen asiaan syy on täysin allekirjoittaneessa... En ole mikään maailman paras nukkumiskumppani nimittäin. Tönin, potkin, huidon ja joskus jopa läpsin sitä toista unissani - itseäni taas ahdistaa, jos ja kun toinen nukkuu liian lähellä tai kiinni ihossa. Tulee kuuma, enkä voi hengittää. Ja ei, tämä ei johdu Denniksestä, olen vain aina ollut sellainen.
Viikonloppuna vietin aikaa erään ystäväni seurassa ja muutenkin olen vain nauttinut talven kauneudesta.
Itsenäisyyspäivä kului muiden joukossa, edes linnanjuhlia ei tullut seurattua kunnolla. Em. juhliin liittyen olen taas tänäkin vuonna seurannut vain pukuihin liittyviä arvosteluja. Paljon kritiikkiä saanut Satu Taiveahon puku oli yksi suosikeistani, kuten hänen koko tyylinsäkin. Upea nainen! Samoin Haloo Helsingin Elli oli onnistunut lookissaan.
Ja joo, mun flunssa on vain jatkunut vieläkin - luulin sen jo viikko sitten häipyneen. Tänään lekuriin, mikäli kyseessä ei olekaan normi flunssa. Antibiootit auttavat sitten kyllä viimeistään.
Mukavaa päivää teille kaikille, kuullaan taas myöhemmin! "

No, voi, voi. Onko liian pieni sänky jo se viimeinen niitti muutenkin säröilevään suhteeseen? Vai saako pappa laihdutettua että pariskunta mahtuisi taas saman peiton alle? Vaikka eipä siellä juuri mitään tapahdu, nipsnapsitkin tehtiin pappalle turhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu