Avoin asianajovaltakirja tulee kalliiksi

Mentäneen vaalikausi loppuun saakka samalla v-tyylillä ja motolla; kiusa se on pienikin kiusa, surraan vasta haudassa, kuka tämän lystin maksaa.
1473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eikö tyyppien tyyli ole enemmän perinteistä?

Äänestä

En vie asiaa "hautaan". Olen vahvasti sitä mieltä, että Kihlakunnanoikeus, syyttäjä ja jne... en tiedä kaikkea oikeusteitä, miten ne hoidetaan silloin, kun hallinnollinen oikeuslaitos ei kykene sitä tutkimaan. Tai ei ole laillista oikeutta kertoa, kenen on vastuu.
Jätetään Poliisin tutkittavaksi. Hyvät kaupunkilaiset, ottakaa yhteyttä valtuutettuihin, joiden kanssa haluatte selvittää , kuka maksaa niistä kuluista, jotka eivät ole veronmaksajien maksettavia. Ihmisen syrjimistä ja oikeutta hoitaa virkaansa.
Tehdään työ yhdessä. Haetaan oikeutta. Tämä ei ole kiihottava kirjoitus tämä on oikeutta hakeva. Siis, voivatko jotkut ryhmät käyttää veronmaksajien varoja lähes 1 milj. auron verran, vain senvuoksi, että on "poliittinen ajojahti" meneillään. Hinta on yli 1 miljoonaa euroa. Kaikella ystävyydellä, ottakaa yhteyttä toisinajattelijoihin, jotta voimme tehdä jotakin, kuka on vastuullinen tässä asiassa.

Äänestä

Ääniharaville tullee tosi käyttöä, joutuvat haravoimaan paskaojan pientareetkin että saavat velkansa maksettua.

Kaikkihan on maksettava eikös juu, mitä tässä vehtuussa velkaantuu...

Äänestä
  • Tuo oli parasta pitkään aikaan hah hhaa. Johan näille sadoille äänille löytyi vastattavaa, leuhkat saunapuheet tuli hintoihinsa.

    Äänestä

Tikanmäki 101 ..221. .. 120.... 118,8

Piippo .......32 ....53 . .. 21........ 65,6

Äänestä

Tuohon prosenttikehuun myös toisen kerskan jatkoa; vaalivakuuttelu asioiden osaamisesta Paavo Leskisen malliin "180 astetta laillisuuden suuntaan" on tullut heppuloisilla ja hupsukoilla touhunpäälle meille kaupunkilaisille kustantamaan varmaankin lähemmäs 500 000 euroa tai reilusti yli, neuvoja miten kiemurtelisivat laittomista omista päätöksistään kuiville- eli laajaa lakipalvelujen ostamista.

Lakiostopalvelujen ohella Pyhäjärvi on vaivannut kuntaliiton lakimiehiä 24/7 tyylisesti, ja hallinto-oikeuden Pulkkiset ja "pölkkiset" ovat olleet hallintomme päätarkastajia 2013 alkaen ja vatuloivat hall ja valt päätöksiä, ja merkitsevät muotovirheitä, palauttaen takaisin. Niihin räväkkä ja dynaaminen kokemuksenhenkäily ja vimma kliimaksi on törmäillyt ensi-sija huitaistuissa päätöksissään ja ratkaisuissaan.
Sitä, oliko syytä torua laajemmin esim. että samoissa limbopäätöksissä oli laillisuuden kanssa muutoinkin niin ja näin, niihin ho ei lähtenyt kommentoimaan. Mielestämme on ja nyt höpöhöpö-hevonhumppapäätökset ovat krp lausuntakierroksella.

Äänestä

Jukka Tikanmäki kaup johtajaksi ja Taimi Piippo hallintojohtajaksi. Vai mitä, heille se sopii, kun valmiiksi on tilannetaju kankaalla ja ämmänlänget kaulassa.

Äänestä

Pyhäjärvinen, tosiasioiden ja tärkeiden näkökulmien peittämistaktiikkaan näyttää kuuluvan sivuasian nostaminen ylitse joka kommentin.

Ensin riehui ebidemian lailla tasakatto-vääntely. Kommentteja survotaan armotta samaan "muka hauskaan vitsiin"..tasakattomalli .Kyllä se vaan valitettavasti vain kertoo kirjoittajan (-jien) kyvyttömyydestä keskutella asiallisesti, ja vielä suuremmasta haluttomuudesta ratkaista ongelma tosiasioihin pohjautuen.

Pyhäjärvellä on suurten kunnallismiesten ja naisten aikoinaan aiheuttamat ydinkierto-ongelmat; lentokenttä, monitoimihalli ja uusimpana Rinnevaaran "heivaaminen" tökeröimmällä tavalla. rauhallisemmalla ja v.2012 sovituilla menettelyillä Pyhäjärven kaupunki olisi säästänyt erorahat, ja saanut tilanteen siihen stabiilitasoon, että uutta kaupunginjohtajaa olisi todella voitu hakea kevään kuluessa. Nyt prosessi mutkistui, ja maksaa...ihan rahassa ja henkisesti sekä poliittisesti.

Kaikista kustannuskallein-ja tehottomin tasakattotyyli liittyy Laguunan lobbamiseen ja ällistyttävän väärän tiedon jakamiseen valtioneuvostoon sekä tutkijoille.

Tai paremminkin, eihän heillä, ministereillä, ole tietoa lainkaan..mikäli lehtiuutisointiin on uskominen.

ns. Tasakattotyyli oli todella kotitekoinen, ja nimeltä todennettavissa muutamiin johtohahmoihin. Te, jotka pääsette henkilöitä lähelle, katsokaa, onko heillä jaloissaan mustat-vai , pässinpökkimät -, vai ruskeat rantusukat, itse veikkaan herrasväen nilkkasukat ovat makkaralla nyt ja jalka ei nouse enää yhtä lennokkaasti, kuin mitä vaalikauden alussa nousi.

Toisaalta en ihmettelisi, vaikka rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolustajilla olisi ollut lähellä tunne luovuttaa, antaa periksi että ei näille perkeleille voi kukaan mitään!

Niin, keskinäinen tapittelu on ollut voimien ja henkisen sietokyvyn äärirajoilla olevaa tuhlausta. On tullut aika huutaa kehiin erotuomarit ja nyt se on sitten tehty.
Oulun KRP on saanut asioista mittavan koonnin.
Hyvin tehty!

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus ja ei vamaan tullut savusaunasta. kaksi viimeistä lausetta mukavoo luettavvaa. eikun saunomaan HEHHE HEE HEHHE HEE

    Äänestä

  • On täällä älykästä porukkaa...

    Äänestä

  • Oletko tietoinen, että asia on KRP:llä? Vai kuinka on?

    Äänestä

  • kerrotarkemmin kirjoitti:

    Oletko tietoinen, että asia on KRP:llä? Vai kuinka on?

    Mitä sitten?

    Äänestä

  • Pyhäjärven henkinen ilmapiiri on myös kadoksissa. Vallassaolevat ovat esittäneent niin törkeää politiikkaa , että kuvottaa. Se heijastuu nyt jo viihtyvyyteen, puhumattakaan yrityselämästä.
    Ihmiset kyräilevät toisiaan, ei tervehditä, ei tulla juttusille, ei tapahdu mitään. Pääasiana politikoilla on ollut ajaa pätevä kaupunginjohtaja pois töistä, nyt meitä luotsaa harjottelijapoika.
    Vielä vähän aikaa sitten YLVÄSTELIVÄT kokeneet, kuinka hyvin on asiat hoidettu,
    kun ei ole velkaa. NYT ON VELKAA. Nyt ollaan tasoissa naapurikuntien kanssa.
    (Valtuuston puh. joht. ei ymmärrä vieläkään, että rahat on kaikki.)
    Haapajärveä vain lihotetaan , Selänteeseen jäädään maksumieheksi, vaikka naapurikunnat hoksasivat irrottautua pois.
    Nyt päättäjät; HETI irtisanominen Selänteestä. VIELÄ TÄMÄN VUODEN PUOLELLA.

    Äänestä

  • TervatynnyrinTappi kirjoitti:

    Pyhäjärven henkinen ilmapiiri on myös kadoksissa. Vallassaolevat ovat esittäneent niin törkeää politiikkaa , että kuvottaa. Se heijastuu nyt jo viihtyvyyteen, puhumattakaan yrityselämästä.
    Ihmiset kyräilevät toisiaan, ei tervehditä, ei tulla juttusille, ei tapahdu mitään. Pääasiana politikoilla on ollut ajaa pätevä kaupunginjohtaja pois töistä, nyt meitä luotsaa harjottelijapoika.
    Vielä vähän aikaa sitten YLVÄSTELIVÄT kokeneet, kuinka hyvin on asiat hoidettu,
    kun ei ole velkaa. NYT ON VELKAA. Nyt ollaan tasoissa naapurikuntien kanssa.
    (Valtuuston puh. joht. ei ymmärrä vieläkään, että rahat on kaikki.)
    Haapajärveä vain lihotetaan , Selänteeseen jäädään maksumieheksi, vaikka naapurikunnat hoksasivat irrottautua pois.
    Nyt päättäjät; HETI irtisanominen Selänteestä. VIELÄ TÄMÄN VUODEN PUOLELLA.

    Miten niin ollaan tasoissa naapurikuntien kanssa velan määrässä? Meillä on murto-osa velkaa kaikkien naapurikuntien suhteen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


17-27 kirjoitti:

Mentäneen vaalikausi loppuun saakka samalla v-tyylillä ja motolla; kiusa se on pienikin kiusa, surraan vasta haudassa, kuka tämän lystin maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu