Aijaijaa…… Kun tuntuu hyvälle! Näin kovana kommunistina ja sosialistisen yhteiskunnan kannattajana en voi muuta kuin ilakoida, vihdoinkin kapitalisti aikoo panna alulle sen mitä pienen ikäni olen toivonut. Tekemällä suomesta sosialistisen yhteiskunnan tai ainakin ottamalla merkittävän ensiaskeleen muutoksen käyntiin saamiseksi.
Aikanaan kun hurjassa myöhäisnuoruudessani 80-luvun alkupuolella muutin neuvostoliittoon, toisinsanoin USSR:ään eli Sosialististen neuvostotasavaltojen liittoon ja kotiuduttuani nykyisen Pietarin (silloisen Leningradin) liepeille. Tuli eteeni se päivä että astuin ensimmäistä kertaa yhteisen ja vankan päämäärän (sosialismin) vuoksi työpalveluun josta hyvän mielen, aatteen ja yhteenkuuluvuuden tunteen lisäksi, valtio maksoi minulle palkkaa jopa rupla tolkulla. No minäkös sitä siinä sitten karkeloimaan että tämähän hyvin menee, kun kaupoissa ei ole mitään mihin näitä rahojaan tuhlaisi, niin minustahan kohta äveriäs mies tulee. No viisi vuotta siellä meni niin että hujahti, iloisesti töitä tehden ja patja pullistuen.
Sitten jouduin vanhempieni sairastelun vuoksi palaamaan suomeen, jotta voisin olla heitä lähempänä (patjan tosin jouduin hävittämään luteiden vuoksi). Isän halvaantuminen ja äidin dementoituminen vaativatkin todella paljon huomiota jota pyrimme sitten sisarusten kesken jakamaan. Koska vanhusten laitoshoitopaikkojen karsinta oli jo siinä vaiheessa päässyt hyvään vauhtiin.
Elettiin kuitenkin jo 80-luvun ehtoopuolta ja kapitalismi suomessa oli päässyt hyvään vauhtiin. Sillä olihan sen hyvä tuotos lama, edessäpäin. Oli näes syntynyt mitä moninaisimpia kuplia, oli pankkikuplaa, valuuttakuplaa, kiinteistökuplaa, osakekuplaa ja montaa muutakin. Sitten luotiin vielä yksi ja tosi iso luotiinkin, nimittäin verokupla (taisi olla jonkun Harri Holkerin kok. hallitus kun sen alulle pani vai pitäisikös sanoa tulille.) no joka tapauksessa, siitä asti se on roihunnut ja polttanut tehokkaasti hyvinvointiyhteiskuntaa tieltään. Tosin syntyihän siitä jokin yhteinen eli veikeä velkakupla, joka nyt sitten meinaa puhjeta.
Noo hätiä mitiä, nykyisellä porvarihallituksella on näköjään vankat pelastussuunnitelmat sen varalle. Eli muutetaan suomi pikkuhiljaa sosialistiseksiyhteiskunnaksi, toisinsanoin: Valtio alkaa maksaa perustuloa jonka turvin jokainen nykyisin työttömänä oleva suomalainen, voi hyvillä mielin mennä töihin ja kokea sen saman tunteen kuten minä aikanaan. Sitten vähän myöhemmin ne jotka ovat olleet työelämässä siihen asti. Liittyvät meihin, koska me olemme paremmin tuottavia palkkaan nähden. Lisäksi, kun se paikallinen sopiminen tulee voimakkaasti lisääntymään hallituksen panostuksen myötä. Niin työntekijöiden on vain muistettava muutama asia joita ovat mm. yhtenäisyys, joukkovoima ja enemmistö työpaikalla.
Eli muistakaa että teitä on aina enemmän kuin työnantajia. Näin ollen muutaman vuoden jälkeen kun työnantajaa on kurmuutettu paikallisesti, niin luulenpa että hän on kypsä hyväksymään ehdotuksen yrityksen muuttamiseksi osuustoiminnan muotoon ja maatilat esim. sovhoosiksi, kolhoosiksi tai muiksi osakunniksi jossa kaikki työntekijät ovat omistajia. Edellä mainituilla keinoilla työnantaja/omistaja pääsee eroon yksinomistamisen kannattamattomuudesta ja siitä aiheutuvasta tuskasta eli siinäkin kohtaa asia paranevat.
Lisäksi perustulo on verotonta tuloa jota me kaikki olemme toivoneet. Parasta siinä on se että keskituloinen ihminen katoaa mankumasta verohelpotuksia, kuten myös rikkaat jotka ovat muuttaneet siihen mennessä joko Ruotsiin tai Portugaliin. Jäljelle jääneet pienituloiset mutta verottomat suomalaiset elävät onnellisin keskenään juhannuskokon, elonkorjuukytösavun ja jätkänkynttiläloimun lämmössä, harrastaen perinteistä suomalaista lähipubi rientoa.
Hei...! tulevaisuus on aurinkoinen, kapitalisti sahaa suurella vimmalla omaa oksaansa. Ja sokerina pohjalla, nykyinen hallitus on toteuttamassa pakkolakien ja muiden sääntöpurkutalkoiden myötä tärkeintä kapitalismin ja sosialismin esteen raivausta. Eli demokratian hävittämistä pois häiritsemästä päätöksentekijöitä. Johan he nytkin tekevät selkeällä vähemmistön (vir. n.38% epävir. n. 29%) mandaatilla äänestysoikeutettuihin verrattuna, meitä kaikkia koskevia päätöksiä. Suomihan on näennäisdemokraattiseltakin kannalta katsottuna siinä mielessä hauska tapaus kun eduskunnassa vähemmistö saadaan sumplittua enemmistöksi (enemmistöhallitus). EU se vasta oma lukunsa on kun miettii äänestysprosentteja, mutta se on toinen stoori.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.