Tutkijat hämmästelevät suomalaisten syyllistämistä

Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) erikoistutkija Kari Laitinen ja Polamkin vieraileva tutkija Pirjo Jukarainen arvioivat, että Suomi on uhkassa ajautua demokratian kriisiin.

Tutkijoiden mukaan syynä on maahanmuuttoon liittyvistä turvallisuuskysymyksistä käyty pintapuolinen ja vähättelevä keskustelu.

Tutkijat hämmästelevät, että julkisessa keskustelussa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista syyllistetään jo suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa.

Toisena esimerkkinä he nostavat esille anarkistien väkivallan, jolla on pyritty tukahduttamaan kansallismielisten liikkeiden mielenilmauksia.

Anarkisteja on puolustettu ja heitä kiinniottaneita poliiseja on syyllistetty voimakkaasti sosiaalisessa mediassa itsenäisyyspäivän jälkeen.

Merkkinä demokratian kriisistä tutkijat nostavat esiin myös perussuomalaisten gallup-kannatuksen rajun laskun. Perussuomalaiset ovat tähän asti toimineet yhteiskunnallisena paineenpurkajana maahanmuuttokeskustelussa.

– Anarkistien pyrkimykset vaientaa kansallismielisten mielenosoitus itsenäisyyspäivänä väkivallan keinoin ja maahanmuuttokriittisen perussuomalaisen puolueen kannatuksen lasku kertovat demokratian kriisistä, tutkijat kirjoiittavat.

Tutkijoiden mukaan turvallisuusuhkista, kansalaisten turvattomuuden tunteen lisääntymisestä ja maahanmuuton lieveilmiöistä tulisi kiireesti käydä kriittistä keskustelua, jossa pyritään toisia kunnioittavaan dialogiin tosiasiat tunnustamalla.

– Maahanmuuttoa ja sisäistä turvallisuutta käsittelevän politiikan tarve ei nimittäin katoa pitkään aikaan, he muistuttavat.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/345080-tutkijat-hammastelevat-suomalaisten-syyllistamista-suomea-uhkaa-demokratian-kriisi

Järjen äänikin pyrkii pikku hiljaa nousemaan esiin..
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomalainen lihaa syövä heteromies on aina syyllinen. Jopa olemassaolo itsessään on rikos.

Äänestä

Suurempi demokratian kriisi on tullut siitä, kun Perussuomalaisten kannatus on noussut, ei suinkaan siitä, kun kannatus on laskenut.

Äänestä
  • Siihen on helppo ratkaisu. Seuraavissa vaaleissa ei persujen ääni lasketa.

    Äänestä

Nyt voisi yhden keskutelun käydä "toisia kunnioittavaa dialogia". Alkakaapas harjoitella.

Äänestä

"..julkisessa keskustelussa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista syyllistetään jo suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa."

Tämä on ollut AINA vaikea ymmärtää miten suvakkien (aivot?) oikein toimivat..

Äänestä
  • Laitatko suomennoksen? Sinunkin tekstiäsi on hankala ymmärtää.

    Äänestä

  • Niin oli. Siis onko "suvakit", hallitus, vihervasurit jne. Syyllisiä vai eikö ne ole? Sitä minä ymmärsin tämän puheenvuoron koskevan.

    Äänestä

Silmään ampuja natsi siat!

Äänestä
  • Hampaatonta pulla-poikaa suututti ihan hirveästi. Hän syytti poliisia poliittisesta väkivallasta, kun poliisi esti häntä käyttämästä poliittista väkivaltaa.

    Lisäksi hän tuohtuneena sössötti kansalaisoikeuksista, ja kuinka poliisi esti häntä toteuttamasta täysin laillista oikeuttaan mielenilmaisuun. Kaikille Rasmus-ryhmäläisille ja anarkisteille tiedoksi: mielenilmaus, josta ei ole tehty poliisille asianmukaista ilmoitusta, ei ole LAILLINEN mielenilmaus.

    Anarkistien tänä syksynä järjestämistä mielenilmauksista YKSIKÄÄN ei ole ollut laillinen mielenilmaus. Anarkistit ovat myös käyttäytyneet erittäin väkivaltaisesti laillisiin mielenilmauksiin osallistuneita kohtaan. Pahoinpitelyistä osa tulee käsiteltäväksi käräjäoikeuksiin. Pyydänkin käräjäoikeuksia muistamaan tuomioissa, mitä laittomista mielenilmauksista on laissa säädetty. Tuomioissa tulee ottaa huomioon vakaat aikomukset väkivallan käyttöön (erilaisissa keskusteluissa moni anarkisti on kehottanut aatetovereitaan väkivaltaan, asiasta on todisteena kuvakaappauksia).

    Yllä olevan asian haluaisin myös valtamedian huomioivan uutisoinnissaan. Esimerkiksi Yle ei ole kertaakaan uutisoinut _laittomista_ mielenilmauksista vaan "vastamielenosoituksista", ja on säännönmukaisesti asettunut puolustamaan väkivaltaisia anarkisteja. Ylen toiminnan tulisi olla puolueetonta, se on säädetty myös laeilla.

    Kyllä tämänkaltainen laittomuuksien suosiminen alkaa inhottaa toden teolla kaltaistani tavallista, asioita enimmäkseen kotisohvaltaan seuraavaa kansalaista. Saattaa siinä Pihtiputaan Mummokin radikalisoitua jonkin sortin "natsiksi", kun aikansa loukataan yleistä oikeustajua ja aliarvioidaan yksilön älyä.

    Äänestä

  • Pullapoika ei nyt tajuu et siltäki voi pia lähtee tuet ku tää tilanne menee viä pahemmaks :-/. Raha ei nääs kasva puus eikä tuu seinäst vaik nii ne luulee :-/

    Äänestä

Olen täysin samoilla linjoilla ja itsekin ihmettelen että miten suomalaisia edes voidaan näistä suomalaisia kohtaan tehdyistä hyökkäyksistä syyllistää. On hienoa että poliisitkin rupeaa puhumaan näistä asioista. Huoli turvallisuudesta on ajankohtainen ja tosiasiat pitäisi tunnustaa. Uskon että järki voittaa lopulta tässäkin asiassa.

Äänestä

Jos jotain on kitkettävää Suomalaisessa yhteiskunnassa, niin ne ovat nämä seuraavat ryhmät: Hyysärit, äärisuvaitsevaiset,Viherpunpiipertäjät, kukkahattut tädit ja sedät. Suomeen on saatava, se nollatoleranssi näille ryhmille Suomi ei kestä niiden järjettömien " Unelmien " toteuttamista Suomessa. Että silleen.

Äänestä

Sitä tässä onkin saanut ihmetellä ihmettelemästä päästyäänkin. Täällä on asiat ollut liian hyvin liian kauan että kaiken maailman mellastajat on saaneet rauhallisista suomalaisista niskaperse otteen. Tuntuu että suomea johtaa todellisuudessa vähän joka asiassa jotkin vähemmistöt, ei suomen kansan enemmistö. Nuo vähemmistöt saavat asioihinsa nähden suhteettoman suuren julkisuuden jostakin syystä. Ja jos asia ei etene, älämölö kovenee ja syyllinen on kuten aina (melkein maailman kaikkiin kriiseihin ilmeisesti) tavis normaali suomalainen. Ainoa asia missä mihin se vielä kelpaa on se kun jossainpäin tarvitaan akuutisti rahaa. Eli kohta ei enää edes siihen kun ei ole mistä ottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä.hyvä kirjoitti:

Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) erikoistutkija Kari Laitinen ja Polamkin vieraileva tutkija Pirjo Jukarainen arvioivat, että Suomi on uhkassa ajautua demokratian kriisiin.

Tutkijoiden mukaan syynä on maahanmuuttoon liittyvistä turvallisuuskysymyksistä käyty pintapuolinen ja vähättelevä keskustelu.

Tutkijat hämmästelevät, että julkisessa keskustelussa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista syyllistetään jo suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa.

Toisena esimerkkinä he nostavat esille anarkistien väkivallan, jolla on pyritty tukahduttamaan kansallismielisten liikkeiden mielenilmauksia.

Anarkisteja on puolustettu ja heitä kiinniottaneita poliiseja on syyllistetty voimakkaasti sosiaalisessa mediassa itsenäisyyspäivän jälkeen.

Merkkinä demokratian kriisistä tutkijat nostavat esiin myös perussuomalaisten gallup-kannatuksen rajun laskun. Perussuomalaiset ovat tähän asti toimineet yhteiskunnallisena paineenpurkajana maahanmuuttokeskustelussa.

– Anarkistien pyrkimykset vaientaa kansallismielisten mielenosoitus itsenäisyyspäivänä väkivallan keinoin ja maahanmuuttokriittisen perussuomalaisen puolueen kannatuksen lasku kertovat demokratian kriisistä, tutkijat kirjoiittavat.

Tutkijoiden mukaan turvallisuusuhkista, kansalaisten turvattomuuden tunteen lisääntymisestä ja maahanmuuton lieveilmiöistä tulisi kiireesti käydä kriittistä keskustelua, jossa pyritään toisia kunnioittavaan dialogiin tosiasiat tunnustamalla.

– Maahanmuuttoa ja sisäistä turvallisuutta käsittelevän politiikan tarve ei nimittäin katoa pitkään aikaan, he muistuttavat.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/345080-tutkijat-hammastelevat-suomalaisten-syyllistamista-suomea-uhkaa-demokratian-kriisi

Järjen äänikin pyrkii pikku hiljaa nousemaan esiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu