SDP lahjoittaisi eläkerahoja EU:lle

Suomessa eläkerahat on pyhä asia. Niistä maksetaan meidän suomalaisten eläkkeet. En käsitä SDP:n ehdotusta, että Suomen pitäisi ottaa rahoitusmarkkinavero käyttöön. Tämä tarkoittaisi sitä, että Suomi vapaaehtoisesti lahjoittaisi suomalaisten eläkkeitä varten kerättyjä rahoja suurin määrin EU:n budjettiin. Paras tai tyhmin vastaus tähän ollut, että Suomi saisi osan maksamistaan verotuloista takaisin (muistaakseni Erkki Tuomioja). Eli kun me maksaisimme esimerkiksi eläkkeitä varten säästetyistä rahoistamme EU:lle 500 miljoonaa euroa vuodessa, voisimme toivoa saavamme 100-200 miljoonaa takaisin. Nämä kaikki rahat olisi kuitenkin pois eläkerahoista.
.
Ymmärtääkö kansa, että juuri sen vuoksi on tehty eläkeleikkauksia ja eläkeiän korotuksia, koska varojen riittävyys eläkkeisiin on heikentynyt?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sunmas

      Googletin asian ja Telan sivut vahvistavat tämänkin väitteen oikeaksi "Mikäli Suomi ottaisi veron käyttöön, olisivat kustannukset huomattavasti suuremmat. Työeläkesijoituksille veron kustannus olisi tällöin arviomme mukaan 450–530 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä laskelma perustuu komission alkuperäiseen esitykseen ja työeläkevakuuttajien vuoden 2011 kaupankäyntiin. Suuruusluokka olisi sama vuosittaisesta vaihtelusta huolimatta." Mitä vastaavat nämä sanallisia hyökkäyksiä täällä viljelevät aivopestyt vasemmistolaiset?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1418
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      225
      1377
    3. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      166
      1128
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      31
      1001
    5. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      50
      886
    6. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      183
      821
    7. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      8
      815
    8. Joo joo kumpikin on rakastuneita

      Mitäs nyt tehdään vai ollaanko vaan niin kuin ei oltaiskaan
      Ikävä
      64
      806
    9. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      248
      766
    10. Millainen nainen kaipaa minua ?

      Millainen nainen kaipaa minua ? Kerro nainen sinä se.
      Ikävä
      45
      750
    Aihe