On väärin väittää, ettei Nanso Oy:n johto tehnyt mitään korjatakseen sukuyhtiön kurssia ja kääntääkseen tappiot voitoiksi.
Vain pari vuotta sitten Nanso kaivoi esiin Lenita Airiston ja yhteistyön, joka liittyi 1960-luvulla luotuun Revontuli-mallistoon.
Vuonna 2009 Nanson toimitusjohtaja Leena Syrjälä vakuutti, että tekstiilien valmistus jatkuu Suomessa. Hän näki laadussa ja muodissa uusia mahdollisuuksia.
Vuonna 2012 Nanso Group Oy palkittiin Hyvä Työ -palkinnolla Suomalaisen työn liiton 100-vuotisjuhlassa. Palkinnon innoittamana Nanso teki sopimuksen Revontuli-konseptin omistajan Airisto Oy:n kanssa. Lenita Airisto toimii sopimuksen mukaan kokoelman luovana koordinaattorina.
Alunperin Lenita Airisto rakensi malliston tekstiilitaitelija Nana Sunin ja muotisuunnittelija Anna-Liisa Niemisen kanssa 1960-luvun suomalaisen designin hengessä ja väreissä. Airisto antoi mallistolle nimeksi Revontuli, koska 1960-luvulla ei Suomea tunnettu maailmalla. Pohjolan revontulilla, Northern Lights, oli mystinen maine, kuten vielä nykyäänkin.
- Silloin 1960-luvulla Suomen Trikoossa oli yli 3 700 työntekijää ja se oli Pohjoismaiden suurin trikootehdas. Toimitusjohtaja Waldemar Jensen soitti minulle ja sanoi, että olen seurannut teitä ja havainnut, että teillä on ideoita. Itsellään hänellä oli erittäin hyvä näkemys siitä, minkälainen yrityksen lippulaivamalliston tulisi olla. Suomen Trikoolla oli myös huippuluokan koneet mallistoa varten, Lenita Airisto kertoo.
Hänen mukaansa Armi Ratian ja Marimekon menestys innoitti muutakin tekstiiliteollisuutta luomaan pohjoismaista designmuotia.
- Kyllä ideoita löytyy, sanoi Lenita ja ryhtyi huippusuunnittelijoiden kanssa töihin.
Alku ylitti kaikki ennusteet ja tavarataloketjut USA:ssa tekivät tilauksensa.
Jonkin ajan päästä alkoi kaikki kuitenkin mennä vikasuuntaan.
Puhelut New Yorkista herättivät Airiston keskellä yötä, kun siellä tiukattiin, missä viipyvät toimitukset.
Kävi ilmi, että yhtiötä kiinnosti helppo bilateraalinen Neuvostoliiton kauppa, joka ei vaatinut designia, tuotekehittelyä eikä markkinointia. Tämä kostautui, kun Neuvostoliitto romahti. Suomen Trikoon tuotteet eivät kelvanneet mihinkään länteen ja näin loppui koko yrityksen toiminta.
Suurin piirtein yhtä surkeasti kävi Nanson yrittäessä tarttua viimeisiin oljenkorsiin. Se otti yhteyttä Lenita Airistoon, koska Revontuli-malliston oikeudet olivat hänellä.
– Nanso teki valvonnassani uusmalliston Revontuli-kokoelmasta, mutta yhteistyö Nanson ammattitaidottoman johdon kanssa oli järkytys.
Siellä ei hallittu selektiivisen, korkeatasoisen vaatemalliston markkinointia.
Suomessa osataan ja täällä kannattaa tehdä vain korkealuokkaisia tuotteita ja mikä parasta, ne menevät myös kaupaksi. Tämän todisti Revontulimalliston nopea myynnin nousu, joka näkyy myyntiraporteissa.
- Mutta kun tuotteet loppuivat jälleenmyyjiltä, niin lisätoimituksia ei Nansolta saatu, vaan sieltä tarjottiin korvikkeeksi muuta perusmallistoa.
Sitten Lenita Airisto sai huomata, että Revontuli-sopimuksen mukaisten royaltien maksuissa sattui toistuvasti sopimusrikkomuksia. Royaltiin oikeuttava myynti oli ilmoitettu olevan pienempi kuin se todellisuudessa oli.
Sain myös tietää, että Anttilan tavarataloissa myytiin ilman lupaani Revontuli-kuosisia lakanoita ja lisäksi ilman Revontuli-tuotemerkkiä.
Lenita Airisto purki sopimuksensa Nanson kanssa syksyllä 2013, sillä hänen mukaansa yhteistyö Nanson johdon ylimielisyyden ja yhteistyökyvyttömyyden takia oli tullut mahdottomaksi.
Vain pari vuotta sitten Nanso kaivoi esiin Lenita Airiston ja yhteistyön, joka liittyi 1960-luvulla luotuun Revontuli-mallistoon.
Vuonna 2009 Nanson toimitusjohtaja Leena Syrjälä vakuutti, että tekstiilien valmistus jatkuu Suomessa. Hän näki laadussa ja muodissa uusia mahdollisuuksia.
Vuonna 2012 Nanso Group Oy palkittiin Hyvä Työ -palkinnolla Suomalaisen työn liiton 100-vuotisjuhlassa. Palkinnon innoittamana Nanso teki sopimuksen Revontuli-konseptin omistajan Airisto Oy:n kanssa. Lenita Airisto toimii sopimuksen mukaan kokoelman luovana koordinaattorina.
Alunperin Lenita Airisto rakensi malliston tekstiilitaitelija Nana Sunin ja muotisuunnittelija Anna-Liisa Niemisen kanssa 1960-luvun suomalaisen designin hengessä ja väreissä. Airisto antoi mallistolle nimeksi Revontuli, koska 1960-luvulla ei Suomea tunnettu maailmalla. Pohjolan revontulilla, Northern Lights, oli mystinen maine, kuten vielä nykyäänkin.
- Silloin 1960-luvulla Suomen Trikoossa oli yli 3 700 työntekijää ja se oli Pohjoismaiden suurin trikootehdas. Toimitusjohtaja Waldemar Jensen soitti minulle ja sanoi, että olen seurannut teitä ja havainnut, että teillä on ideoita. Itsellään hänellä oli erittäin hyvä näkemys siitä, minkälainen yrityksen lippulaivamalliston tulisi olla. Suomen Trikoolla oli myös huippuluokan koneet mallistoa varten, Lenita Airisto kertoo.
Hänen mukaansa Armi Ratian ja Marimekon menestys innoitti muutakin tekstiiliteollisuutta luomaan pohjoismaista designmuotia.
- Kyllä ideoita löytyy, sanoi Lenita ja ryhtyi huippusuunnittelijoiden kanssa töihin.
Alku ylitti kaikki ennusteet ja tavarataloketjut USA:ssa tekivät tilauksensa.
Jonkin ajan päästä alkoi kaikki kuitenkin mennä vikasuuntaan.
Puhelut New Yorkista herättivät Airiston keskellä yötä, kun siellä tiukattiin, missä viipyvät toimitukset.
Kävi ilmi, että yhtiötä kiinnosti helppo bilateraalinen Neuvostoliiton kauppa, joka ei vaatinut designia, tuotekehittelyä eikä markkinointia. Tämä kostautui, kun Neuvostoliitto romahti. Suomen Trikoon tuotteet eivät kelvanneet mihinkään länteen ja näin loppui koko yrityksen toiminta.
Suurin piirtein yhtä surkeasti kävi Nanson yrittäessä tarttua viimeisiin oljenkorsiin. Se otti yhteyttä Lenita Airistoon, koska Revontuli-malliston oikeudet olivat hänellä.
– Nanso teki valvonnassani uusmalliston Revontuli-kokoelmasta, mutta yhteistyö Nanson ammattitaidottoman johdon kanssa oli järkytys.
Siellä ei hallittu selektiivisen, korkeatasoisen vaatemalliston markkinointia.
Suomessa osataan ja täällä kannattaa tehdä vain korkealuokkaisia tuotteita ja mikä parasta, ne menevät myös kaupaksi. Tämän todisti Revontulimalliston nopea myynnin nousu, joka näkyy myyntiraporteissa.
- Mutta kun tuotteet loppuivat jälleenmyyjiltä, niin lisätoimituksia ei Nansolta saatu, vaan sieltä tarjottiin korvikkeeksi muuta perusmallistoa.
Sitten Lenita Airisto sai huomata, että Revontuli-sopimuksen mukaisten royaltien maksuissa sattui toistuvasti sopimusrikkomuksia. Royaltiin oikeuttava myynti oli ilmoitettu olevan pienempi kuin se todellisuudessa oli.
Sain myös tietää, että Anttilan tavarataloissa myytiin ilman lupaani Revontuli-kuosisia lakanoita ja lisäksi ilman Revontuli-tuotemerkkiä.
Lenita Airisto purki sopimuksensa Nanson kanssa syksyllä 2013, sillä hänen mukaansa yhteistyö Nanson johdon ylimielisyyden ja yhteistyökyvyttömyyden takia oli tullut mahdottomaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nanson huono menestys johtuu ihmisten lihomisesta ja siitä laulusta, jossa sanotaan, että rikoo on riskillä ruma. Ylipainoisiksi turvonneet läskit eivät kehtaa sen takia ostaa trikoita. Vähemmän pullamössöä, makkaraa ja kaljaa, niin taas menisi trikoot kaupaksi.
Laatu Nanson tuotteissa on parasta maailmassa, mutta voi ristus niitä malleja, ei se ole tätäpäivää lähelläkään, uskokaa jo suunnittelijat !
Olis kannattanut pitää ompelijat täällä ja ottaa suunnittelu vaikka sitten Virosta.