Egyptistä muuttanut, Suomessa 19 vuoden ajan asunut lääkäri Ashraf Benyamin kirjoitti viime viikolla pääministeri Juha Sipilälle pitkän ja tunteikkaan avoimen kirjeen. Pohjois-Kymen sairaalassa ylilääkärinä työskentelevän Benyaminin kirjettä on jaettu Fb 7500 kertaa!
Benyamin on sitä mieltä, ettei Sipilä ymmärrä turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomia ongelmia riittävän laajasti.
– Olette avannut oven turvapaikanhakijoille. Niille, jotka ovat aiheuttaneet turvattomuutta suomalaisille. Suurin osa suomalaisista on erittäin ahdistuneita ja peloissaan. Ei enää kukaan uskalla päästää omaa tytärtään, vaimoaan tai äitiään yksin illalla kadulle. Kohta suomalaiset alkavat etsiä itselleen turvapaikkoja. Edelleenkö uskotte, että he ovat hädässä?! Me kaikki tiedämme, että hädässä oleva on nöyrä, kiitollinen, kun apua saa ja tekee parhaansa avustajan hyväksi. Jopa Ruotsin pääministeri, joka on aina puolustanut maahanmuuttoa, on nyt myöntänyt, että hän ja koko Ruotsi on ollut naiivi. Mutta Te ette! Montako suomalaista pitää kuolla terrorismi-iskussa ja montako suomalaista tyttöä pitää vielä raiskata ennen kuin heräätte ja pistätte rajat kiinni? Pakkolakeja voi kyllä säätää kilteille suomalaisille, muttei rikollisille turvapaikanhakijoille!, Benyamin kirjoitti.
"Maa, joka väittää olevansa edelläkävijä tasa-arvossa"
Egyptiläislääkäri kertoo myös järkyttyneensä Sipilän kommenteista liittyen raiskauslainsäädäntöön. Hän suomii sitä, että Suomessa raiskaajia tuomitaan usein ehdolliseen vankeuteen.
tässäpä tekstiä meille suomalasille
5
69
Vastaukset
- asioistatietävätaho
Benyamin tarkoittaa varmasti hyvää kirjeellään, mutta se on osoitettu väärälle ihmiselle. Eihän Pöpilä tuollaisesta mitään tajua. "Tee mitä haluat, Jeesus hoitaa loput" ja "kaikki synnit anteeksi annettu", siinä ne kaksi teesiä mitkä lestadiolainen Pöpilä ymmärtää ja mihin hän uskoo.
Voi olla hyvä ylilääkäri, mutta yhteiskunnallisista asioista ymmärrys on heikko. Sen osoittaa jo se, että sanoo Suomeen tulevan päivittäin lähes 1000 turvapaikanhakijaa. Oikea luku on sadan paikkeilla. Näistä tulijoistakin on viime aikoina moni luopunut toiveestaan ja palannut takaisin.
- hohohohoho
Tuo kommentti oli trolli, olihan?
Muussa tapauksessa sinun on syytä vaieta aina kun asioista puhutaan.
- Nuorivihainennainen
Ennen Suomessa nainen sai olla aika varma ettei tule raiskatuksi, jos ei lähde kännissä valomerkin aikaan tuntemattoman miehen kanssa tämän kotiin jatkoille. Nyt matujen myötä kuka tahansa ulkona liikkuva nainen on potentiaalinen uhri.
Viranomaiset ja opettajat jo varoittavat naisia liikkumasta pimeän aikaan, metsissä, puistoissa, yksin, humalassa, minihamessa jne. Seuraavaksi viranomaiset vaativat naisia pukeutumaan burkhaan ja ottamaan aina miespuolisen sukulaisen mukaan turvaksi.
Vaan minä sanon, kävelkää ulkona, kaduilla, metsissä ja puistoissa. Ottakaa tila haltuun. Katsokaa silmiin jokaista arabia ja virnistäkää niin leveästi kuin pystytte. Kävelkää pää pystyssä keskellä katua ja pokottakaa matulaumat väistämään teitä. Olkaa ylpeitä alkuperästänne, rodustanne, älystänne ja sivistyksestänne. Valllatkaa Suomi takaisin suomalaisille! - Jotaintässä
Pelko? Todennäköisesti maamme johtajia painostetaan joltakin taholta. Toinen juttu, että saat rasistin leiman, jos olet kriittinen, ja puolueen kannatus laskee. Tämä johtunee, kun valtamedian johto on presidenttipuolueiden edustajien käsissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560