Ja aina pahenee. Hinnat on verrattu käteen jääviin palkkatuloihin ja kuluttajahintoihin. Suomen ostovoima heikkenee pian pakkolakien ja soteuudistusten vuoksi entisestään, joten on siinä pähkinä purtavaksi. Ehkä olisi syytä nopeasti vaihtaa Hallituksen linjaa ja Valtioinvarainministeriksi vaihtaa joku laskutaitoinen, sillä mainittakoon Stubbin kirjoittaneen lyhysetä matematiikasta A: n. Ylioppilas todistus ja siinä matematiikkaa laskemisen lisäksi, kertoo ongelmien ratkaisukyvystä ja kokonaisuuksien huomioimisesta. Eli onko suomella tälläisessä taloustilanteessa ja siihen moninaisin tavoin vaikuttavissa asioissa, varaa todellakin pitää salkunhaltijana Stubbia, ja luottaa hänen kykyihinsä, vai olisiko syytä kyseenalaistaa hänen kykyjään. Ymmärrän heillä olevan neuvonantajat, mutta se on riittämätöntä, ellei itse kykene hahmottamaan kokonaisuuksia. On kouluissakin ollut neuvonantjana opettajat, vaan ei ole opit menneet perille.
Ei voida tuijottaa pelkästään vientialoja, jotka ovat heikentyneet suuremmilta osin suomesta riippumattomista syistä , sillä se on seurausta maailman levottomuuksista ja talousnäkymistä, joista viimmeksi Kiina kompuroi ja pörssit laskivat huomattavasti, sillä sen vaikutukset heijastuu myös Suomen vientiin ja meidän yrityksiin, sekä talouteen.
Hallitus käyttää tekosyynä maailman tilannetta ja sen vaikutuksia, jolla se perustelee ankaria pakkolakejaan ja heikennyksiään tavallisiin kansalaisiin. Meillä on lukuisia hyviä ja kilpailukykyisiä vienti yrityksiä Suomessa esim. Kone , joten kilpailukykyloikka ei ole monissa yrityksissä perusteltua. Maailmalla investoinnit ovat vähissä, rakentaminen vähentynyt ja tottakai se heijastuu mm. esim. SSAB: n ja Outokummun vientiin.
Mutta me emme voi rapauttaa nyt kotimaista kysyntää, heikentämällä entisestään kotimaista ostovoimaa, jolloin työllisyys heikkenisi entisestään, ja yritykset ajautuisivat konkurssiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Euroopan täydellinen epäonnistuminen talouspolitiikassa johti Euroopan valtiot taantumaan. Sumen Vanhasen hallitus teki ratkaiseva virheen elvyttämällä väärään aikaan ja Kataisen virhe oli kalastaa katteettomillä lupauksilla ääniä naisvaltaisilta aloilta, kuten hoitajilta, ja silloinen Tehyn Laitinen-Pesola lähti laikkoilulla hakemaan Kataisen vaalikikkailun temmellyksessä lupaamia palkan nousuja. Tehy sai tahtonsa läpi ja niin kaikki muutkin halusi palkankorotuksia ja seurakset tiedämmekkin. Kuluttajahinnat nousivat palkkojen mukana, joten palkankorotukset olivat sikäli turhia.
Myös Vanhasen hallituksen aikaan tehtiin elvytystä, silloin kun sitä ei olisi vielä tarvittu.
Nyt porvarit ovat johtaneet maata vuodesta 2003, ja tulos on kaaoottinen ja aina pahenee, kun vielä Sipilän hallituksen toimet astuvat täysmääräisesti voimaan olemme lirissä.
Nyt olisi elvytys olisi paikaoillaan, sillä velkaraha olisi edullista, johtuen pienistä koroista. Ja Suomi selviäisi sen ansioista yli huonojen aikojen. Ja olisi taantuman loppuessa jaloillaan ja valmiina kilpailuun
Suomi meni euroon naurettavan alhaisella kurssilla. Nyt palkat ja eläkkeet suhteessa naurettavan pienet verrattaessa tavaroihin ja kaikkeen muuhunkin.