Ay-liike on hyväosaisten puolella

Palola nosti kissan pöydälle:
Toimihenkilöjärjestö STTK:n puheenjohtajalta harvinaista itsekritiikkiä.
Palkansaajaliike saa kyytiä STTK:n puheenjohtajalta Antti Palolalta, joka terävin pistoin arvostelee liittoja jämähtäneisyydestä.

”Valitettavasti ammattiyhdistysliike on menettänyt kyvyn tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa ja uudistua itse. Meistä on tullut säilyttäjiä, emme osaa ottaa huomioon nopeasti muuttuvan työelämän ja esimerkiksi nuorten tarpeita.”

Palola ottaa puheessaan esimerkin epätyypillisten työsuhteiden ongelmista.

”Mitä on tapahtunut näiden vuosien varrella? Eipä juuri mitään. Keskitymme neuvotteluissa aina lopulta työelämän hyväosaisten, toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa työtä tekevien etuihin. Puolustamme ainoastaan tämän joukon työttömyys- ja muutosturvaa. Emme aidosti ja oikeasti ole kiinnostuneita muiden kuin tanakasti työelämässä olevien edunvalvonnasta.”

Kovaa arvostelua sisältäneen puheenvuoronsa Palola käytti keskiviikkona omien joukkojensa edessä STTK:n edustajiston kokouksessa.

Palkansaajien uuteen keskusjärjestöhankkeeseen STTK:n puheenjohtajalla ei ole vielä lopullista kantaa.

”Punainen lanka pitäisi olla uuden ajan uusi edunvalvonnan esityslista, uudet ajatukset, uudet kohderyhmät ja aivan uudet tavat tehdä tulevaisuuden työmarkkinaedunvalvontaa”, hän sanoi.
752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän uudet ajatukset kelpaa EK:lle.

Äänestä
  • STTK olisi syytä pöydälle nostaa, on lähes yhtä turha kuin kutsua Akavaa ammattiyhdistykseksi. Kummassakin suuret määrät, lähes kaikki yhdensortin kustannutekijöitä, joilta "tuoton" saaminen on lähes ylivoimainen tehtävä.

    Äänestä

  • ...tota, en oikein ymmärrä noita politiikan termejä, mutta eikös STTK ole suomen eduskunnan hallitus ?

    Äänestä

Aikaisemminjin onb kuuluntu samoja äänen painoja ay-liikkeen sisältä. Yksi aktiivi sanoi jo vuosia sitten että Ay-liike ei elä tässä ajassa ja se pitäisi lakkauttaa ja tehdä kokonaan uusi ammattiyhdistysliike.

Äänestä
  • Kommunistinen AY liike pitää haudata syvälle suohon. Sillä kunnon maata sen alle ei kannata tuhlata. Sillä niin kivikaudelta sen toiminnot on.
    Uusi liike perustettava keskusta, perssu, vihreet ja oikeistosossut pohjalle.
    Sillä mentäis seuraavat sata vuotta.

    Äänestä

  • KauKe kirjoitti:

    Kommunistinen AY liike pitää haudata syvälle suohon. Sillä kunnon maata sen alle ei kannata tuhlata. Sillä niin kivikaudelta sen toiminnot on.
    Uusi liike perustettava keskusta, perssu, vihreet ja oikeistosossut pohjalle.
    Sillä mentäis seuraavat sata vuotta.

    Tuossa oli asiaa,silloin rupeaisi hommat luistamaan, kun saamme kommarit ja vasemmisto sossut pois. Neuvottelu taito paranisi huomattavasti, turhat lakot ja työn jarrutukset, olisi lähes historiaa. Kun ihmiset osaa myös keskustella nykyaikana, jopa työnantajan edustajan kanssa. Eikä pelkisteen riidellä, kuten tähän saakka.
    Kun ei tarvitse näytellä että, kyllä minä kommari olen kovamies sain jopa työnantajan hiljaiseksi. Nämä puheet saa jäädä viime vuosituhannelle.
    Sillä nyt halutaan että työntekijät keskustelee työantajan kanssa avoimesti Firman asioista, tuollainen luottamus luo uutta potkua työelämään.

    Äänestä

Kommareitten kanssa toimia Ay liikkeessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikansa.vanki kirjoitti:

Palola nosti kissan pöydälle:
Toimihenkilöjärjestö STTK:n puheenjohtajalta harvinaista itsekritiikkiä.
Palkansaajaliike saa kyytiä STTK:n puheenjohtajalta Antti Palolalta, joka terävin pistoin arvostelee liittoja jämähtäneisyydestä.

”Valitettavasti ammattiyhdistysliike on menettänyt kyvyn tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa ja uudistua itse. Meistä on tullut säilyttäjiä, emme osaa ottaa huomioon nopeasti muuttuvan työelämän ja esimerkiksi nuorten tarpeita.”

Palola ottaa puheessaan esimerkin epätyypillisten työsuhteiden ongelmista.

”Mitä on tapahtunut näiden vuosien varrella? Eipä juuri mitään. Keskitymme neuvotteluissa aina lopulta työelämän hyväosaisten, toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa työtä tekevien etuihin. Puolustamme ainoastaan tämän joukon työttömyys- ja muutosturvaa. Emme aidosti ja oikeasti ole kiinnostuneita muiden kuin tanakasti työelämässä olevien edunvalvonnasta.”

Kovaa arvostelua sisältäneen puheenvuoronsa Palola käytti keskiviikkona omien joukkojensa edessä STTK:n edustajiston kokouksessa.

Palkansaajien uuteen keskusjärjestöhankkeeseen STTK:n puheenjohtajalla ei ole vielä lopullista kantaa.

”Punainen lanka pitäisi olla uuden ajan uusi edunvalvonnan esityslista, uudet ajatukset, uudet kohderyhmät ja aivan uudet tavat tehdä tulevaisuuden työmarkkinaedunvalvontaa”, hän sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu