Ansaitsevatko lihavat rakkautta?

Pelottaako sinua, että joku voi olla rakastettu vaikka on lihava, ja samaan aikaan kukaan ei rakasta sinua, vaikka olet sporttinen? Vai miksi koet tarvetta määritellä, kuka ansaitsee rakkautta? Onko se sinulta jotenkin pois, jos joku lihava ihminen on rakastettu?

Ei rakkautta saada, koska sitä ansaitaan. Jos onni on myötä, saamme rakkautta.

Kyllä, mut se on erilaista rakkautta.

Läskit saavat kun-ei-parempaa-löytynyt-niin-tyydyn-sinuun- rakkautta. Mies voi esittää olevansa rakastunut, mutta oikeasti koko ajan toivoo, että löytäisi naisen mikä olisi hoikempi tai kyseinen nainen hoikistuisi, että voisi rakastaa oikeasti.

Mieluummin olen lihavan kanssa, kuin sporttisen, jolla on lihavia kohtaan outoa katkeruutta.

Todellakin lihavuus johtuu laiskuudesta. Jos ei jaksa hoitaa omaa kroppaa niin ei jaksa sitten hoitaa parisuhdetta. Lihavat ei ansaitse rakkautta. Monet laihatkaan ei saa suhdetta koska pärstä ei miellytä

Pohtiikin joku oikeasti voiko tietynlaista ihmistä rakastaa? Rakkaus kun ei ole mitenkään keskittynyt vain yhteen ominaisuuteen. No, mutta toipa tämäkin keskustelu hilpeyttä päivääni!

Tietämättömän paskapuhetta, että lihavuus olisi AINA itseaiheutettua. Kannattaa tutustua sairauksiin ja lääkkeisiin, jotka aiheuttavat lihavuutta.
Jos sanot, lihavuuden olevan aina itseaiheutettua. Niin lisää siihen, että vain terveiden ihmisten lihavuus.
Se sitten, voisinko itse ihastua ja rakastua ylipainoiseen. Voisin kyllä, jos hän on muuten ihana ihminen. En tuijota liikaa ulkomuotoon. Olen ajatellut suhteen jatkuvan vanhuuteen asti, jolloin ihmisen ulkomuotokin muuttaa muotoaan.
Jos rakkaus katoaa ulkoisten seikkojen vuoksi, ei se rakkautta ollutkaan.
Se oli sokeaa ulkoisten asioiden arvostusta. Ihmisessä pitää nähdä muuta kuin se ulkoinen olemus. Pitää osata löytää ihminen sen kuoren alta.
https://www.youtube.com/watch?v=oXBUrhZuezM
Tämä se pitäisi olla asenne ihmissuhteissa.

Jos pelkkää ulkonäköä miettii niin lihavat ei kelpaa, siihen kun laitetaan status, raha, persoona, ystävät, sosiaalinen elämä niin kyllähän lihavat on saanut parisuhteita. Ilman hyvää ulkonköä on kyllä vaikeeta päästä tutustumaan ihmisiin. Joko sitä sitäkään heti tai ei tykätä ja minusta ei ainakaan kukaan tykkää vaikka en ole lihava.

Miehen "rantapallo" on ihana tyyny <3

Alottajaa vituttaa ku vaan lihavat ottaa yhteyttä ja nyt se miettii et ansaitseeko ne rakkautta

Joku voi syödä liikaa masentuneena ja joillakin voi olla aineenvaihdunnan kanssa ongelmia, että äläpäs tuomitse kun et itsekään ole täydellinen. Surkeimpia rakastajia on olleet atleettiset miehet. Silmänilo ei riitä jos on tumpelo muuten.

isoja tyttöjä panisitteko tai ottaisitteko vaimoksi?

http://www.fatxxxpics.com/

Hmm. Olin hoikka vuosia vuosia sitten kun tapasin miehen, jonka kanssa vierähti yli vuosikymmen. Tuona aikana facebook ilmestyi kolmanneksi pyöräksi. Ja ne pelit. Mies pelasi aina. Kun tuli kotiin avasi koneen ja sulki sen vasta nukkumaan mennessä. Alkuaikoina ihan mukava ja innodtuva mies alkoi muuttua. Jollain lailla tylsistyi. Ihan kuin jonkin asteinen autismi olisi vallannut. Yritin innostaa muihinkin juttuihin, mutta kaikki tekeminen ja liikkuminen oli aivan älyttömän kampeemisen kautta. Aloin itsekkin väsyä. Ei kiinnostanut huolehtia itsestäni. Miksi olisin, en kiinnostanut enää. Aloin menettää otettani itseeni eläessäni välinpitämättömässä suhteessa. Siitä tuli vain tapa elää. Jotenkin lannistuin olemalla vain joku jolla ei ole väliä kunhan ympäristön pitää pystyssä
Erään valokuvan itsestäni nähdessäni heräsin. Olin lihonut melkein kolmekymmentä kiloa. Samalla masentunut ja edelleen yksinäinen. Aloin harrastamaan liikuntaa. Jokaisesta menetetystä kilosta ilakoin ääneen. Sittenpä mies alkoikin kannustamaan laihtumistani kuskaamalla kotiin herkkuja. Pullia, karkkilaatikoita, suklaasuukkoja... älyttömiä määriä. Jokaisesta hehkutuksesta. Alkuun en sitä tajunnut. Luovutin. Palasin tekemättömyyteen. Kokeilin jopa elää niiden pelien armoilla. Ei onnistunut. Mieli halusi kuitenkin elää. Aloin taas liikkumaan. Sitten tein testin. Iloitsin ääneen saavuttaneeni taas pari kiloa pois. Ja pam. Seuraavana päivänä tulvi eteeni pullaa. Silloin heräsin. Kysyin sitä myös suoraankin. Miksi mies ei halua, että voisin hyvin ja olisin terve? Missä tuki? Miksi sabotoi tavoitettani terveempään elämään?
Kun aloin pohtimaan suhdettamme tulin siihen tulokseen, että tässä sairastun vielä vakavasti.
Erosimme. Pikkuhiljaa sain koottua elämäni ja nyt voin hyvin. Neljä vuotta siihen meni, mutta vieläkin jonkin verran ylipainoisena olen kuitenkin elämäni kunnossa. Niin mieleltäni kuin kunnoltanikin.
Miksi en ansainnut hoikkana sitä voimaannuttavaa rakkautta? Miksi en ansaitsisi vaikka nyt? Ei se aina laiskuudestakaan kiinni ole. Joskus sen motivaation voi muutkin tappaa. Ihan vaikka jo sillä, ettei usko toiseen tai kannusta ja edes huomaa tai pidä ihmisenä itsenään vaan omien tarpeidensa täyttäjänä.
Vaikka tälläkin matkalla olen pettymyksiin törmännyt niin tiedän saavuttaneeni jo nyt hyvän pohjan. Ja jotenkin vaan on se tunne ja usko siihen, että löydän vielä sen ihmisen rinnalleni, joka nykyistä elämätapaani tukee. Ne jotka romuttavat, eivät kauaa siinä ole. Näin se vaan on.

onko kaikilla läskeillä asenne tämä?

onko tämä normaalia tämmönen asenne?

Nuori, nainen ja yli 100 kiloa: "Ongelmani ei ole lihavuus, vaan muiden asenteet"

Susanna Laari 15:02 | 10.12.2012

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/nuori_nainen_ja_yli_100_kiloa_ongelmani_ei_ole_lihavuus_vaan_muiden_asenteet

TIIVISTELMÄ JUTUSTA!

Pyry Sahi, 21, pelkäsi aikaisemmin syödä julkisella paikalla, koska on lihava. Nykyään hän pyrkii muuttamaan muiden ihmisten asenteita ylipainoisia kohtaan.

Läski. Laardi. Plösö.

Pyry Sahi, 21, on elämänsä aikana kuullut monenlaisia nimityksiä itsestään. Nuorta naista on törkätty sormella vatsaan, ja lapset ovat hihitelleet hänet nähdessään. Kun hän on mennyt lääkäriin korvatulehduksen takia, hän on saanut kuulla saarnan painostaan.

Hänestä on puhuttu hänen ohitseen ikään kuin hän ei olisi lainkaan läsnä. Häntä on päivitelty ja häntä on surtu.

Ilman muuta on oletettu, että hän ei voi olla onnellinen. Eihän kukaan voi, jos on 160 senttiä pitkä ja painaa reippaasti päälle sata kiloa.

– Lihavuus ei ole mulle ongelma. Mun kehon ainoa ongelma on sitä ympäröivä yhteiskunta ja ihmisten asenteet, Pyry napauttaa keittiönpöytänsä ääressä. Ikkunasta näkyy pala kajaanilaista maisemaa: korkeita mäntyjä, parkkipaikka ja 70-luvulla rakennettuja kerrostaloja.

Pyry ei pidä ilmauksista iso tyttö tai ylipainoinen. Hän on omasta mielestään lihava.

– Yleensä lihava yhdistetään rumaan, laiskaan, epähygieeniseen ja kehnoon. Haluan ottaa sanan itselleni, koska sitä on käytetty minua vastaan. En voi kutsua itseäni isokokoiseksi, sillä olen siroluinen ja ­lyhyt. Ylipainoinenkaan en ole, sillä en usko painoindeksiin tai siihen, että jokaiselle ihmiselle olisi jokin oikea paino, jonka olisin ylittänyt.

– Lihavista ajatellaan automaattisesti, etteivät he liiku.

Saatetaan huokaista, että ’liikkuisit edes vähän’. Erityisesti terveydenhuollon ihmisten asenteista tulee turhauttava ja vihainen olo. Jos he pystyisivät mittaamaan lihakseni, he yllättyisivät. Vaikka olen lihava, olen hyvässä kunnossa.

En hengästy kiivetessäni kotiini neljänteen kerrokseen tai lenkkeillessäni koirani kanssa.

Laiskan oma vika

Kukaan ei tunnu tietävän miten ylipainoon pitäisi suhtautua, vaikka se ei ole katoamassa mihinkään: suomalaiset, ­kuten koko läntinen maailma, lihovat hurjaa vauhtia.

Suomalaisista työikäisistä yli kaksi miljoonaa on ylipainoisia ja sairaalloisen lihavia heistä on noin 50 000.

Yhteiskunnan, terveydenhuollon ja aika monen yksittäisen ihmisen asenteet lihavia kohtaan ovat jyrkkiä.

Tämä on mun vartalo!

Lihavien ihmisten kohtelu nyppii Pyryä niin paljon, että hän kirjoittaa Lihavasti sopiva -nimistä blogia.

Blogi on esimerkki Suomessa vielä ­aika tuntemattomasta lihavuusaktivismista, joka pyrkii muuttamaan muiden ihmisten asenteita.

Usein lihavia pidetään laiskoina ja ylipainoa itse aiheutettuna, vaikka myös perintötekijät, aineenvaihdunta ja ruumiillisten arkipuuhien väheneminen vaikuttavat siihen.

Tunnetuimpia lihavuuden puolestapuhujia ovat Mimmi ja Peppi, joiden ­More to Love -blogissa keskitytään muotiin ja kauneuteen ja ollaan samaan ­aikaan avoimesti ”isoluisia”. Näiden naisten hyväntuulinen asenne on niin pidetty, että he kertovat elättävänsä itsensä blogia kirjoittamalla.

Amerikassa puolestaan syntyi lokakuussa melkoinen kohu, kun 18-vuotias newyorkilainen opiskelijatyttö Stella Boonshoft julkaisi netissä kuvan itsestään alusvaatteisillaan. Postauksessaan Stella kertoi olevansa kyllästynyt ruumiiseensa kohdistuvaan määrittelyyn ja päättävänsä tästä lähtien itse, mitä vartalollaan tekee. Kokoni ei kuulu fucking kenellekään. Jos iso mahani tai läskit ­käsivarteni tai raskausarpeni kauhistuttavat sinua, niin se on oma ongelmasi. En aio enää piilottaa vartaloani suojellak­seni sinun herkkiä aistejasi.

Stella omisti valokuvan kiusaajilleen. Ratsastuksenopettajalleen, joka piti häntä liian lihavana, kun hän oli yhdeksän. Kesäleirin tytölle, joka sanoi, että Stella olisi ihan nätti, jos laihtuisi vähän. Ja yläasteen Emilylle, joka sai hänet tuntemaan siltä, ettei hän ansaitsisi olla olemassa.

jatkuu...

Anonyymien Ylensyöjien Maria:”En halunnut kuolla vessanpytyn ääreen”

Kirkko ja kaupunki / 28.09.2009 klo 12:00

Tukiryhmän ainoa pääsyvaatimus on halu päästä eroon ongelmasyömisestä.
- See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/12417#sthash.oiTKCUWL.dpuf

http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/12417

Anonyymit Ylensyöjät (Overeaters Anonymous, OA) on kansainvälinen syömishäiriöisten ohjelma, joka tähtää fyysiseen, henkiseen ja hengelliseen toipumiseen.

OA noudattaa Nimettömien Alkoholistien (AA) toimintaperiaatteisiin pohjautuvaa 12 askeleen ohjelmaa, jonka perustana on oman voimattomuuden tunnustaminen suhteessa syömishäiriöön ja hengellisen ratkaisun etsiminen ongelmaan.

– Jokainen voi määritellä itse Korkeamman voimansa. Joillekin se on Jumala, toisille vaikka itse ryhmä, kertoo Minna, joka hakeutui ohjelmaan viisi vuotta sitten terapeuttinsa suosituksesta.

Ennen OA:han liittymistään Minna oli 16-vuotiaasta saakka kamppaillut ortoreksian eli pakonomaisen terveellisesti syömisen ja liikkumisen sekä BED-ahmimishäiriön (Binge Eating Disorder) ja bulimian oravanpyörässä.

– Suurin oivallukseni on ollut se, että vaikka en itse hallitse syömistäni, voin antaa ongelmani Jumalan hallittavaksi. Ohjelma on myös opettanut näkemään oman kehoni armollisemmin.
Riippuvuus on läsnä joka päivä

OA:ssa noudatetaan nimettömyyden periaatetta, ja kaikki pysyy ehdottoman luottamuksellisena. Terapeutteja tai ohjaajia ei ole, vaan toiminta perustuu vertaistukeen.

– Syömishäiriöistä voi täysin ymmärtää vain toinen syömishäiriöinen. Kun pääsin ryhmään, tuntui kuin valtava kivireki olisi vierinyt pois hartioiltani, Minna kertoo.

Myös kuusi vuotta ohjelmassa yhtäjaksoisesti ollut Maria myöntää, ettei tulisi toimeen ilman ryhmän tukea.

– Tuntuu uskomattomalta, että pystyn jakamaan häpeäni, jonka kanssa kuvittelin kulkevani yksin hautaan saakka.

- See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/12417#sthash.oiTKCUWL.dpuf

Marian teini-ikäisenä alkaneen bulimian taustalla on lapsuuden hyväksikäyttökokemus sekä siitä seurannut virheellinen kehonkuva. Hän aloitti OA:ssa ensimmäisen kerran 17 vuotta sitten, mutta jäi pois.

– Eristäydyin ja jätin opinnot kesken. Söin yksin ja oksensin, mutta en halunnut kuolla vessanpöntön ääreen. Vasta kun myönsin olevani heikko, sain voimaa toipumiseen, hän sanoo.

Kummankaan naisen toipuminen ei ole ollut helppoa. Taipumus ongelmakäyttäytymiseen ei katoa, vaikka oireet pysyisivät poissa ja elämä olisi järjestyksessä.

– Syömishäiriöt ovat ehkä kaikkein vaikeimpia riippuvuuksia. Ilman alkoholia ja huumeita pysyy elossa, mutta ruoka on ihmiselle elinehto. Syömishäiriöiselle jokainen ateria voi olla kiusaus ahmimiseen, Minna toteaa.

Haastateltavien nimet on muutettu.

- See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/12417#sthash.oiTKCUWL.dpuf

FAKTA:

Helsingissä viisi ryhmää.

Los Angelesissa vuonna 1960 perustettu OA on toiminut Suomessa parinkymmenen vuoden ajan. Kaikkiaan OA:lla on osastoja noin 75 maassa.

Ryhmiä kokoontuu Suomessa noin kymmenellä paikkakunnalla. Lisäksi järjestetään suurempia vuosittaisia tapaamisia. Pääkaupunkiseudulla ryhmiä kokoontuu Malmilla, Kampissa, Lauttasaaressa, Kalliossa, Töölössä ja Espoossa.

Lisätietoa osoitteesta http://oafinland.comlu.com/.
- See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/12417#sthash.oiTKCUWL.dpuf

Kotimaa 5.2.2015 klo 8:03 | päivitetty 5.2.2015 klo 8:38

http://yle.fi/uutiset/kuntoilubuumilla_retostellaan_mutta_suomalaiset_ovat_yha_loysaa_ja_lihavaa_kansaa/7768218

Kuntoilubuumilla retostellaan, mutta suomalaiset ovat yhä löysää ja lihavaa kansaa
Yleistä kuntoilubuumia ei ole.

Kuntosaleissa käyvät jo muutenkin aktiiviset koulutetut ja hyvätuloiset.

Koko kansa liikkuu yhä vähemmän.

Kuntoilubuumiin osallistuvat ihmiset, jotka ovat jo aikaisemmin olleet aktiivisia liikkujia ja hyväkuntoisia.

Väestön kokonaisaktiivisuudessa on menty alaspäin 1990-luvun alusta lähtien

iedotusvälineitä seuratessa voisi luulla, että Suomessa on käynnissä todellinen kuntoilubuumi. Kuntosalitreenaus ja muukin kuntoilu on yhä enemmän esillä erilaisissa medioissa.

Televisiossa on menossa monta ohjelmaa, joissa pudotetaan painoa osaltaan kovan kuntosalitreenin avustuksella. Bikinifitness kasvattaa suosiotaan ja kuntosalit mainostavat vilkkaasti. Urheilukauppojen mainoksissa vaatteita ja urheiluvälineitä esittelevät hyvin treenatut ihmiset upeilla vartaloillaan. Maratonia ja muita äärikestävyyslajeja harrastetaan pääministeritasolla saakka.

Oman vartalon muotoilu kovalla treenauksella on muotia.
Yleistä kuntoilubuumia ei ole

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan mitään yleistä kuntoilubuumia ei kuitenkaan ole olemassa.

– Kuntoilubuumiin osallistuvat ihmiset, jotka ovat jo aikaisemmin olleet aktiivisia liikkujia ja hyväkuntoisia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Tomi Mäki-Opas kertoo.

Käytännössä niin sanottuun kuntoilubuumiin osallistuu siis etupäässä ihmisiä, jotka ovat jo ennenkin harrastaneet liikuntaa. He ovat nyt vain vaihtaneet liikuntamuotoa uusia trendejä vastaavaksi.

Tätä porukkaa yhdistävät muutkin piirteet.

– Kyseessä ovat korkeakoulutetut hyvin toimeentulevat ihmiset, jotka seuraavat kuntoilutrendejä, Tomi Mäki-Opas tiivistää.

Kansakunnan eliitti on siis päättänyt muotoilla myös vartalonsa vastaamaan yleistä asemaansa.
Koko kansa liikkuu vähemmän

Koko kansan liikkumisen tilanne ei näytä yhtä hyvältä. Töissä ollaan paikoillaan yhä enemmän.

– Työssä ja työmatkoilla liikkuminen on koko ajan vähentynyt, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tomi Mäki-Opas sanoo.

Käytännössä tämä merkitsee, että kansan kokonaisliikkumismäärä on laskenut jo pitkään.

– Väestön kokonaisaktiivisuudessa on menty alaspäin 1990-luvun alusta lähtien, Tomi Mäki-Opas sanoo.
Kuntoilu lisääntynyt

Ihmiset ovat pyrkineet korvaamaan työssä ja työmatkoilla vähentynyttä liikkumista vapaa-ajan liikunnalla. Yleistä kuvaa vähentyneestä aktiivisuudesta tämä ei kuitenkaan muuta.

– Vapaa-ajalla tehty muutama liikkumistunti ei korvaa millään sitä muuta aktiivisuutta, joka on vähentynyt, Mäki-Opas sanoo.

Kuntoilun lisääntymisessä ei ole myöskään kysymys mistään buumista.

– Mitään suurta harppausta ei viime vuosina ole ollut. Kuntoliikunnassa on ollut pitkään ylöspäin menevä trendi, Tomi Mäki-Opas kertoo.

Yleisen liikkumattomuuden lisääntyminen on näkynyt myös ylipainon lisääntymisenä. Tosin tämä trendi ei ole enää niin selkeä kuin ennen.

– Väestön ylipaino on ollut pitkän aikaa nousussa. Nyt näkyy kuitenkin jonkinlaista tasaantumista. Trendi on ehkä katkeamassa. Ylipaino ei ole kuitenkaan vähenemässä, Tomi Mäki-Opas tiivistää.
Nuoretkaan eivät liiku

Mainoksissa salikissat ja -kollit ovat yleensä nuoria. Onko kuntoilubuumi siis käynnissä edes nuorten keskuudessa? Ei ainakaan puolustusvoimien tilastojen mukaan.

– Varusmiesten kestävyyskunto on vuosien varrella laskenut koko ajan. Jyrkin lasku oli 1990-luvulla. 2000-luvulla lasku ei ole ollut enää niin jyrkkää, mutta edelleenkin alaspäin mennään, puolustusvoimain liikuntapäällikkö everstiluutnantti Jarmo Viskari sanoo.

Lihaskunnon suhteenkaan tilanne ei näytä hyvältä. Huonossa ja tyydyttävässä kunnossa olevien nuorten määrä on kasvanut, kun taas hyvässä ja kiitettävässä lihaskunnossa olevien määrä on pysynyt ennallaan.

Käytännössä tämä merkitsee, että näiden ryhmien välissä olevasta kohtalaisessa kunnossa olevasta porukasta tippuu yhä enemmän nuoria huonompiin ryhmiin.

– Joukko näyttää menevän yhä enemmän kahtia, niin että on yhä selvemmin hyvässä ja huonossa kunnossa olevia. Samalla myös varusmiesten paino on edelleen nousussa, puolustusvoimain liikuntapäällikkö Jarmo Viskari sanoo.

Tämä on karu totuus suomalaisten kunnosta

Studio55.fi > Terveys Julkaistu 09.10.2011 17:00 (Päivitetty 01.11.2012 15:46)

http://www.studio55.fi/terveys/article/tama-on-karu-totuus-suomalaisten-kunnosta/124078

30 vuotta suomalaisille kuntotestejä tehnyt Matti Heikkilä arvioi, että vain 20 prosenttia suomalaisista on hyvässä kunnossa.

Matti Heikkilä on seurannut lähes 30 vuotta suomalaisten fyysisen kunnon kehittymistä työskennellessään testauspäällikkönä Vierumäen urheiluopistolla.

– Pari vuotta sitten saavutettiin pohjakosketus. Nyt on sellainen tilanne, että ihmisten kunto ei laske eikä nouse.

Hurraamista kansalaisten kunnossa ei siis ole, ja Heikkilän mukaan nykytilasta ei ole varaa laskea piiruakaan.

– Ihmiset eivät jaksa tehdä enää kahdeksan tunnin työpäiviä, jos kuntotaso tästä laskee. Sairauspoissaolot vain lisääntyvät ja jäädään ennenaikaisesti eläkkeelle.

Heikkilän arvion mukaan vain 20 prosenttia suomalaisista läpäisee hyvän kunnon riman.

– Kehityssuunta on ollut se, että hyväkuntoisten ryhmä pienenee, ja sen sisällä alkaa olla yhä kovakuntoisempia. Loput 80 prosenttia kaipaa selvästi parannusta kuntoonsa.

Huono kunto näkyy Heikkilän mukaan passivoitumisena. Ihmiset vetäytyvät kodin seinien sisäpuolelle.

– Ei jakseta käydä teattterissa tai kutsua ystäviä kylään, vaan kaiket illat vain tuijotetaan telkkaria.

Älä aloita liian rajusti

Miten sitten aloittaa, jos urheiluharrastus on tarkoittanut useamman vuoden ajan vain kaukosäädinsormen bodausta?

Heikkilän mukaan suurin virhe on se, että liikkumaan lähdetään liian rajusti, minkä seurauksena ihminen näännyttää itsensä muutamassa viikossa.Liikunnan ilosta ei tällöin voi puhua.

– Sen näkee hyvin tammikuussa saleilla.

Hiki ei ole kuitenkaan ainoa tavoite liikunnassa.

Parempi olisi lähteä illalla puolen tunnin kävelylenkille yhdessä perheen kanssa ja saunoa sen päälle. Sitten voi vähitellen lisätä määriä, kun huomaa, että liikkuminen tuntuu hyvältä.

Hyvin koulutetut satsaavat myös kuntoonsa

Usein luullaan, että ruumiillista työtä tekevät olisivat paremmassa kunnossa kuin istumatyöläiset. Heikkilä ei tätä allekirjoita.

– Parhaassa kunnossa ovat hyvin koulutetut esimiesasemassa olevat. Heillä näyttää olevan enemmän tietoa siitä, miten pitää hyvää huolta itsestään. Kuntoilu on heille selkeää työn vastapainoa.

Maailmanlaajuisesti Heikkilä kertoo, että ranskalaiset ja britit ovat suomalaisten kanssa samalla kuntotasolla. Yhdysvaltalaiset pitävät jumbosijaa huikeilla ylipainoluvuillaan.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Olen sitten niiden 20% joukossa joilla on hyvä kunto. Aamulla vaan taas salille jumppaamaan.

Lihavuus ei todellakaan ole aina itse aiheutettua. Taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä. Masennuksestakin kärsivä voi lihota äärettömiin.... ja masennus ei ole kenenkään oma valinta. Ulkomuodolla ei ole mitään merkitystä kun puhutaan rakkaudesta ja rakastamisesta! Kaikki ansaitsevat rakkautta paitsi sellaiset jotka kohtelevat muita kaltoin.

mä oon treenannu 5vuotiaasta
itseasiassa mä en ajattele
öö... en ajattele aina seuranhakua
ihmisellä on oikeus olla itsensä
yksi ihminen toinen ihminen
lihava
eihän laihakaan ansaitse rakkautta
haha