Siis kaiken kaikkeen nakittavat, langettavat

Jumala ja Jeesus ovat vuosikausia TEHNEET sitä, että minä, naispuolinen, AJATTELEN vasta, että menen VAIKKA ulkona, kaupassa käymään. He SIITÄ ajattelusta johtuen ITSE menwevät, KOVIN kOURIN, Väkivalloin TARTTUMAAN; KAAPPAAMAAN, KAHMALOIMAAN lapset mukaan, että pääsevät ne sekottamaan syyttömään mieheen, joka on KAUKANA niistä, TÄYSIN omassa kotona, eikä EDES MILLÄÄN mitään AJATTELEKAAN niitä kohtaan. HERRAT Tulevat tällaista JATKUVASTI kymmeniä kertoja päivässä, yli 14 kk:n ajan, JOKA PÄIVÄ KAIKEN tämän MIELIKUVITTELEMAAN, OIKEASTI MENEVÄT TARTTUMAAN KOVAKOURAISESTI niihin oikeisiin LAPSIIN VETÄÄKSEEN heidät VÄEN VÄKISIN mukaan tollaseen mukamas niiden VÄÄRINkohteluun, VAIKKA tämä SYYTÖN mies olisi VÄLILLÄ satojenkin kilometrien päässä, He, JUMALA ja JEESUS VÄKISIN vetävät hänet sieltä asti VAIKKA TAMPEREELLE asti mukamas olevinaan MITENKÄÄN LIITTYNYT tollasiin ASIOIHIN, lapsiin. Tämä TÄYSIN nakitettu, syytön mies EI OLE KOSKAAN HALUNNUTKAAN MENNÄ LASTEN LÄHELLE NOIN, EIKÄ OLE AIKOIHIN halunnut MENNÄ MUUTENKAAN ENÄÄ MITENKÄÄN LASTEN LÄHELLE.

Ja TÄTÄ PERUNAPORNOTEATTERIA JUMALA ja JEESUS TULEVAT KAIKIN TAVOIN iTSEPINTAISESTI, HETKEÄKÄÄN HELLITTÄMÄTTÄ; JA PÄÄSTÄMÄTTÄ noista UHREISTAAN IRTI, TEKEMÄÄN VUOSIKAUPALLA, YRITTÄEN kaikki noi ASIAT YHDISTÄÄ; VÄEN VÄKISIN meidän, SYYTTÖMIEN ELÄMÄÄN. SAATANA, ITSE menevät kaikkiin noihin ITSE TARTTUMAAN, ja OVAT ALKANEET TODELLA TIETOISTA, KOVAN LUOKAN tollasta VALEHTELUANSA TODISTAA MUILLE, ÄLKÄÄ ENÄÄ KOSKAAN Uskoko Saatanan-Jeesukseen, EIKÄ HirviöPETOJUmalaan, sillä JEESUS-JUDAS-ANTIKRISTUS on PsykopaattiVALEESSA olevan HirviöJUMALAN kaikkien näiden VUOSIEN AJAN PsykopaatinVALEITANSA täällä TEHNEET, VÄÄNTÄNEET ja TIETOISTA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA näistä kaikista OSAPUOLISTA kaikkien VUOSIEN ajan, KAIKISTA Heidän NäYTTÄMISTÄÄN ASIOISTA=Psykopaatin EPÄTOIVOISET VALEET ja SEN KAIKEN KAATAMISEN kaikkiin SYYTTÖMIIN.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TIETÄKÄÄTODELLAHeidät kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu