Jos sattuu jäämään kiinni. Venäjältä, yhdysvalloista tai vaikka Ruotsista.
Tosiasiassahan Suomi on jo alkaneessa sisällissodassa. Vähän niin kuin Ukraina tammikuussa pari vuotta sitten. Kapinalliset ovat kattilat päässä osoittamassa mieltään. Muutaman kuukauden päästä kattila onkin jo kevlar kypärä ja maa roihuaa.
Vastakkain ovat kapinalliset jotka vastustavat maan lestadiolaisvähemmistön suorittamaa tuhotun maan taktiikkaa ja hallituksen sotilas- ja poliisivoimat, jotka käyttävät väkivaltaa kansalaisiaan vastaan. Lukitsevat vankiloihin ja vainoavat mielenosoittajia. Esimerkiksi vaatetuksesta (valkoinen huppu) on voinut joutua viranomaisten vainon kohteeksi.
Kunnes maa on YK:n hallussa, sivistysmailla on velvollisuus tarjota turvapaikka vainotuille kapinallisille.
Toivottavasti Styubb, Halonen ja Thors ja alapesusuihku sekä lestadiolaiset Sipilä sekä Oksa pystyisivät lopettamaan fasisminsa ja vetoisivat kapinallisten oikeuden puolesta. Kaikkien muiden oikeuksien puolesta he varmaan ovatkin jo vedonneet. Osa vieläpä hyötynyt rahallisesti merkittäviä määriä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.