Venäjän luhistumaisillaan oleva talous, epävakaa yhteiskunta ja huono hallinto ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kansan yhtenäisyyden säilyttäminen ja johtajiensa takana pysyminen vaativat Äiti-Venäjää uhkaavaa vihollista. Sen avulla luodaan illuusio kansan yhtenäisyyden välttämättömyydestä ja kansan hyväksyntä mm. sotaretkille ja asevarustelulle. Mutta miksi juuri Lännestä, joka on rauhanomainen yhteisö ja pyrkinyt vain ja ainoastaan hyödylliseen yhteystyöhön Venäjän kanssa, halutaan tehdä se "vihollinen" joka uhkaa Äiti-Venäjää? Eikö esimerkiksi Kiina diktatuurina, miljardiluokan väestöllään ja ydinaseellaan olisi Venäjän kannalta loogisempi vihollinen?
Onhan se. Mutta koska Venäjä tietää, että Länsi/Nato ei missään oloissa tule hyökkäämään Venäjälle ainakaan ilman Venäjän tekemää rajua provokaatiota (jos silloinkaan), niin Venäjä uskaltaa avoimesti demonisoida ja mustamaalata Länttä. Ei ole pelkoa, että Länsi/Nato provosoituisivat niin, että aloittaisivat sotatoimia. Länsihän pyrkii aina ensi sijassa diplomatiaan.
Sen sijaan Kiina diktatuurina tuskin katselisi kauaa tuollaista avointa demonisointia. Vittuiluun saatettaisiin vastata arvaamattomalla tavalla. Esimerkkinä vaikka kauhuskenaario, että Kiina alkaisi esittää aluevaatimuksia Venäjän-Kiinan rajaseudulla. Näin ollen Kiinasta ei uskalleta ”tehdä” kansan silmissä vihollista, vaan mieluummin siitä halutaan ”tehdä” liittolainen.
Kiinalla tuskin kuitenkaan on erityistä halua kovin syvälliseen liittolaisuuteen Venäjän kanssa. Ainakaan Kiina ei halua Venäjän vahvistuvan. Kiina on opportunisti, joka haluaa hyötyä Venäjästä esim. itselleen edullisten kauppasuhteiden kautta. Ja Venäjä ei voi muuta kuin myöntyä tähän. Venäjällä on vielä hyvässä muistissa 1960-luvun tapahtumat Ussur-joella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ussurin_rajavälikohtaus
Summa summarum: Länsi on Venäjän kannalta sopivan nössö, mutta riittävän vahva uskottavaksi "viholliseksi" kansan silmissä. Kiinan kanssa ei uskalleta vastaavaan peliin lähteä. Voidaan jopa sanoa, että Kiina on Venäjälle vähän sama kuin mitä Venäjä on Suomelle: ei uskalleta ärsyttää, luodaan illuusiota erityisen hyvistä suhteista, eräänlaista suomettumista siis.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Venäjästä tulee Kiinan vasalli, kun Venäjän väestö pienenee ja köyhtyy, samalla kun Kiina voimistuu. Jo nyt Siperia on melkein tyhjä.
Kiina ei kauaa kuuntelisi venäjän ydinaseilla pullistelua.