Pariisin ilmastosopimus - pedon toimiako ?

Pariisissa kovalla työllä aikansaatu ilmastosopimus kuulostaa joltakin hienolta ja merkittävältä, mutta totuus on tarua ihmeellisempää.
"Maailman johtajat kokoontuvat ensi viikolla Pariisiin ilmastohuippukokoukseen. Kokouksen päätteeksi he todennäköisesti kehuvat toisiaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.
Selkääntaputtelun yhteydessä jää kertomatta, ettei uusi ilmastosopimus estä juuri lainkaan maapallon lämpenemistä. Päättäjien näkemys ilmastonmuutoksesta pohjautuu nimittäin epärealistisiin oletuksiin ja yltiöoptimistisiin ennusteisiin.
Yhden oletuksen mukaan ilmaston lämpeneminen hidastuu automaattisesti, kun yksittäiset maat vähentävät päästöjään. EU:ta on kehuttu kunnianhimoisista päästölupauksista, mutta valtaosa unionin ”onnistumisista” ei ole hyödyttänyt maapalloa lainkaan. Saksa, Ranska ja Espanja ovat ehkä supistaneet energiaintensiivistä tuotantoaan, mutta samaan aikaan ne ostavat vastaavia tuotteita Kiinasta.
Maapallon lämpenemisessä päästöjen syntypaikalla ei ole juuri merkitystä. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjä näyttäisi siirtyvän yhä enemmän Intiaan, Vietnamiin ja muihin maihin, joiden sitoutuminen vähennyksiin on heikko tai olematon. Päästömäärät luultavasti jopa kasvavat, koska kehittyvien maiden tuotanto on tehottomampaa kuin länsimaissa.
Lännen päättäjille tällainen ilmastopolitiikka sopii: he voivat esiintyä vihreinä hyväntekijöinä, vaikka kuluttajien ei tarvitse luopua mistään.
Päättäjät vannovat nykyisen teknologian nimiin tunnustamatta sen rajoja. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi tuuli- ja aurinkovoiman kattavan tällä hetkellä vaivaiset puoli prosenttia maapallon energiantarpeesta. Vuoteen 2040 mennessä osuuden ennustetaan nousevan 2,4 prosenttiin. Pariisin ilmastokokous lupaa lisää poliittista teatteria.
EU:n vuoteen 2020 mennessä lupaama viidenneksen päästövähennys vuoden 1990 tasosta näyttää vaikutuksiltaan heikolta. Vaikka lupaus pitäisi koko vuosisadan eikä päästöjä ulkoistettaisi muualle – mikä on äärimmäisen epätodennäköistä – maapallon lämpeneminen hidastuisi vuoteen 2100 mennessä vain 0,026 celsiusasteella.
Tuoreimman lupauksensa mukaan EU aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Se kuulostaa isolta panostukselta ilmastotaisteluun, mutta vaikutus on jälleen minimaalinen. Vaikka tämäkin lupaus pitäisi vuosisadan loppuun eikä päästöjä ulkoistettaisi, lämpeneminen hidastuisi vain toiset 0,027 astetta.
JOS KAIKKI MAAT TÄYTTÄISIVÄT VUOTEEN 2030 ULOTTUVAT LOPAUKSENSA, MAAPALLO HYÖTYISI 0,048 ASTETTA VUOTEEN 2100 MENNESSÄ. LYSTI MAKSAISI VÄHINTÄÄN HÄKELLYTTÄVÄT 3000 MILJARDIA YHDYSVALTAIN DOLLARIA VUODESSA."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1448608625653?jako=f85903eed9bf660693a62b09ce696279&ref=nl-hs-aamu
Voisin kysyä, jos ilmastohömpötyksen sijaan käytettäisiin ei edes 3000 MILJARDIA vaan ainoastaan yksi ainoa prosentti, eli 30 MILJARDIA pakolaisten avustamiseen pakolaisleireillä ja uudelleensijoittamiseen omassa maassaan, kaikki maailman pakolaiset voitaisiin auttaa parempaan elämään ihan ilman pakolaisinvaasiota Eurooppaan.
Siis ihan oikeasti, YKSI PROSENTTI siitä mitä ilmastoon halutaan nyt sijoittaa jotta saavutetaan 0.048 asteen lämpötilan lasku ! Ja jos se ei jonkun mielestä riitä, niin pistetään sitten vaikka 300 miljardia eli vaivaiset 10% tuosta tuloksiltaan olemattomasta ilmastonhallintaan sovitusta rahasta ! Jos joka tapauksessa oletetaan 2.7 asteen nousua vuoteen 2100 mennessä, mitä merkitystä aikuisen oikeasti on sillä että saadaan rajattua nousu vaikka 2,7 asteen sijasta 2,65 asteeseen ?
Toinen kysymys on taas se, onko koko ilmastomuutos muuta kuin luonnollista maapallon lämpötilan vaihtelua.
Vuoden 0 tienoilla oli Rooman lämmin kausi. Tuolloin hyödyttiin suuresti lämpimästä ilmastosta ja kukoistettiin. Viiniä viljeltiin Englannissa koska voitiin. Ei se sen kummempaa syytä tarvitse.
Keskiajan lämmin kausi vei Viikingit grönlantiin. Nykyisellä taikalätkämaila teorialla Grönlanti oli kylmempi kuin nyt. Todisteena monet alarmistit käyttävät muutamia vetäytyviä jäätiköitä.
Kuitenkin jäätiköiden alta paljastuu viikinkien asutusta. Ikiroudasta löydettyjen hautojen ruumiit olivat maatuneet. Ikiroudassa ruumis ei maadu. Nämä periaatteessa riittävät todistamaan sen että viikinkien asuttaessa Grönlantia, sen ilmasto oli lämpimämpi. Koska maa ei ollut ikiroudassa.
Ilmasto vaihtelee, luonnollisesti hyvinkin paljon.
Sen sijaan, islamisaatio, jonka uskon olevan pedon etujen mukaista, jatkuu Euroopassa ja siihen sijoitetaan rahaa kymmeniä miljardeja. Tuloksena on Euroopan muslimien eriytyminen omiksi alueellisiksi ryhmikseen, aivan suoraan Nebukadnessarin unesta: Jalat olivat rautaa ja savea, jotka eivät yhdisty.
Ranskan pääministeri varoittaa jo sisällissodan uhkaavan.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/france/12046087/Front-National-win-could-lead-to-civil-war-warns-French-PM.html
Eurooppa hajoaa sisältäpäin, osapuolina ovat muslimit ja islamisaation kannattajat, ... ja kaikki muut.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paetkaa pois baabelista. Se tapahtuu juuri konkreettisesti.
Käynnissä kolmas maailmansota.

Äänestä

No voi että.. ja että ilmasto ei muka lämpiä ? ja pohjoiset jäätiköt ei muka sula .. Siis haloo ... totuus on että ilmasto lämpiää ja jäätiköt sulavat ja maailman lämpötilan nousu aiheuttaa myös lukuisia muita erilaisia haittoja maailmassa.
--
Se voi tuntua vähäiseltä että maailman keskilämpötila nousee muutaman asteen - mutta todellisuudessa sillä on laajat vaikutuksensa koko maailmassa .. mutta en jaksa kanssasi turista ihan selvistä asioista ..
----
Sen sijaan olen aika epävarma siitä että maailman lämpötilan nousu voitaisi rajoittaa alle 2° Celsiusta - ja sen seurauksen tulee siinä tapauksessa suuria negatiivisia muutoksia - jollaisia on jo nyt näkyvissä esimerkiksi Intiassa .. jo nyt kuolee vuosittain miljoonia ihmisiä erilaisten maailman levinneiden saasteiden aiheuttamien syiden takia..

alex

Äänestä
  • Maailman hillitön vaestökasvu on syynä näiden leviävien saasteiden aiheuttamaan miljoonien kuolleisuuteen, sillä ei ilmaston lämpenemisen kanssa ole mitään tekemistä-
    Kuolleisuuteen joka johtuu pääosin köyhyydestä, joka taas johtaa takaisin lähtöpisteeseen räjähdysmäiseen vaestönkasvuun.

    Lääketieteen kehitys rokotteineen on syynä taas tähän hallitsemattomaan lisääntymiseen, joka ennen antibiootteja hoitui luonnostaan.
    Ja hillittömän lisääntymisen hallitsemiseksi taas ei ole tapahtunut niin minkäänlaisia toimenpiteitä, jollei näitä invaasioita lasketa niiksi, tasataan taakka kaikille ja erityisesti asiaan osattomille.

    No, nyt on valoa putken päässä tähänkin "kuolleisuus-/ilmaston lämpenemisväitteeseen", antibiootit ovat tulossa tiensä päähän ja kuolleisuus näin ollen tulee lisääntymään entisestäänkin tällä ylitäytetyllä pallolla.
    Ja sitähän taas edesauttaa kovasti tämä rikastuttamisbuumi, kun saadaan tehokkaasti levitettyä alueellisia yksinoikeustautikantoja laajasti sinne, missä näitä ei ole ennen tavattu, alueille missä resistenttiä ei näin ollen ole.

    Äänestä

  • "Se voi tuntua vähäiseltä että maailman keskilämpötila nousee muutaman asteen - mutta todellisuudessa sillä on laajat vaikutuksensa koko maailmassa .. mutta en jaksa kanssasi turista ihan selvistä asioista .."
    No hyvä ettet lähde kinamaan ainakaan siitä, että viimeisen 7-8.000 vuoden aikana Grönlannissa on ollut useita jaksoja joiden aikana jäätikön määrä on ollut nykyistä alempi ja lämpötila huomattavasti nykyistä korkeampi.
    Mutta se ei ollut asian pointti.
    Poliittiset päättäjät haluavat nyt kiinnittä huomiota muualle kuin siihen mikä on oikeasti kaikkei kriittisimmät ongelmat, joihin ihmiskunta voi halutessaan vaikuttaa. Aivan esimerkkeinä köyhyys ja nälkäkuolemat. Murto-osalla asevarusteluun ja nyt sitten myös ilmastomuutokseen käytetyistä rahoista voidaan ratkaisevasti vähentää ihmisten kärsimyksiä niin aliravitsemuksen kuin pakolaisuudenkin osalta, mutta se ei ole eliitin etujen mukaista.
    Eliitin etu ei suinkaan ole se, että köyhät saavat elantonsa, koska he eivät kuitenkaan tule ostamaan kaikkea turhaa krääsää, eivätkä lisää eliitin rikastumista.
    Todellinen ratkaisu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen on varsin yksinkertainen; esimerkiksi tullien ja verojen asettaminen tuotteille niiden hiilidioksidivaikutusten mukaan, ja kertyneiden rahojen käyttö maailman hädänalaisten ja näkää näkevien auttamiseen sekä ravinnontuotantoon.
    Miksi tällaista itsestäänselvää ja loogista keinoa ei käytettäisi maailman köyhien aseman parantamiseen samalla kun se ratkaisevasti ohjaa kulutusta pois hiilidioksidipäästöjä oleellisesti lisäävistä tuotteista ?
    Ainoa ongelma on se, että se rajoittaisi ökykulutusta ja sen myötä myös eliitin tulojen kasvua, ja rahat menisivät sen sijaan ruokaan ja köyhille. Siitä ei eliitti pidä, joten asiaa eivät poliitikot aja.
    Nykyisen politiikan mukaisella toiminnalla saadaan poliittinen johto näyttämään hyväntekijältä joka muka tekee kaikkensa maailman ongelmien ratkaisemiseksi, vaikka se on todella kaukana totuudesta.
    Pedon nousun keinoina on kansan suosion saavuttaminen, siten että kansojen johtajat haluavat antaa pedolle vallan ja kansa itse haluaa otta jossakin vaiheessa myös pedon merkin.

    Äänestä

  • >> Miksi tällaista itsestäänselvää ja loogista keinoa ei käytettäisi maailman köyhien aseman parantamiseen samalla kun se ratkaisevasti ohjaa kulutusta pois hiilidioksidipäästöjä oleellisesti lisäävistä tuotteista ?

    Ainoa ongelma on se, että se rajoittaisi ökykulutusta ja sen myötä myös eliitin tulojen kasvua, ja rahat menisivät sen sijaan ruokaan ja köyhille. Siitä ei eliitti pidä, joten asiaa eivät poliitikot aja.

    Nykyisen politiikan mukaisella toiminnalla saadaan poliittinen johto näyttämään hyväntekijältä joka muka tekee kaikkensa maailman ongelmien ratkaisemiseksi, vaikka se on todella kaukana totuudesta.>>

    No tässä olen kanssasi samaa mieltä. Sodat ja sairaudetkin vain rikastuttavat ase- ja lääketeollisuutta, joten ei niistä edes haluta päästä eroon, eikä myöskään ihmisiä sairastuttavaa ja eliittiä rikastuttavaa roskaruokateollisuuttakaan kannata laittaa verolle, sillä köyhäthän niillä pääasiassa itseänsä ruokkii...eliitillä on varaa nauttia terveellistä gourmetruokaa...

    Äänestä

Aloituksella ei ole mitään tekemistä palstan aiheen kanssa.

Äänestä
  • Niin, siis pedon toimillako ei ole mitään tekemistä adventismin kanssa ?

    Äänestä

  • Exap kirjoitti:

    Niin, siis pedon toimillako ei ole mitään tekemistä adventismin kanssa ?

    Pedon tyttäret toimii Syyriassa ja Irakissa. (USA, Kanada, Venjä ja EU) Hävityksen kauhistus on Syyriassa ja Irakissa käsillä.

    Äänestä

Minä niin uskon tähän aloitukseen, vaikka en sitä lukenutkaan kuin sieltä täältä. Jo pelkkä otsake kertoi kaiken olennaisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exap kirjoitti:

Pariisissa kovalla työllä aikansaatu ilmastosopimus kuulostaa joltakin hienolta ja merkittävältä, mutta totuus on tarua ihmeellisempää.
"Maailman johtajat kokoontuvat ensi viikolla Pariisiin ilmastohuippukokoukseen. Kokouksen päätteeksi he todennäköisesti kehuvat toisiaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.
Selkääntaputtelun yhteydessä jää kertomatta, ettei uusi ilmastosopimus estä juuri lainkaan maapallon lämpenemistä. Päättäjien näkemys ilmastonmuutoksesta pohjautuu nimittäin epärealistisiin oletuksiin ja yltiöoptimistisiin ennusteisiin.
Yhden oletuksen mukaan ilmaston lämpeneminen hidastuu automaattisesti, kun yksittäiset maat vähentävät päästöjään. EU:ta on kehuttu kunnianhimoisista päästölupauksista, mutta valtaosa unionin ”onnistumisista” ei ole hyödyttänyt maapalloa lainkaan. Saksa, Ranska ja Espanja ovat ehkä supistaneet energiaintensiivistä tuotantoaan, mutta samaan aikaan ne ostavat vastaavia tuotteita Kiinasta.
Maapallon lämpenemisessä päästöjen syntypaikalla ei ole juuri merkitystä. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjä näyttäisi siirtyvän yhä enemmän Intiaan, Vietnamiin ja muihin maihin, joiden sitoutuminen vähennyksiin on heikko tai olematon. Päästömäärät luultavasti jopa kasvavat, koska kehittyvien maiden tuotanto on tehottomampaa kuin länsimaissa.
Lännen päättäjille tällainen ilmastopolitiikka sopii: he voivat esiintyä vihreinä hyväntekijöinä, vaikka kuluttajien ei tarvitse luopua mistään.
Päättäjät vannovat nykyisen teknologian nimiin tunnustamatta sen rajoja. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi tuuli- ja aurinkovoiman kattavan tällä hetkellä vaivaiset puoli prosenttia maapallon energiantarpeesta. Vuoteen 2040 mennessä osuuden ennustetaan nousevan 2,4 prosenttiin. Pariisin ilmastokokous lupaa lisää poliittista teatteria.
EU:n vuoteen 2020 mennessä lupaama viidenneksen päästövähennys vuoden 1990 tasosta näyttää vaikutuksiltaan heikolta. Vaikka lupaus pitäisi koko vuosisadan eikä päästöjä ulkoistettaisi muualle – mikä on äärimmäisen epätodennäköistä – maapallon lämpeneminen hidastuisi vuoteen 2100 mennessä vain 0,026 celsiusasteella.
Tuoreimman lupauksensa mukaan EU aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Se kuulostaa isolta panostukselta ilmastotaisteluun, mutta vaikutus on jälleen minimaalinen. Vaikka tämäkin lupaus pitäisi vuosisadan loppuun eikä päästöjä ulkoistettaisi, lämpeneminen hidastuisi vain toiset 0,027 astetta.
JOS KAIKKI MAAT TÄYTTÄISIVÄT VUOTEEN 2030 ULOTTUVAT LOPAUKSENSA, MAAPALLO HYÖTYISI 0,048 ASTETTA VUOTEEN 2100 MENNESSÄ. LYSTI MAKSAISI VÄHINTÄÄN HÄKELLYTTÄVÄT 3000 MILJARDIA YHDYSVALTAIN DOLLARIA VUODESSA."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1448608625653?jako=f85903eed9bf660693a62b09ce696279&ref=nl-hs-aamu
Voisin kysyä, jos ilmastohömpötyksen sijaan käytettäisiin ei edes 3000 MILJARDIA vaan ainoastaan yksi ainoa prosentti, eli 30 MILJARDIA pakolaisten avustamiseen pakolaisleireillä ja uudelleensijoittamiseen omassa maassaan, kaikki maailman pakolaiset voitaisiin auttaa parempaan elämään ihan ilman pakolaisinvaasiota Eurooppaan.
Siis ihan oikeasti, YKSI PROSENTTI siitä mitä ilmastoon halutaan nyt sijoittaa jotta saavutetaan 0.048 asteen lämpötilan lasku ! Ja jos se ei jonkun mielestä riitä, niin pistetään sitten vaikka 300 miljardia eli vaivaiset 10% tuosta tuloksiltaan olemattomasta ilmastonhallintaan sovitusta rahasta ! Jos joka tapauksessa oletetaan 2.7 asteen nousua vuoteen 2100 mennessä, mitä merkitystä aikuisen oikeasti on sillä että saadaan rajattua nousu vaikka 2,7 asteen sijasta 2,65 asteeseen ?
Toinen kysymys on taas se, onko koko ilmastomuutos muuta kuin luonnollista maapallon lämpötilan vaihtelua.
Vuoden 0 tienoilla oli Rooman lämmin kausi. Tuolloin hyödyttiin suuresti lämpimästä ilmastosta ja kukoistettiin. Viiniä viljeltiin Englannissa koska voitiin. Ei se sen kummempaa syytä tarvitse.
Keskiajan lämmin kausi vei Viikingit grönlantiin. Nykyisellä taikalätkämaila teorialla Grönlanti oli kylmempi kuin nyt. Todisteena monet alarmistit käyttävät muutamia vetäytyviä jäätiköitä.
Kuitenkin jäätiköiden alta paljastuu viikinkien asutusta. Ikiroudasta löydettyjen hautojen ruumiit olivat maatuneet. Ikiroudassa ruumis ei maadu. Nämä periaatteessa riittävät todistamaan sen että viikinkien asuttaessa Grönlantia, sen ilmasto oli lämpimämpi. Koska maa ei ollut ikiroudassa.
Ilmasto vaihtelee, luonnollisesti hyvinkin paljon.
Sen sijaan, islamisaatio, jonka uskon olevan pedon etujen mukaista, jatkuu Euroopassa ja siihen sijoitetaan rahaa kymmeniä miljardeja. Tuloksena on Euroopan muslimien eriytyminen omiksi alueellisiksi ryhmikseen, aivan suoraan Nebukadnessarin unesta: Jalat olivat rautaa ja savea, jotka eivät yhdisty.
Ranskan pääministeri varoittaa jo sisällissodan uhkaavan.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/france/12046087/Front-National-win-could-lead-to-civil-war-warns-French-PM.html
Eurooppa hajoaa sisältäpäin, osapuolina ovat muslimit ja islamisaation kannattajat, ... ja kaikki muut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu