Kolme tuntia tolpassa, jonka jälkeen 18:n tuntiin ei mitään apua mistään.. Kaveri on ihan seonnu. Säälittävää että sairasta miestä näytetään tv:ssä. Pitäisi viedä hoitolaitokseen. Kova kohtalo Saulilla, ensin markkinavoimat vei voiton tsuhnavaroituksesta, omat virkamiehet muiluttivat kaveria liki vuorokauden ja pitivät uutispimennossa jonka jälkeen vielä median koirat purivat ja saulista tehtiin uutisapina!!
Niinistö on suomalaisen byrokratian uhri
vaarallisempi kuin tsunami
10820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sauli on Suomen tervein mies.Ne ovat sairaita jotka tekivät tuon kaiken tai jättivät tekemättä!
Niinistö hoitoon ja järki käteen!
omat koirat purivat!!
Ei mikään ihme, jos hänelläkin on shokki tapahtumasta, mutta järkeviä hän on puhunut. Pelkkää asiaa!
Et tajunnut näköjään, mitä Niinistö halusi puheillaan sanoa:
Kun hän ja moni muukin oli ihmeen kaupalla selvinnyt
uhkaavasta kuolemanvaarasta, hän olisi odottanut, että Suomen viranomaiset olisivat ottaneet tavalla tai toisella yhteyttä vaarassa olleisiin suomalaisiin muutaman tunnin sisällä.
Kun sitten 18 tunnin kuluttua selvisi, ettei sellaista yhteydenottoa koskaan tulekaan, pettymys ja turhautuminen nousi pintaan ja osa siitä turhautumisesta on vielä täällä Suomessakin jäljellä.
Arvostan Niinistön suorapuheisuutta, vaikkei Tuomiojan varmaankaan ollut kovin helppoa sitä kuunnella...
suomalaisen byrokratian uhri!!! Järkytykseenkin voi kuolla joten parempi jos Niinistö hakeutuu hoitoon kuten muutkin uhrit. Onhan se nyt kummallista jos Niinistö ottaa yhteyttä Suomen viranomaisiin ja kertoo omin sanoin että kaik men ja sen jälkeen Suomessa kerrotaan että asiat on hyvin... ei hätää...
Eihän me täällä Suomessa vielä tiedetty - viranomaiset sen enempää kuin tavallinen rahvaskaan - mikä kokonaistilanne siellä oli. Kuulemma maanjäristys meressä, jonka seurauksena aaltoja vyörynyt rannalle ja jotain.
Ne suomalaiset jotka olivat siellä kuivilla kännyköineen kaikkineen, eivät esim. soittaneet Suomen viranomaisille ja matkatoimistoille, mitä TODELLA oli tapahtunut. Luulivat tietysti, että matkatoimistovirkailijat ja Aasian viranomaiset ilmoittelevat sieltä tänne päin. Kaikki luulivat (ja vaativat) että muut huolehtivat tiedottamisesta ja toimimisesta.
Tämä on kuulkaa sen luokan juttu, että kaikkien pitää puolin ja toisin ymmärtää tilanne. Hyvähän meidän on täältä sohvalta käsin osoitella ja arvostella tapahtumia.
Mielestäni ei tiedotusvälineidenkään pitäisi haaskata aikaa kiistelyihin ja syyttelyihin vaan yhteistyöhön nyt kiireesti uhrien hyväksi.
NO NIINISTÖ ALOITTI PRESIDENTTI PELIN....
VITTU SÄ OLET PERSEESTÄ, ETKÄ TIEDÄ YHTÄÄN MISTÄÄN YHTÄÄN MITÄÄN, VARMAAN JOKU VITUN VIHREÄ TAI SDP VATIPÄÄ, NAURETTAVAA!!
SÄÄLITTÄÄ TOLLASET YKSINKERTAISET KANSALAISET.
SATUTKO YMMÄRTÄMÄÄN NIINISTÖN KOKEMUKSIA JA MITEN HÄN EI TODELLAKAAN TEHNYT NIISTÄ UUTISSHOWTA, VAAN ASIALLISESTI ESITTI TRAGEDIAN JA VAATI LISÄTOIMIA.
tuossa kunnossa suoraan hoitolaitokseen... Niinistöstä tehtiin uutinen ja vetonaula lähetykseen. Sillä vedettiin tuhansia ja taas tuhansia katsojia, säkin imbeselli puhut täällä nyt tästä. Niinistö ei välttämättä selviä ikinä tuosta kokemuksesta vaan heppu sekoaa..