Terry Bennettin näky 21 vuodesta

Terry Bennettin näky 21 vuodesta

Joulukuussa 2001 enkeli Gabriel näytti viiden päivän aikana Terry Bennettille, amerikkalaiselle profeetalliselle julistajalle, näkysarjan 21 vuoden aikavälistä alkaen vuodesta 2008 ja päättyen vuoden 2028 loppuun.

Bennett näki, että nämä 21 vuotta oli jaettu seitsemän vuoden jaksoihin siten, että kullakin 7-vuotisjaksolla oli oma painopistealueensa, vaikka näyssä nähtyjä asioita tapahtuukin kaikkien jaksojen aikana.

1. jakso 2008-2015 tuo taloudellisia vaikeuksia, lamaa ja taantumaa.

2. jakso 2015-2022 tuo poliittisia kriisejä, sisällissotia ja kapinoita hallituksia vastaan.

3. jakso 2022-2028 tuo muutoksia ja järkkymisiä uskonnon alueella.

Olemme nyt vuoden 2015 loppupuolella ja tämä Bennettin v. 2001 näkemä näky on toteutunut ensimmäisen jakson taloudellisten vaikeuksien osalta samalla kun olemme jo nähneet myös poliittisia kriisejä ja muutoksia uskonnon alueella, lähinnä islamin voimakkaan leviämisen ja pakolaistulvien takia.

Seuraavaksi eli vuosina 2015-2022 on odotettavissa suuria mullistuksia eri maiden hallinnoissa, sotia eri ihmisryhmien ja kansojen välillä, mutta myös ankaria yhteenottoja hallituksiin pettyneiden kansalaisten ja hallitusten välillä eli verisiä sisällissotia ja poliisivaltioiden kovia otteita.

Lopuksi eli vuosina 2022-2028 tulee maailma näkemään uskonnollisia myllerryksiä, vääriä profeettoja ja heidän tekemiään ihmeitä, mikä johtaa yhden maailmanuskonnon syntymiseen.

Kaikki nämä kolme vaihetta ovat alkuvalmistusta ja perustan laskemista tulevan maailmanjohtajan eli Antikristuksen esiintulolle.

Ihmiset eivät sitä sokeudessaan ymmärrä, mutta kyseessä on Saatanaa palvelevien illuminaattien tietoinen suunnitelma, että he luovat tahallaan maailmaan kaikenlaisia ongelmia, sotia ja kaaosta, jotta ihmiset olisivat valmiita hyväksymään heidän tarjoamansa ratkaisun eli yhden johtajan, yhden maailmanhallituksen ja yhden uskonnon.

Ihmiset näkevät vain ulospääsyn vaikeuksista, mutta he eivät käsitä, että juuri nämä auttajat aiheuttivat omilla toimillaan tahallisesti koko umpikujatilanteen noudattaessaan omaa ohjettaan ”Järjestystä kaaoksesta”.

Tämä Uusi maailmanjärjestys tulee vain olemaan Jumalaa vastustava ja hyvin diktatuurinen, jossa on alistuttava maailmanjohtajan tahtoon, kumarrettava häntä tai hänen kuvaansa sekä otettava hänen merkkinsä henkilötunnukseksi ihon alle otsaan tai oikeaan käteen.

Raamattu varoittaa meitä näin tekemästä. Bennettin näyn mukaan osa kansoista on Raamatun mainitsemia hyviä lammaskansoja, jotka eivät lähde Antikristuksen valtajärjestelmään mukaan, vaan pysyvät siitä erosta.

Uskon, että näin on. Antikristus saa valtansa alle suurimman osan maailman kansoista, mutta ei kaikkia.

Toivon, rukoilen ja toimin sen hyväksi, että Suomi olisi niiden valtioiden joukossa, jotka eivät alistu Antikristuksen petoimperiumin hirmuvallan alle. Ensimmäinen tärkeä askel tähän suuntaan olisi Suomen ero Euroopan unionista ja paluu täyteen itsenäisyyteen.

Uskon ja tiedän, että näin tapahtuu.

0

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        138
        1510
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        936
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        267
        757
      5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

        😊
        Ikävä
        68
        733
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        619
      8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        571
      9. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        561
      10. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        59
        548
      Aihe