"Keskustan kansanedustaja Markku Rossi ja taiteilija Matti Kaarlejärvi ovat rekisteröineet parisuhteensa tänään sunnuntaina, kertoo Savon Sanomat".
http://yle.fi/uutiset/ss_kansanedustaja_markku_rossi_virallisti_suhteensa_taiteilija_matti_kaarlejarven_kanssa/8525565
Rossi ja Kaarlejärvi virallistivat parisuhteensa Kuopion-kodissaan tänään sunnuntaina.
– Päädyimme tähän ratkaisuun, koska haluamme selkiyttää tilanteen ja saattaa sen totuudenmukaiselle pohjalle, Rossi sanoo lehden haastattelussa. Seremoniassa esiintyi muun muassa taiteilija Johanna Rusanen, Savon Sanomat toteaa.
Rossi kertoo asiasta myös Facebook-sivullaan: "Nyt virallisesti puolisoja – Matti ja Markku 13.12.2015. Savon Sanomat kertoo tarkemmin", hän kirjoittaa lyhyessä päivityksessään.
Rossi valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan Kuopion vaalipiiristä vuonna 1991.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Sipilä jäi rannalle !
http://www.markkurossi.net/
Siinä ne sitten nussiivat toisiaan persreikiin
Eiköös savon heimolaisilla tule kiistaa siitä kumpi
on piällysmiäs?
Pian on varmaan lapsikuume.
Herttaista.
Ole paremmissa porukoissa mies eikä mikkään joka ei ole vähintään homo.
Iljettävää...
Pienempi mies on morsian varmaankin.
No osuit just asian ytimeen. No että silleen.
Siellä on sitten lausuntaa taiteelisesti ihan jatkuvana virtana!
Ilettää kyllä nuo ruskian reiän ritarit! On mennyt maailman meno hulluksi. Miten joku ilkeää nussia saman sukupuolen kanssa?
On mennyt maailman meno hulluksi. Miten joku ilkeää nussia saman sukupuolen kanssa? Ilettää nuo ruskian reiän ritarit!
Ihanaa se on jos tykkää, etkä "kaappihomo" voi sanoa jos kateellisena vaan kommentoit ja haluilet itsekin, ja muka inhota kun salaa kuitenkin ihailet ja kunnioitat sitä rohkeutta jota asian julkisuuskin vaatii, puhumatta muusta mitä ihminen itse kokee!
Heti tämän aloitusotsikon yläpuolella on Fertinovan mainos: "yksilöllistä ja ammattitaitoista apua lapsettomuuteen". Sattumaa vai ei. Tarjoaakohan moinen lafka hinteillekin lapsettomuushoitoa?
RunoSuoli puhkesi kukkaan :)
Varmaan Jennin ja Saulin kavereita ?
Mä tykkään susta, olet ihanan miehekäs ukkomies! <3 <3 <3 Puss puss nami nami...
Jumala ei virallista ikinä homoliittoja! Ihmisillä on kaikenlaisia mielihaluja ihan loputtomiin. Niitä vastaan täytyy taistella, eikä alkaa homostelemaan. Taipumus voi olla, mutta on eri asia alkaa toteuttamaan homostelua!