Perustettaisiinko säätiö? Otetaan huumorilla

Säätiön perustamisen sanotaan olevan kallista hupia. No, kyllähän saman asian ajaa vaikka vaikka muukin rahastointi. Ajattelin, että edistettäisiin nuorison koulutusmahdollisuuksi ja ehkä myös vähän urheilussa menestymistä.

Sain idean tästä. Intel on yksi niistä vakoiluskandaalin paljastamista USA:n hallinnon kanssa yhteistyössä toimivia firmoja, google taitaa olla pääsasiassa valtion palveluksessa, koska sillä on ilmainen tarjonta palveluita netissä.

Intel: lisää naisia ja vähemmistöjä IT-alalle!
Keskiviikko 7.1.2015 klo 11.02
http://www.iltalehti.fi/digi/2015010718983024_du.shtml

"Yhtiö pisti likoon 300 miljoonaa dollaria tuodakseen lisää naisia ja muita kuin valkoisia alalle."

300 000 000 dollarilla saa paljonkin autettua, eli kiinni saavat valtion tarjoaman koulutusetumme. Ja näin ollen sukuja ehkä roudataan lisää länsimaihin.

Tukisimme suomalais-ugrilaisia ja saamelaisia tai vain toista nuorisoa. Joku muu voi perustaa oman säätiön muille asioille, esim. urheilun tukemiseen. Taivoitteena voisi olla myös järjestää kilpailuja, että nuoret eivät roikkuisi kadulla.

Soipisiko säätiön nimeksi joku tällainen, lupa voitaisiin kysyä ja tutkia tausta-ajatukset. Pi

1) Aamun virkku -säätiö
2) "Aikainen lintu madon nappaa" -säätiö
3) Sauli Niinistön ja Jenni Haukion säätiö suomalaisugrilaisen nuorison koulutusta tukemaan
4) "Jeesus ruokkii 5000 miestä", kristittyjen suomalaisugrilaisten nuorten koulutustukisäätiö
5) "Opeta hänet kalastamaan ja ruokit hänet loppuelämäksi" kristittyjen suomalaisugrilaisten nuorten koulutussäätiö
5) Risto Ryytimaa -säätiö
6) "Ei ahkera hätään joudu, kerkeeväinen kerjäämään"
7) "Aamunrusko päivän alku, toivo alku autuuden" -säätiö
8) "Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla"
9) Itämeren suomenkielisten nuorten koulutussäätiö (kristitty)
10) Paavo Väyrysen säätiö suomalaisugrilaisen nuorison koulutusta tukemaan.

Suomalais-ugrilaiset kansat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalais-ugrilaiset_kansat#L.C3.A4ntiset_suomalais-ugrilaiset

Voitaisiin myös keskittyä läntisiin suomalais-ugrilaisnuorten tukemiseen, edellytys olisi kieli ja kristillisyys.

Läntiset suomalais-ugrilaiset
"Suomalaisten tärkein asuma-alue on Suomi. Suomalaisten alaryhmiä Suomen ulkopuolella ovat länsipohjalaiset ja metsäsuomalaiset Ruotsissa, kveenit Norjassa ja inkeriläiset Venäjällä."

Finno-Ugric peoples
https://en.wikipedia.org/wiki/Finno-Ugric_peoples
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pari esimerkkitapausta.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto
http://wihurinrahasto.fi/

" Rahaston tarkoitus

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on merenkulkuneuvos Antti Wihurin ja hänen puolisonsa Jenny Wihurin vuonna 1942 perustama yleishyödyllinen kulttuurisäätiö, joka vuosittain jakaa apurahoja suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyn edistämiseen."

ALFRED KORDELININ YLEINEN EDISTYS- JA SIVISTYSRAHASTO
http://www.kordelin.fi/

"95 vuotta apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi"

"Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto on maanviljelysneuvos Alfred Kordelinin (1868 - 1917) testamentin perusteella muodostettu yksityinen, yleishyödyllinen kulttuurialan rahasto.

Säätiö jakaa apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi."

Luultavasti "Abu Raha" saa tukea täältä.

http://www.koneensaatio.fi/

Äänestä
  • Alkaisikohan Merja Ailus rekrytoimaan sijoittajia sitä säätiön omaisuutta lihavoittamaan. Tavoite aluksi muutaman kymmenen tuhatta vuodessa, jatkossa satoja tuhansia.

    Jos me saataisiin tavallisten suomalaisten pieniä joululahjarahoja, laitettaisiin ne johonkin poikimaan lisää?

    Säätiön rinnalle voisi perustaa muutakin. Nimittäin tulee mieleen, jos näin massiivinen globalisaatio ajetaan joka maailman kolkkaan EU:sta, olemme pian pieni vähemmistö. Osa voisi käydä oppimassa Ranskan tilanteesta.

    Äänestä

Huomaatteko ihmiset, että nyt sodan kokoneet antavat rahoja SPR:lle? SPR ei missään nimessä tule koulutusta tai ainakaan suomalaisia ihmisiä.

Me voitaisiin myös liittyä porukalla tässä hengessä johonkin muuhun, kuten suomenkieli-tyyppisiin ryhmiin tai sitten voitaisiin kysyä, lämpnisikö IPU asialle? No, ei IPU tule Väyrysjuttuihin, se on sama kuin puhuisi toisuskoisista.

Miettikää tätä, yritetään kehittää, nimittäin, jos EU:n rajavalvonta alkaa aiheuttaa vallan ottoa ja ulkopuolisten voimien määräilyä, tällä yhteistyöllä voisimme jalkautua Viroon tai vaikka Sveitsiin yms. missä EU ei suoraan rahoita tai kiristä.

Äänestä
  • Voisi ikään kuin tulla kilpailemaan SPR:n suurista rahoista, joita ehkä valtioltakin tulee.

    Niinhän persutkin tulivat jakamaan työväenluokan ja syrtsyjen pottia vaaleista.
    Politiikka 9.12.2015 klo 18:12
    Tutkija: Niinistö ei olisi itsestäänselvä voittaja, vaikka lähtisikin presidenttiehdokkaaksi

    "Maahanmuuttovastaisuus ei yksin riittäisi toiselle kierrokselle

    Suora kansanvaali nostaa esiin uudenlaisia ilmiöitä. Mikä on suomalaisilta kokematta? Maahanmuuttajaehdokas ei enää hätkäyttäisi, koska kansa on valinnut uussuomalaisia jo kansanedustajiksi.

    Entä vetoaisiko maahanmuuttoa vastustava ehdokas?

    Majander muistuttaa Suomen vaalimatematiikasta, joka suosii vastakkainasettelua, mutta edellyttää laajaa kannatuspohjaa.

    Viime vaaleissa oli kaksi EU-kielteistä ehdokasta, Timo Soini ja Paavo Väyrynen. He pelasivat toisensa ulos toiselta kierrokselta, vaikka saivat yhdessä huomattava äänimäärän. Silloin ei syntynytkään asetelmaa integraatiomyönteiset ja eurokriittiset.

    Majander ei usko, että tulevissa vaaleissa pelkällä maahanmuuttovastaisuudella pääsisi toiselle kierrokselle.

    – Ehkä äänestäjiin vetoaisi maahanmuuttovastaisuuden paketoiminen jonkinlaiseen nationalismiin. Puhtaasti negatiivisilla kampanjateemoilla tuskin pääsee kansan sydämiin, Majander pohtii."

    Politiikka 9.12.2015 klo 12:00 | päivitetty 9.12.2015 klo 14:17
    Ylen presidenttikysely: Sauli Niinistö mieluisin ehdokas, Timo Soini epäilyttää eniten

    Ylen presidenttikysely: Sauli Niinistö mieluisin ehdokas
    http://areena.yle.fi/1-3188786
    2 min
    ke 9.12.2015
    11 kk 24 pv
    200 katselua

    Äänestä

Säätiö voisi joissakin tapauksissa tukea myös täältä muuttaneita nuoria koulutuksessa. Jos säätiö on liian kova pala ensi alkuun, niin sitten vaan joku muu vastaava, joka laajentuisi säätiöksi. Jos sinne näet rekrytoi sijoittajan, se on kallista, ei varmasti ensi alkuun onnistu. Mutta ihan pienestä voi aloittaa.

Äänestä

Tein hakuja tuosta vaalimatematiikka-jutusta, koska sen avulla ymmärtää, että jos on ehdokkaana EU-kriittisten linjalla, niin sillä eräät vain keräävät ääniä. Sitten koko politiikka on säveltä keskusta-kokoomus-suvaitsemis-euro-poliittista sotkua.

http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/

Haku:
http://haku.yle.fi/?q=presidentti
http://yle.fi/uutiset/10-vuotias_markus_kysyi_shakista_presidentti_vastasi_kun_kuningatar_lahti_saattoi_pelaajakin_lahtea/8506553


Ulkomaat 13.12.2015 klo 8:54
Kristityt naistaistelijat liittyivät Isisin vastaiseen sotaan Syyriassa – "En pelkää Daeshia"
http://yle.fi/uutiset/kristityt_naistaistelijat_liittyivat_isisin_vastaiseen_sotaan_syyriassa__en_pelkaa_daeshia/8525158

Äänestä

Olen tahallaan rajoittanut säätiön kohderyhmää, mutta tuokaan ei ehkä vielä riittäisi. Jos muslimit rakentavat muutaman moskeijan, sinne tulee Saudien rahaa, joka lupasi mm. Saksaan 200 moskeijaa varten rahaa. Meidän kannattaa tosiaan alkaa vastavetona kerätä ja rahoittaa omien jälkipolvien menestystä, jos ei halua kuulua suvaitsevaisten rahastuskerhoon.

Kristillisyys tuossa ehdotuksessa ei liity evlk:n ollenkaan, vaan on rajaamassa ulkopuolelle liian suurta apurahan hakijajoukkoa.

Äänestä

Googlen datakeskuksesta puheenollen, ilmeinen rekrytointipiste.
https://www.google.com/intl/fi_fi/about/datacenters/gallery/#/places

Hamina
"Paikat

Miten saadaan aikaan hyvä koti internetille? Olipa kyse Suomen merellisestä Haminasta tai Lenoirin teollisuuskaupungista Pohjois-Carolinassa, etsimme aina kohteita, joissa palvelinkeskuksemme voivat toimia mahdollisimman tehokkaasti."

Jos me pitemmän ajan kuluessa loisimme toimintaa tämä aiheen ympärille, voisimme yhtä hyvin tarjota tiloja jollekin vuokralle oman ideologian mukaan, niinhan demaritkin tekevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itämeren-suomalaiset kirjoitti:

Säätiön perustamisen sanotaan olevan kallista hupia. No, kyllähän saman asian ajaa vaikka vaikka muukin rahastointi. Ajattelin, että edistettäisiin nuorison koulutusmahdollisuuksi ja ehkä myös vähän urheilussa menestymistä.

Sain idean tästä. Intel on yksi niistä vakoiluskandaalin paljastamista USA:n hallinnon kanssa yhteistyössä toimivia firmoja, google taitaa olla pääsasiassa valtion palveluksessa, koska sillä on ilmainen tarjonta palveluita netissä.

Intel: lisää naisia ja vähemmistöjä IT-alalle!
Keskiviikko 7.1.2015 klo 11.02
http://www.iltalehti.fi/digi/2015010718983024_du.shtml

"Yhtiö pisti likoon 300 miljoonaa dollaria tuodakseen lisää naisia ja muita kuin valkoisia alalle."

300 000 000 dollarilla saa paljonkin autettua, eli kiinni saavat valtion tarjoaman koulutusetumme. Ja näin ollen sukuja ehkä roudataan lisää länsimaihin.

Tukisimme suomalais-ugrilaisia ja saamelaisia tai vain toista nuorisoa. Joku muu voi perustaa oman säätiön muille asioille, esim. urheilun tukemiseen. Taivoitteena voisi olla myös järjestää kilpailuja, että nuoret eivät roikkuisi kadulla.

Soipisiko säätiön nimeksi joku tällainen, lupa voitaisiin kysyä ja tutkia tausta-ajatukset. Pi

1) Aamun virkku -säätiö
2) "Aikainen lintu madon nappaa" -säätiö
3) Sauli Niinistön ja Jenni Haukion säätiö suomalaisugrilaisen nuorison koulutusta tukemaan
4) "Jeesus ruokkii 5000 miestä", kristittyjen suomalaisugrilaisten nuorten koulutustukisäätiö
5) "Opeta hänet kalastamaan ja ruokit hänet loppuelämäksi" kristittyjen suomalaisugrilaisten nuorten koulutussäätiö
5) Risto Ryytimaa -säätiö
6) "Ei ahkera hätään joudu, kerkeeväinen kerjäämään"
7) "Aamunrusko päivän alku, toivo alku autuuden" -säätiö
8) "Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla"
9) Itämeren suomenkielisten nuorten koulutussäätiö (kristitty)
10) Paavo Väyrysen säätiö suomalaisugrilaisen nuorison koulutusta tukemaan.

Suomalais-ugrilaiset kansat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalais-ugrilaiset_kansat#L.C3.A4ntiset_suomalais-ugrilaiset

Voitaisiin myös keskittyä läntisiin suomalais-ugrilaisnuorten tukemiseen, edellytys olisi kieli ja kristillisyys.

Läntiset suomalais-ugrilaiset
"Suomalaisten tärkein asuma-alue on Suomi. Suomalaisten alaryhmiä Suomen ulkopuolella ovat länsipohjalaiset ja metsäsuomalaiset Ruotsissa, kveenit Norjassa ja inkeriläiset Venäjällä."

Finno-Ugric peoples
https://en.wikipedia.org/wiki/Finno-Ugric_peoples

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu