Jumala loi ahvenruohon ahvenen ruoaksi. Syntiinlankeemuksen jälkeen ahvenruoho kävi tarpeettomaksi koska ahven alkoi ahmimaan jumalan määräyksestä lajitovereitaan ja muita kaloja. ~Miksi jumala ei tämän jälkeen poistanut ahvenruohoa tarpeettomana luomakunnasta?
Varmaan jaakoppi osaa vastata tähän.
Varmaan jaakoppi osaa vastata tähän.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi hauki parka ei saanut omaa ruohoaan? Epistä.
Hauelle oli omansa, hauki riipi kaislaa terävillä hampaillaan.sen sijaan ahvenella ei ole hampaita, siksi sille kävi hyvin limainen ja liukas ahvenruoho syötäväksi.
Aijjaa. Haukiruoho onkin kaisla. Aatamikohan senkin nimesi niin kuin eläimet, olisi Aatamin pitänyt ajatella, että hauki voi pahastua kun sen ruoho on vain kaisla, mutta ahvenelle on oikein ahvenruoho nimeltään:)
No "herrain metkut ovat tuntemattomia", sanoo raamattu noin vapaasti muotoillen ja tähän päivään sopien. Aatamin aikuinen on kuitenkin tämä sanonta "lähti kuin hauki kaislikosta", joten kyllä Adam kutakunikin jäljillä oli tässäkin asiassa.
Jaa. Meilläpäin sanonta on, että lähti kuin hauki rannasta. Baabelissa taisi mennä senonnatkin sakaisin.