Ei täytä yhdenvertaisuudelle asetettuj vaatimuksia

Lapsiasiavaltuuteun mukaan kouluissa rikotaan systemaattisesti yhdenvertaisuutta. http://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2015/10/Val-ja-Hum-ET-aloite-s2015.pdf

Viittaamme myös Lapsiasiavaltuutetun toimiston lausuntoon 5.11.2015 Eduskunnan
sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 13 §:n ja lukiolain 9 §:n muuttamisesta:
”Lapsiasiavaltuutettu toteaa lopuksi, että myöskään elämänkatsomustiedon
opetukseen osallistumista koskeva sääntely ei täytä yhdenvertaisuudelle asetettuja vaatimuksia. Evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen uskontokuntaan kuuluva oppilas, jolle on tarjolla oman uskontokuntansa mukaista uskonnonopetusta, ei voi osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen. Tämä valinnainen mahdollisuus on vain muihin uskontokuntiin kuuluvilla tai uskontokuntiin kuulumattomilla oppilailla.”
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uusi isyyslaki voimaan 1.1.2016

Tasavallan presidentti on vahvistanut eduskunnan hyväksymän uuden isyylain ja se tulee voimaan ensi vuoden alussa.
Uusi isyyslaki sisältää monia menettelyllisiä helpotuksia: isyys voidaan esimerkiksi tunnustaa jo ennen lapsen syntymää.
Merkittävä muutos on myös isyyden vahvistamista koskevan kanneoikeuden palauttaminen takautuvasti niille, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa.
Nykyisen lain säännös kanneoikeuden rajoituksesta on jätetty soveltamatta, jos lapsella on ollut este käyttää kanneoikeuttaan vuosina 1976-1981, jolloin se oli edellisen kerran mahdollista. Ks. Korkeimman oikeuden päätös 30.1.2012.
Asianajaja Markku Fredmania kuultiin eduskunnassa asiantuntijana kolmeen kertaan uuden isyyslain säätämisen yhteydessä. Ks. Isyyslakiesitys ei kelvannut perustuslakivaliokunnalle
Avioliittoon perustuva ns. isyysolettama säilyy käytännössä ennallaan. Avioliittoon syntyvän lapsen isäksi todetaan siis jatkossakin lapsen äidin aviopuoliso.
Jos isyys ei määräydy äidin avioliiton perusteella, isyyden voi selvissä tapauksissa tunnustaa jo ennen lapsen syntymää äitiysneuvolakäynnin yhteydessä. Samalla pari voi tehdä sopimuksen lapsen yhteishuollosta.
Ennalta tunnustettu isyys on kuitenkin mahdollista peruuttaa 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä. Epäselvissä tilanteissa tai muutoin niin haluttaessa isyyden selvittäminen ja tunnustaminen toimitetaan lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen kuten nykyisin.
Isyyden selvittämisessä siirrytään verikokeen ottamisen sijasta suun limakalvolta otettavaan solunäytteeseen, joka voidaan ottaa lastenvalvojan luona. Tämä nopeuttaa huomattavasti tulosten valmistumista.
Äidin vastustusoikeudesta luovutaan

Äidin oikeudesta vastustaa lapsen isän selvittämistä luovutaan. Tällä pyritään edistämään lapsen oikeutta tietää molemmat biologiset vanhempansa. Äidin sijaan päätöksen isyyden selvittämisen keskeyttämisestä voi rajatuissa tilanteissa tehdä lastenvalvoja.
Lastenvalvojien velvollisuus selvittää isyys laajentuu koskemaan myös 15-17 -vuotiaita, kun se nykyisin päättyy lapsen täytettyä 15 vuotta. Lapsella, joka on täyttänyt 15 vuotta, on kuitenkin oikeus kieltää isyyden selvittäminen.
Myös isänä itseään pitävän miehen kanneoikeutta laajennetaan. Mies voi jatkossa nostaa isyyden vahvistamista koskevan kanteen myös tunnustamatta isyyttään. Pääsääntö on jatkossakin, että perheen ulkopuoliset eivät voi vaatia aviomiehen isyyden kumoamista. Poikkeustapauksissa, joissa aviomies ei elä perheensä kanssa, isänä itseään pitävä mies voi kuitenkin nostaa isyyden kumoamista koskevan kanteen, jos hänen ja lapsen välille on muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde.
Isyyden vahvistaminen takautuvasti mahdolliseksi

Avioliiton ulkopuolella ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa syntyneiden kanneoikeus isyyden vahvistamiseksi palautetaan. Nykyisen lain tullessa voimaan vuonna 1976 kanneoikeus rajattiin viiteen vuoteen.
Lähtökohtana on, että perintöoikeus on tällöin sama kuin muillakin perillisillä. Perintöoikeutta ei kuitenkaan yleensä ole, jos perittävä henkilö on kuollut ennen 31. tammikuuta 2012. Säännöksen tarkoituksena on rajoittaa lain taannehtivia vaikutuksia jo toimitettuihin perinnönjakoihin.
Eduskunta edellyttää lausumassaan, että hallitus kiireellisesti valmistelee esityksen perinnönjaon peräyttämistä ja palautusvastuuta koskeviksi säännöksiksi sellaisia tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa syntyneellä on uusien säännösten mukaan perintöoikeus. Näin voi olla, jos perittävä on kuollut 31.1.2012 tai sen jälkeen tai jos perintöoikeuden menetystä on pidettävä kohtuuttomana.
Eduskunta edellyttää myös, että hallitus arvioi perintö- ja testamenttisaannon vanhentumiseen sekä perinnönjaon peräyttämiseen ja palautusvastuuseen liittyviä yleisiä uudistustarpeita erityisesti oikeusvarmuuden ja omaisuuden suojan näkökulmasta.
---------------------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LukijanHuomio kirjoitti:

Lapsiasiavaltuuteun mukaan kouluissa rikotaan systemaattisesti yhdenvertaisuutta. http://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2015/10/Val-ja-Hum-ET-aloite-s2015.pdf

Viittaamme myös Lapsiasiavaltuutetun toimiston lausuntoon 5.11.2015 Eduskunnan
sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 13 §:n ja lukiolain 9 §:n muuttamisesta:
”Lapsiasiavaltuutettu toteaa lopuksi, että myöskään elämänkatsomustiedon
opetukseen osallistumista koskeva sääntely ei täytä yhdenvertaisuudelle asetettuja vaatimuksia. Evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen uskontokuntaan kuuluva oppilas, jolle on tarjolla oman uskontokuntansa mukaista uskonnonopetusta, ei voi osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen. Tämä valinnainen mahdollisuus on vain muihin uskontokuntiin kuuluvilla tai uskontokuntiin kuulumattomilla oppilailla.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu