Asiani liittyy katsomusvapauden ja uskonnonvapauden toteuttamisen muotoihin päiväkodeissa. Kirjoitan nimenomaan uskonnottomien, uskontokuntiin kuulumattomien näkökulmasta. Maahanmuuttajien lisääntymisen johdosta muiden uskontojen (kuin evankelisluterilaisen kirkon) näkökulmiin onkin käsittääkseni jo alettu kiinnittämään huomiota varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut, kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut, kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Vastaukset 2
Vanhimmat
tehdä vain vierailuja erilaisiin paikkoihin, kuten kirkko, museo, huvipuisto, moskeija, ankkalampi, jne.... Ja niissä sitten kussakin tehtäisiin sitä mitä niissä yleensäkin tehdään. Eli kirkossa veisataan ja rukoillaan, museossa äimistellään ja opetellaan, huvipuistossa nauretaan ja pelätään, moskeijassa ... en tiiä kun en ole ollut, mielelläni menisin jos joku veisi....
Eli onko totta, että päiväkodit on velvoitettu jonkinlaiseen USKONTOkasvatukseen?? Eihän tämä voi olla totta tämän päivän sivistysvaltiossa.. Siis ymmärrän että veisataan virsiä, sehän kuuluu kansanperineeseen. Ja esitetään seimen lapsi -näytelmä joulujuhlassa. Mutta että jonkinlainen uskonnollisuuteen kasvattamisvelvoite... Taidanpa ottaa yhteyttä tyttäreeni välittömästi, että ei kai vain hänen lastensa tarhassa yritetä aivopestä lapsia....
Kirkossa voi vierailla myös ilman että osallistuu varsinaisesti uskonnolliseen seremoniaan. Ryhmäkäynnillä voisi katsella ja kuulla toiminnasta. Sen sijaan hartaushetki rukoiluineen ja jopa mahdollisine uskontunnustuksineen on aivan toista.
Semmoinen tai varsinainen jumalanpalvelus on usein koulujen ja siis jopa päiväkotilasten käyntien yhteydessä.. Samoin hartaushetki kun pappi tulee käymään päiävkotiin.
Onneksi ei kuitenkaan kaikki päiväkodit anna tulla. Lakisääteien uskontokasvatuksen voisivat hoitaa päiväkodin työntekijät itse aivan hyvin.
Uskontokasvatus ja uskonnolinen seremonia ovat kaksi eri asiaa.
Mutta olen samaa mieltä, että pelkkä eettinen kasvatus riitäisi..