Ollaanko tämä viimeinenkin perinne meiltä viemässä?!
Nyt on jo 15. joulukuuta eikä vieläkään radiosta kuule joululauluja. Oletteko te menettäneet järkenne tässä maassa? Joulu on meidän juhla ja sitä ei meiltä pois oteta!
Nyt on jo 15. joulukuuta eikä vieläkään radiosta kuule joululauluja. Oletteko te menettäneet järkenne tässä maassa? Joulu on meidän juhla ja sitä ei meiltä pois oteta!
Vastaukset 45
Vanhimmat
Allah ei halua joululauluja! Me suvaitsevat emme halua loukata kunniavieraitamme. Kuunnellaan jalla jalla sakiraa..löytyy tubesta.
Kuuntele Jouluradiota, siellä soi joululaulut yötä päivää.
En oikein tiedä mitä kanavaa kuuntelet, Radio Suomessa soi ainakin.
Kyllähän ne joululauluja soittavat erilaisilla kanavilla. Mutta toisaalta hyvä ettei pelkkää joululaulua toisen perään joululauluja silloin tällöin on parempi. Jaksaa paremmin kuunnella kun on muutakin musiikkia. Joululaulujen sesonki on lyhyt, että kaikki mahdolliset laitetaan perinteisesti silloin soimaan ettei ole turhaan ostettu biisejä mutta se helposti tekee sen, että kaikilla kanavilla soi pelkkä joulumusiikkia usein samoja biisejä vielä.
Joululaulut on peruttu. Kaiuttimista alkaa pian tulla monta kertaa päivässä pakollisena kovaäänistä älämölöä, tiedät mitä tarkoitan.
Mene Kempeleelle Jouluksi, siellä tapahtuu aina. On pukkia niin että riittää.
Minulle ei tule apinoita Jouluksi, mutta jotkut tykkää:
Kovin kovin TV:stä tutulle miehelle jouluvieraaksi 50 luku- ja kirjoitustaidotonta karvasta apinaa. Tälle miehelle joululahjaksi toivon perinpohjaista henkilökohtaista rikastustapahtumaa vieraiden kanssa, vaikka yksitellen tai ryhmässä joulupuun alla.
Kempelejouluvatulointia.
.
http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskusjohtaja_entiseen_ei_ole_paluuta_-_uuteen_pitaa_vain_tottua/8415019
.
Arvaa miksi ?
Laulut ovat niin tuttuja vanhemmille ettei niitä jaksa enää kuunnella. Sama juttu iskelmät ja pop musiikki koska ovat niin yksinkertaisia sävellyksiä ja harvalla edes on hyvää lauluääntä.
Se mitä monet radiokanavat soittavat ei ole koko totuus. Hyvää ja huonoa musiikkia on tehtu iät ja ajat. Sama meno jatkuu edelleen.
Typerää teilata kaikki olemassa oleva musiikki, jos itse tuntee siitä vain murto-osan. Kum on kyllästynyt samoihin vanhoihin ei kai kukaan estä etsimästä jotain uutta tilalle tai laittamaan soimaan radiokanavaa, josta tulee täysin tuoreita biisejä.
Tänäkin vuonna on tullut joululauluja kaikilta kanavilta ihan kyllästymiseen asti, lukuunottamatta muutamaa nuorisoradiota. Vaihtelua joulusoittolistoissakin voisi olla enemmän.
parin tunnin päästä loppuu...
Miksi loppuisi? EIköhän ne ihan normaalisti koko joulunpyhät jatku.
Esim. Nova on aina lopettanut joulumusiikin soiton Joulupäivän vaihtuessa Tapaninpäivään, nyt näköjään jo keskiyöllä. Samoin mm. Aalto, Metro ja Suomipop.
"Esim. Nova on aina lopettanut joulumusiikin soiton Joulupäivän vaihtuessa Tapaninpäivään"
sama käytäntö ollu aina. 23.-25.12. soi joulubiisit.
Aallolla kyllä alkoi 1.12.
Näin on, mutta aikaisempina vuosina normisoittolistaan on palattu vasta Tapaninpäivän aamuna, esim. viime vuonna klo 10.
Ihan sama mitä Nova soittaa. Tätä kanavaa ei kukaan jaksa minuuttia kauempaa.
Juuri nämä vanhat ja perinteiset levytykset juuri kummasti puuttuvat.Tilalla sitten poppis versioita taikka muita jotka sitten alkavat ärsyttämään.Voi veikata että kohta tiernapojat ovat myös poistolistalla.
Ikimuistoinen "tule Koulu kultainen" jo hiukan kiellettyä materiaalia kun Sok:n täysosuma mainonnasta saa mennä kun kiellettyä materiaalia kuten kirkot ja reet ja Joulupöytä koska kinkku.
Ennen Nova kyllä soitti joululauluja kyllästymiseen asti, nyt hyvä jos muutaman kuuli koko jouluna.
Joo ostakaa cd tai kuunnelkaa nettiradiota, miten kuuntelet nettiradiota autossa? Laitat soimaan kännykästä jossa äänentoisto mitä on ja ei sieltä jouluradiosta tule edes uutisia, liikennetietoja ym. kyllä ennen soi joulumaat, varpuset, hiljaisuudet, hei-mummot ilmankin. Kaipa tässäkin sitten jotain säästetään, kun ei tarvitse muuttaa soittolistoja.
Erikoismusiikkia on siirretty nettiin erikoisjoulukanaville, koska kuuntelijoiden musiikkimaku on muuttunut. Enää eivät petteripunakuonot, tonttu-ukot ja joulupukit saati jeesuslapset kiinnosta, vaan radiosta haluataan kuunnella normimusaa. Jonkin verran soittoon on tullut yhdysvaltalaisia uusia joulubiisejä, mutta aika vähän niitäkään kuulee Suomen radioissa.
Ei kuulunut jolumusiikkia radiossa tänään vaikka kuntelin 9 tuntia kun samalla parantelin kaameeta kankkusta, kyllä oli tämä joulun alusviikko rankka, vielä kun joulun pyhistä tässä selviää niin uutena vuotena tempaistaankin kunnon kännit.
Joululaulut soivat lyhyemmän aikaa radioissa verrattuna. Kyllähän niin maalliset joulupukki-tonttu laulut kuin joulun hengellistä merkitystä esiin tuovat laulut soivat sopusoinnussa sopivan aikaa esimerkiksi Järviradiossa.
Suomi on suomalaisten maa ei muslimien joten perinteistämme ei pidä luopua sillä perusteella, että jokin maahan muualta tullut saattaa mahdollisesti loukkaantua tai
joku ns. suvakki puolesta loukkaantua.
Vaikka siellä sinun persukanavallasi soikin sikin sokin kaikki jeesuksesta joulupukkiin ja Kari Lapiosta Viktor Klimenkoon, niin ei se tarkoita että kaikki suomalaiset olisivat kiinnostuneet kuuntelemaan joululauluja. Joulua voi viettää muutenkin kuin kuuntelemalla paskaa joulumusiikkia. Ei teiltä siellä paljon toki voi odottaa, joten ymmärrän kommenttisi rasistisen sisällön varsin hyvin.
Persuille joulu on öyhöjuhlien huippua.
https://www.jouluradio.fi/taajuudet
Tässä taajuudet. seppo
Jäi vain menaiset aallot ja gayäänet.
Levyt on soitettu puhki! Niin käy kun samoja jauhetaan myllyssä. Ihan tarpeeksi on soinut, saisi loppua jo!
Ei ole tänä joulunakaan joululauluja radiossa soinut.
Uskon ,että suurin osa suomalaisista kuuntelee Radio Suomea , vaan eipä ole kuulunut juuri Joululauluja . Eräskin " toimittaja" mainitsi soittavansa vain yhden Joululaulun tunnissa ,sekin perinteistä poikkeavia tekeletitä. Joulu on jo ovella , joulumieltä ja lunta on kaikkialla , juhlista jaloin , onhan tämä radio , joka toivon mukaan on ajan tasalla.
Ei tarvii vielä liiaksi soida. Kerkiää niihin samoihin rallatuksiin kyllästyä. Mulla on yleensä joulunpyhät radio kiinni kun en jaksa niitä tippitappeja
Kyllä Pookilla soi.
Sinä se jaksat valehdella. Pookin soittolistatiedoissa ei soitettujen joukossa ole ainuttakaan joululaulua vielä.
Kuka täällä valehtelee? Sinä. Ensinnäkin Pookia kuunnellaan eikä tarkastella soittolistatiedoista. Toiseksi. Pookilla soi joulumusiikit. Tietäisit tämän jos kuuntelisit. Ei tietenkään vielä tässä vaiheessa pelkästään niitä joululauluja, mutta kyllä sekin aika pian koittaa. Aito Iskelmä on soittanut pelkkää joulumusaa jo marraskuusta asti.
Ei löytynyt yhtään joululaulua. Enkä ole kiinnostunut sen enempää Sanomankaan kuin Bauerin radiokanavien kuuntelusta. Oikaisin vain väitteesi potaskaksi ja sulla menee tunteisiin.
Kuuntelen vain aidosti monipuolisia kanavia ja kanavia joissa tulee hyviä ohjelmia/asiaa. Valitettavasti tuota tarjotaan tänäpäivänä todella vähän millään asemalla. Aikoinaan oli, mutta Ylekin tunkee mieluummin jokaväliin musiikkia. Aikanaan annettiin YLEx:lläkin kunnolla tilaa puhutulle laadukkaalle sisällölle. Nyt jos on jollain kanavalla, pika juontoja tai juttujen taso luokkaa ettei kiinnosta kuunnella. Onneksi sentään jotku tarjoaa vielä monipuolisesti musiikkia. Lähinnä parikanavaa suomessa.
Soittolistatietojen mukaan mielestäni yksi surkeimmista joululauluista eli Katri Helenan Joulumaa on soinut Pookilla nyt joulukuussa kolme kertaa. Tämä oli vain yksi esimerkki. Pian Pooki tykittää pelkkiä joululauluja. Niin mennään tapaninpäivään asti, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Ja miksikä eivät pitäisi, sillä Pooki on perinteitä kunnioittava kanava.
No avasin Pookin. Siellä kuului vain jokin ukko horisemassa Markuksesta ja Luukkaasta sekä sikiävästä pyhästähengestä.
Saahan uskon ihmisilläkin kanavansa olla. Hyvä niin.
kuulin perjantaina merestä joulun ääniä, se vasta on kkona 👌
Näkyikö näkinkenkiä?
en, mutta saunassa oli kyllä ihanan lämmintä
Joo ollaan menetetty järki ja käet vain kukkuu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16622279/yle-tekee-meista-tyhmempi-aivoisia-vaara-aivoterveydelle
Sea FM on valintani
En ole itsekkään kuullut joululauluja moneen viikkoon. Onkohan ne hävitetty kokonaan?
Huutista 🤣
Mikä sekoilu tämä huutista on joka välissä? 90 luvulla teinitytöt hoki tätä. Päivitä vähän itseäsi. Olet nolo.
Huutista 💩