Asiani liittyy katsomusvapauden ja uskonnonvapauden toteuttamisen muotoihin päiväkodeissa. Kirjoitan nimenomaan uskonnottomien, uskontokuntiin kuulumattomien näkökulmasta. Maahanmuuttajien lisääntymisen johdosta muiden uskontojen (kuin evankelisluterilaisen kirkon) näkökulmiin onkin käsittääkseni jo alettu kiinnittämään huomiota varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut. kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Välillä tuntuu kuitenkin, että suurin uskonnollinen/katsomuksellinen vähemmistömme, uskontokuntiin kuulumattomat, on unohdettu. Pääkaupunkiseudulla uskontokuntiin kuulumattomia on yli 20 prosenttia väestöstä. He ovat siis ev.lut. kirkon jäsenyyden ulkopuolella olevista (noin 25 prosenttia) ylivoimaisesti suurin ryhmä, paljon suurempi kuin esim. islaminuskoiset.
Uskonnollinen tai katsomuksellinen kasvatus uskonnollisuuden eri muotoihin tai uskonnottomuuteen on ennen muuta kodin asia. Kun laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen, on hyvin tärkeätä kodin katsomusperinteen kunnioittaminen samoin kuin uskonnon- ja katsomusvapauden kunnioittaminen. Perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan.
Konkreettisesti asiani koskee päiväkotien menettelytapoja liittyen uskontokuntien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon seurakuntien pappien kutsumiseen päiväkoteihin pitämään muun muassa hartaushetkiä sekä päiväkotilasten viemistä ev.lut. kirkkoon sisältäen myös hartaushetken tai jumalanpalveluksen.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että lakia tulisi muuttaa tai selventää niin, että päiväkotien tehtäviin ei kuulu organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä hartaushetkiä, vaan kaikki lasten uskonnollisiin seremonioihin osallistumisen järjestäminen pitäisi jättää kotien tehtäväksi. Toivon että kaupunki voisi tehdä tästä aloitteen ministeriöön lain muuttamisen aloittamiseksi.
Toisekseen kai nykyisenkin lain voimassa ollessa päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös lähinnä eettistä kasvatusta ilman yhden uskonnon katsomuksellista opettamista. Toivon että kaupunki voisi ohjata päiväkotiensa toimintaa tähän suuntaan.
Kolmanneksi, tarvitaan selkeät ja velvoittavat ohjeet rinnakkaisen tai vaihtoehtoisen, neutraalin, normaalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi päiväkotilapsille aina siinä tapauksessa, että kaikista ongelmallisuudestaan huolimatta pappi päätetään kutsua hartaushetkeä pitämään - tai papille annetaan lupa tulla! - tai jos lapsia päätetään viedä enemmistön uskonnon mukaiseen kirkkoon kirkkokäynnille johon sisältyy myös hartaushetki tai vastaava.
Missään tapauksessa ei enää saisi menetellä suoraan tai epäsuorasti painostavasti - niin kuin on aivan liian usein pääkaupunkiseudullakin perinteisesti menetelty - siten, että uskonnottomilta perheiltä esimerkiksi toistuvasti tiedustellaan, että ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että näin ei tarvitsi järjestää rinnakkaista, uskonnotonta ohjelmaa, mikäli lapsi tulee muiden mukaan.
Jossain tiedotteessa toki voidaan mainita, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa on, että niihin saavat osallistua myös muut kuin ev.lut. kirkon jäsenet, mutta on erittäin tärkeää ja olennaista, että vanhemmille ei saa tällöin syntyä kuva, että päiväkoti jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista jotta esimerkiksi ei synny "turhaa vaivaa" ja riesaa rinnakkaisen ohjelman järjestämisestä. On siis selkeästi samassa yhteydessä ilmoitettava, että vaihtoehtoista ja hyvin valmisteltua ohjelmaa on samaan aikaan aina tarjolla. Uskonnottomille perheille ei tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua. Uskonnottomien perheiden tulee saada olla tässä asiassa muuten rauhassa, kun he kerran tiedotteen saatuaan voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa, jos he haluavat lapsensa mukaan ko. seremonioihin.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi muuten olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu, sillä voidaanhan kirkkoretkeä pitää periaatteessa ainakin elämyksellisenä ohjelmana.
Päiväkotien velvollisuus ei ole myöskään pakkokirkottaa tai pakkorukoiluttaa niitä lapsia, joiden vanhemmat tai toinen heitä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Vanhempien kirkon jäsenyys ei ole mikään yleisvaltuutus. Niinpä, jos joltakin toistuvasti halutaan tiedustella osallistumista hartauksiin tai kirkkokäynteihin, ne kyselyt pitää kohdistaa juuri ev.lut. kirkkoon kuuluville vanhemmille. Eihän vanhempiakaan aina huvita lähteä kirkkoon! Niin muodoin tällaisten perheiden lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan, kun vanhemmat niin ilmoittavat.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöresurssointia suunniteltaessa lähteä siitä, että päiväkodissa on myös normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin kun sitä haluaville ev.lut. kirkon jäsenperheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen opetus- ja hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli resursseista on pulaa, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Esa Ylikoski
FM
Vastaukset 3
Vanhimmat
toivottavasti kuvaamaasi tilanteeseen päästään vielä tällä vuosikymmenellä.
Pienemmissä kaupungeissa ja eräillä alueilla Oulusta etelään tilanne on toki paljon huonompi ja korjaus kestää pidempään.
Mitähän vaikka Irakissa sanottaisiin, kun kristitty vaatisi rukouskutsukailotuksen hiljentämistä, ettei hänen vakaumuksensa häiriintyisi?
Kyllä muslimeja on paapottu liikaakin Suomessa suomalaisten tuhoksi. Kohta meillä on muslimidemoninen valta täällä aiheuttamassa terroria niinkuin suvaitsevassa Hollannissa jo tapahtuu.
Maassa maan tavalla, eikö sosiaaliturvan väärinkäyttö jo riitä: ensin muslimit riitelee keskenään (islam on vihan uskonto) ja tulee sitten Suomeen täysihoitoon uusia terrori-iskuja suunnittelemaan (Suomi on islam-terroristien turvapaikka, jossa voivat levätä ja tehdä uusia suunnitelmia, Israelin turvallisuuspalvelun tieto) sekä hommaa kummin kaimat vielä tänne. Sitten Suomalainen ei saa enää elää Jumalista elämää, ettei muslimin sielu häiriinny.
Jos oikeasta Jumalasta kuuleminen on paha asia, voivat he mennä taas muslimiveljiensä miinoja polkemaan.
Kyllä FM on nyt erehtynyt vaatiessaan suomalaisen elämän tavan turmelemista.
kirjoittaja ei liene lukenut kuin avauskappaleeni eikä pääasiaani uskonnottomista perheistä.. totesin, että muslimiperheiden lasten osalta pakkokirkotusta ja ev.lut.joukkorukoiluttamaista ei varmaan niin tapahdukaan.. eli päiväkodit ja koulut pääkaupuniseudulla ottavat heidät huomioon ja kunnioittavat perheen katsomusta..
Ongelma on siinä, että uskonnottomien kotien katsomusperinnettä ei kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa ole vielä toteuttu riittävästi kunnoittamaan vaan heitä halutaan puoliväkisin (erilaisin motiivein) vetää kristillisiin uskonnollisiin seremonioihin...
enpä tiedä, viedäänkö islamilaisissa maissa olevien ulkomaalaisten kristittyjen tai sukonnottomien perheiden lapsia väkisin moskeijaan... arvelen että ei viedä.. eikä edes päästetä...