Murhaajat saavat Suomesta turvapaikan!

Irakissa on kuolemnrangaistus voimassa ja nyt kaikki rikolliset suosivat Suomea, koska Suomi ei luovuta henkilöitä jotka saavat rikoksesta kuolemanrangaistuksen omassa kotimaassaan.

Turvapaikanhakijoiden mielenilmaus: "Emme halua palata Irakiin, koska se olisi kuolemantuomio".

Terrorismista pitäisi aina antaa automaattisesti kuolemanrangaistus.
31148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Aika pas_a tilanne.
Jos Irak nyt virallisesti pyytää näitä kahta terroristia luovutettavaksi ja Suomi ei luovuta (kuolemanrangaistus) niin varmaa on ettemme voi lähettää yhtäkään n.k. pakolaista takaisin Irakkiin.
Siinäpä Soinille mietitettävää.

Äänestä
  • Tarkoitin siis että Irak ei allekirjoita yleistä sopimusta koskien ihmisten pakottamista/lähettämistä takaisin kotimaahansa.

    Nythän Suomi kai on ainut euroopan maa jolla tällaista sopimusta ei ole eikä Soini ole saanut sitä aikaan ministerinä ollessaan.

    Puhetta on riittänyt mutta ne teot puuttuvat jälleen....niin Soinilta kun koko muultakin konkkaronkalta siellä hallituksessa ja eduskunnassa.
    Kyllä tämäkin juttu päättyy fiaskona kun kaikki muutkin tempaukset SSS-veljeksiltä .
    Poliittisesti korrektia eliittiä, sen ne hallitsee.

    Äänestä

Lentokoneeseen vaan veljekset ja kone täyteen rahtiruuma myöten muita matuja.tulis suomelle halvemmaks

Äänestä

No kaupankäyntiä; saatte nämä kaksi ja 30 000 kaupan päälle.

Äänestä

Huono selitys olla lähettämättä ketään maahan jossa on kuolemanrangaistus sillä Usassa on kuolemanrangaistus monessa osavaltiossa ja sinne on luovutettupyynnöstä ihmisiä

Äänestä
  • Hyvä pointti!

    Äänestä

  • Kuka tietää onko putlandiaan ja Kiinaan palautettu? Molemmissa mainituissa lynkataan lain nimissä ja varsinkin ensin mainitussa myös monen muunkin asian nimissä.

    Äänestä

Sipilä jyrähtää meidän pitää suojella Matuja, oman kansan hädällä ja kurjuudella ei ole väliä, kunha vain joku tekee bisnestä ja rahat piiloon.

Äänestä

Veronmaksajana tuntuu siltä,että Suomenmaassa järjenkäyttö on ehdottomasti kielletty.Onhan tässä nähtävä hyviäkin puolia,antaahan se työtä vuosiksi melkoiselle asianajaja armeijalle,jotka voi tylsän työajan puitteissa reissuilla kaksoisvirran maahan.Odotellaan joku kuukausi ja laitetaan kone täyteen raiskaajia.

Äänestä

Nykyään Suomi lähettää paskaa pääosin Ruotsin ja Saksan kautta, mut tämä prosessi on huomattavasti kalliimpi kuin jos Suomella olis oma palautussopimus.

Äänestä

kuulemma Makodenian rajala on suuri määrä turviksia jonottamassa suomeen .......Perusteluna suomeen haluamiselle on juuri se että kotimaassaan heitä odottaisi hirttotumio tekemistään rikoksista

Äänestä
  • Tännehän kerääntyykin oikea maailman kerma suvakkien toimesta. Kohta on maa pelkkiä rikollisia täynnä. Kyllähän suomalaisetkin....eikös niin?

    Äänestä

Ei meidän ole mikään pakko hyväksyä tämän kaltaisia moninkertaisia murhaajaterroristeja maahamme. Ulos maasta, se on oikeutettu vaatimus meiltä suomalaisilta.

Äänestä

On se perhana kumma jos ei välittömästi palauteta sinne oikeuden käyunittin. Ensin käydään Suomessa kalliit oikeistaistot, varmasti vielä joka asteella Sitten jos tuomitaan istuu maks. 5v ja yhteiskunta tämänkin maksaa. Sen jälkeen kun tuomio on istutta annetaan kansalaisuus kun ei voida omaan maahan kotiuttaa, sos. tuet ja kaikki muut ja annetaan jatkaa terrorismiä suomessa. Tuomiota on vaikea kuitenkaan todistaa todistajien puuttuessa, joten jos ei tuomita, niin saa automaattisesti turvapaikan kun omassa maassaa joutuu oikeuden eteen. On tää Suomen oikeuslaitos kyllä yksi vitsi tällaisten tapausten kohdalla ja eritoten valtio. Sipilä voi ottaa nämä tuomitta jättämät sinne omaan huvilaansa asumaan, kuten jo aiemmin luvannut. Rikosten teko tulisi aina olla syy karkoittamiselle raiskaukset ja pienemmätkin. No kohta täällä jo ihmisoikeusaktivisti alkaa itkemään taas. Ei niitä voi palauttaa kun joutuvat vainon kohteeksi, no perhana, mene sanomaan se niiden teloitettujen lasten ja aikuisten vanhemmille. Missä niiden ihmisoikeudet oli. Ei varmasti mene enää kauaa, kun Suomessakin ensimmäinen terrori isku jossain on. Sitten etsitään syyllisiä. Sieltä mäeltä ne löytyy!!!!

Äänestä

Tässähän on myös kustannus kysymys. Alkaako suomi elättämään murhaajia ja muita rikollisia, joita ei palauteta rikoksenteko maahan ? Onkohan kukaan taas kysynyt asiaa kansalaisilta, ovatko he valmiit maksamaan veroja lisää, että voidaan elättää rikollisia suomessa ? Mihin on taas kadonnut se terve maalaisjärki !?! Mä en vaan voi käsittää mikä maailman pelastuskompleksi suomen hallituksella on? Täällä pidetään enemmän huolta ulkomaalaisista ja rikollisista kun omista kansalaisista. Ei ihme että suomi kyntää kohta niin syvällä paskassa velkojensa kanssa, että mikään maa ei auta nostamaan suomea edes pitkällä kepillä haisevasta kasastaan. Kannattaisi muistaa että vankeinhoito /vanki suomessa ei ole ihan halpaa lystiä, arviolta yli 200,- / päivä, eli reippaat 70.000, / vuosi. Tietysti ulkomaalaisen hoito on varmaan kalliimpaa kun pitää vielä kaikki tulkkipalvelut maksaa.

Äänestä

Onhan tässä tietysti halvempi, helpompi ja oikeudenmukaisempikin vaihtoehto. Hallitus tekee lakimuutosesityksen ja ehdottaa suomeen myös kuolemantuomiota. Otetaan uusi laki heti käyttöön. Valitkoon eduskunta parhaimman tai mieluisimman tuomion täytäntöönpano menetelmän. Tuleepahan niillekin hieman pohdiskeltavaa. Itse ehdotan luotia tai kolmea päähän. Ei kolmesta luodista ole ennenkään kitumaan jäänyt. Nopea ja tuskaton lähtö. Joka toisaalta on jo liian hyvä tollasille telottajille. Mutta eipä maksaisi kun kolmen luodin hinnan. Ei tulisi palautuslento kustannuksia eikä turhia vankila elätys vuosia.

Äänestä

Tehdään kerrankin niinkuin nämä terronisti haluavat. Toteutetaan heidän omaa toivettaan. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Niinhän ne itse haluavat.

Äänestä

Kun ovat istuneet muutaman vuoden ja vapautuvat ovat puhtaita kansalaisia.
Jos tekevät vapauduttuaan rikoksia, ovat ensikertalaisia Suomen lain mukaan.

Äänestä

Käytetään murhaajapojat plastiikkikirurgilla (sievä suomalainen pallonenä konkkanokan tilalle) ja vaalea peruukki päähän. Voivat sitten palata turvallisesti Irakiin eikä kukaan keksi että kyseessä on Suomesta palaavat terroristit. Ja lisäksi muut terroristit ei ikinä enää ano turvapaikkaa Suomesta.

Äänestä

Jos ei ole tarkoitus tehdä Suomesta yhä pahempaa terroristien suojelupaikkaa niin nämä terroristit pitää toimittaa sinne Haagiin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen kun ei muuta osata!
Jos nyt sinnekään ottavat koska ongelma saattaa tulla että mikään maa ei halua heitä vankiloihinsa. Tuomion jälkeenkään kun ei saa palauttaa Irakiinkaan näistä lampoloista!
Sattaapi olla is sis rynnäkkö vielä kevään kuluessa tänne kun taas maine kiirii että täältä ei toimiteta mihinkään! Hyvään täyshoitoon täkäläiseen vankilaan ja siellä suomen kielen opettelu ja pian kansalaisuus ja eikun uutta verkostoa luomaan ja hiukan riehuntaa siinä sivussa!
Se on nyt semmonen homma että jos tämä homma tyritään niin on piru merrassa. Tämä on jo viimestään Suomen kohtalon kysymys!
Entäs Amerikka ja Guantanamo siellähän heitä lienee muitakin?

Äänestä
  • Tavallaan on alettu tehdä jo. Muistakaa 5,3 miljoonan euron mies, ruandalainen kansanmurhaaja, jonka oikeudenkäynnin oikeusministeri Tuija Brax JÄRJESTI Suomeen.

    Ruandan vaihtoehto olisi ollut Haagin kansainvälinen oikeusistuin, mutta Brax halusi sen Suomeen verokassaa rasittamaan. Missäkön kansankilleri nauttii nyt suomalaisten hyvinvointipalveluista?!

    Äänestä

  • koko.mssilman.hoiva kirjoitti:

    Tavallaan on alettu tehdä jo. Muistakaa 5,3 miljoonan euron mies, ruandalainen kansanmurhaaja, jonka oikeudenkäynnin oikeusministeri Tuija Brax JÄRJESTI Suomeen.

    Ruandan vaihtoehto olisi ollut Haagin kansainvälinen oikeusistuin, mutta Brax halusi sen Suomeen verokassaa rasittamaan. Missäkön kansankilleri nauttii nyt suomalaisten hyvinvointipalveluista?!

    Niin mikä puolue taas kyseessä? Protestoin tuotakin aikonaan keskustelupalstalla. Silloinkin oli kova sensuuri päällä mitä mieltä saa olla asiasta.

    Äänestä

Venäjä teki näin:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1450151964700

Kansallinen laki on vahvempi kuin kansainväliset sopimukset.

Venäjä sääti lain, jolla se voi sivuuttaa ihmisoikeuspäätökset – Professori: ”Venäjä haluaa viitata kintaalla”

Venäjä voi uuden lain perusteella jättää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset vaille huomiota.

Äänestä

Vittu nämäkin massamurhaajat istuu kuin kuninkaat jossain tutkintavankilassa ja netin kautta johtavat seuraavia joukkomurhia. Suomi on maailman hölmöimmän hallituksen alaisena, joka ei osaa toimia ollenkaan tässä tilanteessa. Jäljelle ei näytä jäävän muuta vaihtoehtoa kuin se, että kansa ottaa hölmöläisiltä vallan ja alkaa hoitaa asoita omin päin.
Pääministeri ei pysty takaamaan kansalaisten turvallisuutta ja nyt on jo pakko perustaa joka kylään kansalliskaartit, jotka ottaa turvallisuden hallinnan omiin käsiin. Näiden joukkojen vetäjiksi voisi hyvin ottaa poliisista eronneita entisiä poliiseja, jotka ovat kyllästyneet hallituksen sinisilmäisyyteen ja toimettomuuteen elintasopakolaisten hyysäämisessä.
On suorastaan kuvottavaa, ettei poliisi saa kertoa totuuksia kansalle maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista vaan ne pitää peitellä ja salata. Kysyä sopii tätäkö on Juha Sipilän hallinto. Valehtelua, salailua ja vääristelyä, tällä tiellä ei pitkälle potkita.

Äänestä

Nämä olisivat kyllä joutaneet sinne, mistä tulivatkin.

Muuten en kriittisten kanssa ole samaa mieltä, vaikka tässä olen.

Äänestä
  • Suomi on hieno maa rikollisille, sillä heitä puolustaa Suomessa peräti entinen presidentti.

    Äänestä

  • Missä asioissa et ole kriittisten kanssa samaa mieltä?

    Äänestä

Käsittämätöntä, että raakoja murhia tehneitä suojellaan, eikä palauteta maahan, jossa ovat rikoksensa tehneet. Palautetaanhan kansainvälisesti etsintäkuulutetut talousrikollisetkin.

Se, että palautettavia odottaisi kuolemantuomio, ei ole mikään peruste olla palauttamatta. Ihan sama, mitä sanoo perustuslaki, EU:n säädökset tai kansainväliset sopimukset. Ne ovat väärässä, eivät lainkaan tilanteen tasalla!

Signaali terroristeille on:
- tehkää raakuuksia, paetkaa ulkomaille/Suomeen, pääsette lomailemaan valtion täysihoitoon muutamaksi vuodeksi
- sen jälkeen aletaan kuntouttamaan ja kotouttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Terroristimurhien UHREISTA EI VÄLITETÄ eikä heidän omaisistaan ja heidän tuskastaan, raakalaisia, terroristeja paijataan.

Äänestä

Kuka uskoo, että nämä tapaukset istuttuaan Suomessa ns. elinkautisen eli muutaman vuoden, ovat tehneet parannuksen ja jättävät terrorismin tai muun rikollisuuden?

Äänestä

Tänne tulee laivalasteittain miehiä, jotka ovat onnellisia, että ei karkoitusta irakiin, vaikka on tappanut ihmisiä.

Vittu, mitä paska toimintaa, paskarikolliset tulee eläteiksi, kun ei voi karkottaa, hyi saatana, eroan Suomesta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kyllä Suomi tulee näyttämään näille, mitä ajattelemme, jokaisella on oikeus ajatella ihan mitä haluaa...hah hah ! Ja näyttää mitä ajattelee, viranomaisent eivät voi määrää!
mitä ajattelemme, saatana!

Äänestä

Jos nämä murhista syytetyt irakilaiset isis-terroristit jäävät Suomeen kärsimään vankeusrangaistusta, niin muualla maailmassa tapahtuneiden kokemusten perusteella tilanne kehittyy seuraavasti: Isis-terroristijärjestö ryhtyy toimenpiteisiin tovereittensa vapauttamiseksi. Se tekee terroriteon ja kaappaa muutamia suomalaisia panttivangeiksi ja uhkaa surmata heidät, ellei heidän tovereitaan vapauteta. Säästääkseen suomalaisten hengen, hallitus päättää päästää terroristit vapaalle jalalle. Näin he astuvat takaisin isisin riveihin tekemään uusia terroritekoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruoskaaaaa kirjoitti:

Irakissa on kuolemnrangaistus voimassa ja nyt kaikki rikolliset suosivat Suomea, koska Suomi ei luovuta henkilöitä jotka saavat rikoksesta kuolemanrangaistuksen omassa kotimaassaan.

Turvapaikanhakijoiden mielenilmaus: "Emme halua palata Irakiin, koska se olisi kuolemantuomio".

Terrorismista pitäisi aina antaa automaattisesti kuolemanrangaistus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu