Kynttilämyrsky

Luin tänään suomi24:sta että Tammikuun 4. päivä on kynttilämyrsky jossa kehotetaan laittamaan kynttilä palamaan tämän maamme tuhoamisen takia. Kaikki mukaan mutta olkaa varovaisia.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihan söpöä, mutta täysin hyödytöntä aktivismia. Mamuttajaeliitti ei tuollaisesta paljoa hätkähdä. Ehkä pitäisi olla päinvastoin VÄHEMMÄN varovainen tulen kanssa?

Äänestä
  • Mutta jos puoli kansaa niin tekisi, olisihan se singaali hallitukselle joka tuhoaa maata.

    Äänestä

Mekin odotamme, että kaikki olutjuopot sammuvat ennen kynttilöitään 4.1.

Kiitos siis ilmoituksesta

Äänestä

Hyvä idea! KAIKKI mielenilmaukset ovat mielipiteitämme hallitustamme kohtaan.

Jos hallituksemme olisi toiminut oikein, meillä ei oli koko maa täynnä VOKKEJA eikä näin suurta matuongelmaa.

Median mukaan melko osa matuista on sivistymättömiä, vaikka paljon on koulutettuja.

Kuta enempi painostamme hallitustamme rauhanomaisesti tekemään HYVIÄ PÄÄTÖKSIÄ, sen äkkiämpää maamme saattaa rauhoittua.

Ja kuta enempi porukkaa mukana, sitä enempi näkyvyyttä ja ehkä päätöksiäkin. Ja tärkeää MEDIAHUOMIOTA. Hyvässä lykyssä ulkomaita myöten.

Kaikkia hyviä ideoita kehiin. Kynttilämieleosoitus loistava.

Äänestä

Mistäs sais pumpattavia Barbaroita VOKKeihin matuille? Tai toreille, joita he voisivat biletyksen jälkeen lähestyä lapsien sijaan.

Lahjoittaisko Sipilä muutaman!?
Tuli mieleeni, kun poliisi pelasti sellaisen eilen merestä.

Voiskohan tätä käyttää jotenkin matujen lasteraiskausten saamiseksi vaikkapa kansainvälisen huomion kohteeksi?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loodia kirjoitti:

Luin tänään suomi24:sta että Tammikuun 4. päivä on kynttilämyrsky jossa kehotetaan laittamaan kynttilä palamaan tämän maamme tuhoamisen takia. Kaikki mukaan mutta olkaa varovaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu