MIELENKIINTOISTA

Perusteena laiton oleskelu, rikollisuus tai turvallisuusuhka

Ulkomaalainen voidaan karkottaa maasta, jos hän

1 oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa
2 on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta
3 on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin
4 on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle
5 on ryhtynyt tai jos hänen voidaan epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.


Lähde: Ulkomaalaislaki 149 §

Rikostuomion ei tarvitse olla lainvoimainen, jotta karkottamispäätös voidaan tehdä sen perusteella.

HE 28/2003: ”Maasta karkottamista koskevan päätöksen tekemisen edellytyksenä ei olisi, että sen perusteena oleva rikostuomio olisi lainvoimainen. Ei olisi perusteltua, että ensin odotettaisiin rikosasian käsittely loppuun, minkä jälkeen vasta tehtäisiin päätös maasta karkottamisesta ja sen jälkeen edelleen odotettaisiin lainvoimaista ratkaisua maastapoistamispäätökseen. Tässä tapauksessa ulkomaalainen saattaisi kahdesta peräkkäisestä muutoksenhakuprosessista johtuen oleskella Suomessa useita vuosia ennen kuin maasta poistaminen voitaisiin panna täytäntöön. Jos ulkomaalainen olisi poistettu maasta ja hänen maasta poistamisensa perusteena ollut rikostuomio muutoksenhaun johdosta kumottaisiin, hän voisi hakea uudelleen oleskelulupaa Suomeen.”

Jos karkottamisperusteena on luvaton oleskelu Suomessa, karkotettavalle voidaan määrätä vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa hän voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Muulla perusteella karkotuspäätöksen saaneille määräaikaa ei anneta.

Vapaaehtoisen paluun aikaa ei määrätä myöskään, jos oleskelulupahakemus on hylätty maahantulosäännösten kiertämisen johdosta tai kysymyksessä on EU-kansalainen tai hänen perheenjäsenensä.

Jos ulkomaalainen ei poistu vapaaehtoisen paluun määräaikana, hänelle määrätään erillisellä päätöksellä maahantulokielto.
HAISTAKAA HALLITUS PITKÄ PASKA
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuota ulkomaalaislain pykälää on sovellettu vain venäläisiin, virolaisiin, tai liettualaisiin, ei Suomeen tulleisiin irakilaisiin, afganistanilaisiin, tai somaleihin. He kaikki ovat saaneet jäädä, elleivät ole vapaa ehtoisesti lähteneet.

Äänestä

Brittitoimittaja osti Turkista “syyrialaispassin”, joita kaupitellaan ISIS-taistelijoiden lisäksi Eurooppaan pyrkiville turvapaikanhakijoille.

Eurooppaan pyrkiville turvapaikanhakijoille ja ISIS-taistelijoille kaupitellaan syyrialaisia passeja ja henkilötietoja, joiden hinnat vaihtelevat 750 eurosta 1 500 euroon. Tyhjät passit, henkilökortit ja ajokortit ovat enimmäkseen aitoja ja ne on varastettu Syyrian valtionvirastoista. Väärentäjät lisäävät passeihin ja kortteihin ostajan kuvan ja henkilötiedot, jotka varastetaan yleensä kuolleelta henkilöltä.

”Kaikki haluavat
olla syyrialaisia”

Brittisivusto MailOnlinen toimittaja sai ”uuden henkilöllisyyden” syyrialaismieheltä, joka kuoli Aleppossa viime vuonna. Passin väärentäjä kertoi, että passit ovat erityisen suosittuja ISIS-taistelijoiden keskuudessa, jotka haluavat soluttautua Eurooppaan turvapaikanhakijoiden joukossa.

– Saamme tyhjiä passeja taistelijoilta, joille väärennämme uudet henkilöllisyydet. Eurooppaan päästyään taistelijat ryhmittyvät ja elävät vapaina uuden henkilöllisyytensä turvin. He odottelevat rauhassa oikeaa aikaa palata takaisin ISIS-sotureiksi, turkkilaiset väärentäjät kertovat.

– Kaikki haluavat olla syyrialaisia tällä hetkellä, koska heidät toivotetaan tervetulleiksi kaikkialle. Monet palestiinalaiset, egyptiläiset, irakilaiset ja muut arabimaista tulevat tekeytyvät syyrialaisiksi päästäkseen Eurooppaan.

Kaksi sadasta tulijasta
on jihadisteja

Libanonin opetusministeri Elias Bousaab varoitti alkuviikosta maassa vierailulla ollutta Britannian pääministeri David Cameronia väärennetyillä passeilla matkustavista ISIS-taistelijoista.

Bousaabin mukaan vähintään kaksi sadasta Eurooppaan salakuljetetusta syyrialaispakolaisesta on terroristijärjestön kouluttamia jihadisteja.

Äänestä
  • Al-Aalemin toimittajan mukaan Irakin hallitus on kokoamassa työryhmää, jonka tehtävänä on seurata kaksosten oikeusprosessia. Hänen mukaansa Irakin viranomaiset aikovat vaatia Suomelta kaksosten palauttamista Irakiin.

    Irakin pääministeri Haider al-Abadi määräsi perjantaina ”turvallisuusvirastot ja oikeusviranomaiset seuraamaan” terrorismirikoksista epäiltyjen pidätystä Suomessa.

    HS ei maanantaina tavoittanut Irakin viranomaisia kommentoimaan mahdollista palautuspyyntöä.

    Mahdollinen luovutus voi estyä, jos epäiltyjä uhkaa Irakissa kuolemantuomio, sanoo Maahanmuuttoviraston johtaja Esko Repo.

    ”Jos kuolemantuomion uhka on taustalla, niin se estää palauttamisen. Palautuskielto perustuu perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen, ja se on mainittu myös ulkomaalaislaissa.”

    Irakilainen tuomioistuin tuomitsi 24 miestä hirtettäväksi Speicherin tukikohdan joukkomurhista heinäkuussa 2015.

    Äänestä

Niin mihinkä niitä palautussopimuksia tarvitaan? Kysytään maasta poistettavalta vain miltä rajanylitys paikalta haluaa poistua ja annetaan maahantulokielto kouraan samalla kun näytetään minnepäin voi alkaa kävelemään.

Äänestä
  • Ei niitä tarvita,eikä niitä olla sopimassakaan:Suomalaisia kustaan silmään,ja Suomesta ollaan hyvää vauhtia rakentamassa terroristien tyyssijaa.

    Mistä löytyy Linströmmin mainitsema sopimus,että rikollista ei saa luovuttaa kotimaahansa,jos häntä uhkaa kuolemantuomio?Nämä kaksi Isispaskaa on tehnyt rikoksensa muualla kuin Suomessa.Onko tämä joku Yk juttu taas,kun en löydä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler- kirjoitti:

Perusteena laiton oleskelu, rikollisuus tai turvallisuusuhka

Ulkomaalainen voidaan karkottaa maasta, jos hän

1 oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa
2 on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta
3 on syyllistynyt toistuvasti rikoksiin
4 on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle
5 on ryhtynyt tai jos hänen voidaan epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.


Lähde: Ulkomaalaislaki 149 §

Rikostuomion ei tarvitse olla lainvoimainen, jotta karkottamispäätös voidaan tehdä sen perusteella.

HE 28/2003: ”Maasta karkottamista koskevan päätöksen tekemisen edellytyksenä ei olisi, että sen perusteena oleva rikostuomio olisi lainvoimainen. Ei olisi perusteltua, että ensin odotettaisiin rikosasian käsittely loppuun, minkä jälkeen vasta tehtäisiin päätös maasta karkottamisesta ja sen jälkeen edelleen odotettaisiin lainvoimaista ratkaisua maastapoistamispäätökseen. Tässä tapauksessa ulkomaalainen saattaisi kahdesta peräkkäisestä muutoksenhakuprosessista johtuen oleskella Suomessa useita vuosia ennen kuin maasta poistaminen voitaisiin panna täytäntöön. Jos ulkomaalainen olisi poistettu maasta ja hänen maasta poistamisensa perusteena ollut rikostuomio muutoksenhaun johdosta kumottaisiin, hän voisi hakea uudelleen oleskelulupaa Suomeen.”

Jos karkottamisperusteena on luvaton oleskelu Suomessa, karkotettavalle voidaan määrätä vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa hän voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Muulla perusteella karkotuspäätöksen saaneille määräaikaa ei anneta.

Vapaaehtoisen paluun aikaa ei määrätä myöskään, jos oleskelulupahakemus on hylätty maahantulosäännösten kiertämisen johdosta tai kysymyksessä on EU-kansalainen tai hänen perheenjäsenensä.

Jos ulkomaalainen ei poistu vapaaehtoisen paluun määräaikana, hänelle määrätään erillisellä päätöksellä maahantulokielto.
HAISTAKAA HALLITUS PITKÄ PASKA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu