Apu jostain muusta kuin lääkkeistä?

Jos kerran lääkkeitä et halua syödä, niin hakeudu kuitenkin keskusteluapuun, ei sieltä väkisin sinulle pillereitä kirjoiteta.
B-vitamiini on hyvä, samoin Omega-3, luontaistuotekaupassa on jotain "masennukseen", en nyt muista nimeä, mutta tietävät varmasti.
On todella hyvä, mikäli jaksat liikkua ja ulkoilla, se on puoli terapiaa.

Tsekkaapas tosta kalaöljystä eli omega-3 rasvahapoista jostain lisää tietoa. Tehokkaimmaksi masennukseen olen ymmärtänyt nimenomaan etyyli-EPA:n, elikäs tavallista kalaöljyä "puhdistetumman" version. Itsekin nyt tällä haavaa käytän, ei ainakaan haitaksi ole. Pääkoppa tuntuu yleisesti ottaen eläväisemmältä eikä justiinsa sijoilleen kuihtuvalta.

Lisäksi nappaan vielä karnosiinitabletteja, jotka kuulemma toimis aivoissa antioksidanttina.

HEips!

Kyllä masennukseen on muitakin lääkkeitä. Itse olen ollut masentunut rankkojen (lapsettomuus ja lapsuus alkoholistiperheessä) elämänkokemusteni vuoksi kolmeen otteeseen. Nyt syön parhaillani mielialalääkettä (Zoloft)ja se onneksi auttaa siihen raskasmielisyyteen ja ehkä olen jo auringonkin 'nähnyt'monesti ... mutta niihin vaihtoehtoihin: Itsehoitona olen käyttänyt välillä luontaistuotteista mäkikuismaa ja nukahtamiseen homeopaattista valeriaanaa. Homeopaattista siksi, että jokaine pilleri on valeriaanapitoisuudeltaan sama ja voi annostelua tarkkailla samalla. Tee ei ole hyvä, koska vaikuttavan aineen määrä vaihtelee luonnollisesti joka kupillisella.

Mäkikuismaa pitää käyttää sisukkaasti kuurina muutama kuukausi ja valeriaanaa viikko pari kunnes se tehoaa(kuurina sitten joku kuukausi). Mutta tehosi kyllä kun samalla kävin ammattiauttajalla setvimässä asioitani. Masennus tulee mielestäni siitä arvottomuuden tunteesta ja siitä, että asettaa itselleen epärealistisia tavoitteita oman elämänsä suhteen (perhe, työ jne.)

Kaikki eivät voi olla 'johtajia' tai 'lapsellisia' perheissään ja siinä on vain otettava lusikka käteen ja alettava lusikoida. Ammattilainen auttoi minua ainakin löytämään niitä keinoja jolla voin korvata asioita, joita en voi saavuttaa elämässäni. Nyt koen, että olen tehnyt hyviä valintoja. Valinnan asioiden suhteen tietty tekee itse, eikä siitä voi vastuuta kenellekään aikuisena sysätä. Ja mikä vapaus! Jos mokaan omapa oli päätökseni :-D

Tosin vakava masennus on sairaus, josta harvoin pääsee kuiville itsekseen. Perhe, ystävät ja työtoverit eivät yleensä jaksa auttaa kovin kauaa. Tarvitaan ihminen, jolla ei ole mitään kiinnityksiä elämääsi. HÄn näkee juuri niitä asioita, jotka itselle ovat piilossa.

Tsemppiä uuteen vuoteen! Tee päätös siitä, että aloitat tekemään jotakin, mikä järkevältä sinusta tuntuu. Sinähän täällä elät ja sinun hyvinvointisi pitää olla sinulle ensisijainen. Sitten voi itsestään antaa mullekin!

Moi...luin tuon sinun juttusi,ja ajattelin vastata jotenkin. niin elikkäs nuo lääkkeet tehoavat jollakin tavalla ilmeisesti,mutta masennuksen luulisi saavan jollain muullakin konstilla pois...oletko jutellut masennuksestasi jollekin,koska suurin apu saattaisi löytyä sellaisesta ihmisestä,joka voisi kuunnella sinua ja masennusta.luontais tuote kaupoista saattaa löytää jotain yrttejä,vaikka itse en oikeastaan niihin uskokaan(kannattaa silti kokeilla).liikunta on hyvä aloitus pois masennuksesta,esim uinti tai joku tuollainen voisi myös olla hyvä vaihtoehto,koska usein paikoista joissa on paljon ihmisiä,niin tutustuu usiin ihmisiin,ja saa itse ajatella jotain muuta kuin omia asioita. tsemppiä,ja hyvää uutta vuotta 2005

Olin itse pitkään sitä mieltä että helkkari, tästä on selvittävä omin voimin eikä lääkkeillä. Kunnes sitten homma meni niin pahaksi että oli pakko ottaa järki käteen ja todeta, että mitä vaan, mutta ei tätä montussa elämistä. Ja sitten hattu kädessä lääkärille pyytämään lääkkeitä. Ei nekään maailmaa muuta päivässä, mutta auttavat sen verran että alkaa pysymään lusikka kädessä omin voimin.

Pahintahan niiden kanssa on se häpeä, "heikot sortuu elon tiellä", nolous siitä että ei pärjää omin voimin vaan pitää syödä jotain pirun nappeja. Pitää vaan yrittää ymmärtää ettei jonkun lääkekuurin syöminen tee ihmisestä avohoidokkia.

Ja toisaalta, mieti vähän syvällisemmin sitäkin, että miksi luontaislääkkeet kelpaa ja "oikeat lääkkeet" ei. Mikä on se asia, jota lääkkeissä pelkäät?

En yritäkään painostaa lääkkeiden hakemiseen, enkä omaltakaan kohdaltani ole tyytyväinen siihen että niitä syön. Myöntää silti täytyy että lyhytkin kuuri auttoi montusta sen verran että normaali elämä alkoi tuntua edes mahdolliselta. Nyt vaan mietin että jatkaisinko kuuria vai onko minussa nyt jo sen verran voimaa, että yrittäisin omin voimin eteenpäin.


Ja vielä vastauksena siihen alkuperäiseen kysymykseesi: kokeile joogaa. Kaikille se ei tunnu luontevalta tai luonnolliselta, mutta itse pidin sekä hiljaisesta meditaatiosta että hitaista, rauhallisista liikkeistä. Kun masentuneena tuntee olonsa kankeaksi, jäykäksi ja joka liike muistuttaa siitä että sitä ei olekaan niin notkea ja vahva kuin ennen, niin joogan tuoma vetreytyminen toi hyvää mieltä siitä että kyllähän tää tästä.

p.

Olen kokeillut vuosikausia vaivanneeseen masennukseeni Cipramilia ja Mirtazapinia, edellinen ei vaikuttanut mitään, jälkimmäinen pahensi tilannettani.

Ongelmani on ollut kadonnut itsetunto ja jatkuvasti paheneva yksinäisyys, ikää yli 35 ja naiseksi olen liian lihava, ruma ja omituinen muutenkin. Kaipaan pysyvää parisuhdetta, koska nuoruudessani kasvoin siihen, silloin en ollut masentunut. Koen, että en ole ulkoisesti, enkä enää mitenkään, riittävä enää ketään löytämään rinnalleni. Jossain vaiheessa en sitten saanut kunnolla unta ja lääkäri suositteli mirtazapinia unettavana masennuslääkkeenä.

No, unta kyllä riitti. Nukuin helposti 12 tuntia yössä ja päiväunia 3-4 tuntia ensimmäisen kuukauden. Kuitenkin vastuullani on pieni lapsi, joten en voinut nukkua tarpeeksi. olin kamalan väsynyt koko ajan. Syöminen meni mahdottomaksi, ahmin kuukauden aikana itseeni 3 kiloa lisää. sitten alkoi myös turvottaa ja tuli sydämentykytystä ja näppylöitä naamaan, eikä ihan vähäinen haitta naiselle ollut sekään, että lääke pierettää kovasti, koko ajan. Eli summasummarum: sen kahden kuukauden aikana, mitä lääkettä söin minusta tuli entistä lihavampi,rumempi, haiseva ja väsynyt klöntti. En jaksanut tehdä edes kotitöitäni enkä varsinkaan mitään harrastuksia, jotka olisivat tuottaneet iloa ja itsetuntoa. Itsetuntoni putosi siis monta pykälää alemmas tuon "hevoskuurin" aikana. Ensimmäinen valonpilkahdus tuntui silloin, kun päätin, että enpä enää lääkettä syö. Annoin vallan omalle vastarannankiiski -luonteelleni ja se tuntui hyvältä. Ainoa hyvä puoli lääkkeessä oli, että sen ansiosta pääsin mielenterveyshoitajan juttusille ja jatkan keskusteluterapiaa yhä, mutta ilman lääkkeitä.

Jos uni vaikeutuu pidemmäksi aikaa, kannattaa sitä korjata hienovaraisen lääkityksen avulla, mutta muuten suosittelen masennukseen omasta itsestä löytyviä voimia. Pitää antaa itselleen lupa olla "MINÄ", pitää huolehtia itsestään fyysisesti ja henkisesti, pitää olla armollinen itselleen ja toisilleen ja elämälleen. Pitää uskoa, että jossain siellä lumen alla se oma polku kulkee, vaikka sitä ei pysty nyt näkemään. Ja pitää etsiä voimaa luonnosta, masennus johtunee aika pitkälti siitä, että ollaan liian etäällä luonnosta, turvallisesta metsän sylistä. Ja ihmisellä pitää olla jokin oma juttu, joka kantaa läpi vaikeuksissakin.

Samalla, kun päätin unohtaa lääkkeet, päätin aloittaa uudestaan nuoruuden harrastukseni eli ratsastuksen. Otin asioista selvää ja löysin sopivan paikan, jossa saan ratsastaa pitkin metsäteitä vaikka täyttä laukkaa, jos siltä tuntuu. Ja monesti juuri siltä tuntuu. Ja hevonen näköjään jaksaa kantaa tämänkin emännän, kevyesti.

Voimia Teille Ihmiset, kanssakulkijat! Ja Auringon Pilkahduksia Uudelle Vuodelle!

Heips!
Olen 20v. nainen, ja oman käsitykseni mukaan sairastanut masennusta noin 4 vuotta. Syynä tähän lapsuus alkoholistin perheenjäsenenä, pelko väkivallasta, suuret pettymykset ihmissuhteissa ym. En ole ennen tajunnut tilanteeni vakavuutta, vaikka olen lukio-iässä toivonut kuolemaa. Tein tässä juuri masennuksesta avoimen yliopiston tehtävän, ja se sai minut todellakin miettimään tätä asiaa ja omaa tilannettani.

Suosittelenkin nyt Sinulle ja itselleni psykoterapiaa. Minun korvaani se kuulostaa isolta ja hieman pelottavaltakin asialta, mutta iso ja vakava asiahan masennus onkin. Olen itsekin tajunnut vasta hiljattain, etten jaksa yksin. Olen kertonut näistä asioista vain muutamalle läheiselle ihmiselle, mutta kuten joku tuossa sanoikin, läheiset eivät jaksa auttaa kauan. Siispä varaamaan aika psykologille! Kannattaa ainakin kokeilla. Jos sitten tuntuu, ettet pidä sitä hyvänä ratkaisuna, olet ainakin kokeillut.

Liikunta on erittäin hyvä keino hoitaa depressiota, samoin musiikki ja vaikeiden asioiden kirjoittaminen paperille. Jonkin ihanan ja erityisen harrastuksen aloittaminen voi piristää kummasti.

Minä olen saanut paljon apua siitä, että olen alkanut vapaa-ajallani lukemaan psykologiaa ja opiskelemaan tavallaan siis sitä, mitä minussa tapahtuu.

Toivon Sinulle kaikkea hyvää jatkossa! Toivon myös, että löydämme molemmat toimivan hoidon tähän masennukseen. Iloa ja aurinkoisia päiviä!

t.Pauliina

mä olen vahvasti sitä mieltä että lääkkeet ei todellakaa ole mikää ratkaisu, masennuski on omasta päästä kii eikä se oo lääkkeil parannettavis... tee jotai iloisia asioita... kaikkee mistä nautit ja jos sul on joku rakas ihminen niin vietä aikaa sen kanssa... ei me eletä kun kerran ja aika kökköö ois olla se ainut elämä masentuneena ja voivotella... =)