Sanon tähän aluksi, että tekstini voi olla hieman sekava, sillä kirjotan tätä tajunnanvirtana, sillä ajatuksia minulla on paljon, enkä oikein tiedä mitä kertoisin ja missä järjestyksessä mutta joo...
Olen siis ollut ihastunut yhteen poikaan jo parin vuoden ajan. Käymme molemmat samaa lukiota, ja abivuosi alkaa olemaan kohta pulkassa. Minua harmittaa, että kohta ehkä emme näe enää koskaan, kun tiemme erkanevat.
Tapasin tosiaan hänet lukion ykkösellä ensimmäistä kertaa ensimmäisillä kursseilla. Hän vaikutti kivalta tyypiltä, ja pystyimme puhumaan normaalisti kuin mitkäkin kaverit keskenään. Pidin häntä jo tuolloin mielenkiintoisena tyyppinä, ja nopeasti se muuttuikin ihastuksen tasolle omalla kohdallani. En siis antanut sen millään tavalla näkyä ulos päin vaan olin niin kuin ennenkin. Kuitenkin kuukausien kuluessa emme olleet enää juurikaan tekemisissä toistemme kanssa johtuen varmaan siitä, että vietimme enemmän aikaa omissa kaveriporukoissamme ja kurssit vaihtuivat.
Nyt melkein tämän parin vuoden ajan olen kuitenkin saanut häneltä enemmän tai vähemmän aina nähtyämme käytävällä tai samoilla kursseilla outoja katseita. Aina kun katseemme kohtaavat, tunnen jonkinlaisen jännitteen ja intensiivisyyden meidän välillä. En tiedä, miten sitä selittää, mutta se kestää vain pienen hetken ennen kuin jompi kumpi kääntää katseen pois. Se katseen luoma hetki, joka kestää niin olemattoman pienen hetken, tuntuu siltä kuin kaipaisimme toisiamme. Niin että hänkin olisi mahdollisesti ihastunut minuun. En ole kuitenkaan siitä varma, sillä välillä kuitenkin hän esittää välinpitämätöntä minua kohtaan, eikä ota mitään kontaktia minuun ellei tilanne sitä vaadi. Välillä kuitenkin huomaan kun käännyn katsomaan häntä, hän katsoo minua jo valmiiksi ja vetää katseen pois nopeasti. Jokatapauksessa hänen katseessa on jotain erityistä, näen sen hänen syvältä silmistään. Siinä vain on jotain!!!
Olemme molemmat jollakin tapaa samankaltaisia henkisesti. Elämäntyyliltämme eroamme täysin, sillä minä olen sitä rauhallisempaa sorttia ja hänellä tuntuu olevan jos jonnekin puuhaa. Olenkin ehkä ihastunut häneen sisäpuoleen kuin ulkopuoleen, vaikka hän onkin komea ja karismaa löytyy.
En tiedä varmuudella onko hän homo, mutta minusta tuntuu, että hän on. Minulla on ollut erittäin vahva tunne siitä koko lukion ajan. Me molemmat olemme todella heteron oloisia, eikä meistä ikinä varmaan uskoisi (puhun nyt sitten omasta puolestani ainakin), että olisimme homoja. Itse en ole tehnyt numeroa omasta seksuaalisesta suuntautumisesta vaan olen antanut sen olla, eikä kukaan ole juuri sitä kyseenalaistanut. Hän taas on melko suosittu ja hänellä on hyvin laaja kaveriporukka verrattuna omaani. Minusta tuntuu, että ihmiset hänen ympärillään luovat hänelle paineita siitä, että pitää sulautua joukkoon ja olla niin kuin muut, jos hän todella on homo, minkä aistin vahvasti hänessä. Minusta on todella ikävää, jos hän on joutunut esittämään ihan jotain muuta mitä todellisesti on.
Viime kesänä sain sitten tietää Facebookin kautta, että hän on alkanut seurustelemaan erään tytön kanssa, joka on kanssa samassa lukiossa kuin me. Sitä ennen hän ei ole käsittääkseni seurustellut tai ei ole ainakaan antanut itsestään sellaista kuvaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että hän feikkaa suhteensa peittääkseen todellisen minänsä. Somessa he kyllä lepertelevät ja hankkivat huomioo kuvilla (kommentointi, eivät siis ole samassa kuvassa), mutta en ole kertaakaan nähnyt heitä yhdessä koulun käytävillä niin kuin useesti muut ovat.
Todella turhauttavaa, kun ei tiedä, mitä hän ajattelee minusta. Lähinnä nuo katseet vaivaavat minua ja jännite seurassani. Järki on sanonut koko ajan, että minun tulisi unohtaa hänet ja jatkaa eteenpäin, mutta tunteet vetävät vain hänen puoleensa.
Onko hän todella olla homo, vaikka ei sitä suoranaisesti anna ymmärtää? Voiko katseesta huomata toisen kaipuun ja ihastuksen? Voiko todella seurustella tytön kanssa, vaikka olisikin homo (itse en kyllä pystyisi huijaamaan itseäni niin)? Kuvittelenko vain kaiken??! Ja mitäkö haluasin tapahtuvan? En siis halua välttämättä, että mitään aloitetta tehdään vaan haluaisin vain, että hän olisi rehellinen itselleen ja sitä kautta myös minulle vaikkei mitään tarvitsisikaan tapahtua. Voisimme olla niin kuin ennenkin kavereina ja antaa ajan viedä eteenpäin...
Kertokaa mulle mitä mieltä olette tai jakakaa omia kokemuksianne. Kirjoitin kyllä niin sekavan tekstin niin kuin alussa varoitin, enkä todellakaan tiedä, miten sitä kiteyttäisi ja jäsentelisi. Toivottavasti saitte nyt kuitenkin jonkin kuvan siitä, mitä mun pään sisällä on pyörinyt nämä viime vuodet...
Olen siis ollut ihastunut yhteen poikaan jo parin vuoden ajan. Käymme molemmat samaa lukiota, ja abivuosi alkaa olemaan kohta pulkassa. Minua harmittaa, että kohta ehkä emme näe enää koskaan, kun tiemme erkanevat.
Tapasin tosiaan hänet lukion ykkösellä ensimmäistä kertaa ensimmäisillä kursseilla. Hän vaikutti kivalta tyypiltä, ja pystyimme puhumaan normaalisti kuin mitkäkin kaverit keskenään. Pidin häntä jo tuolloin mielenkiintoisena tyyppinä, ja nopeasti se muuttuikin ihastuksen tasolle omalla kohdallani. En siis antanut sen millään tavalla näkyä ulos päin vaan olin niin kuin ennenkin. Kuitenkin kuukausien kuluessa emme olleet enää juurikaan tekemisissä toistemme kanssa johtuen varmaan siitä, että vietimme enemmän aikaa omissa kaveriporukoissamme ja kurssit vaihtuivat.
Nyt melkein tämän parin vuoden ajan olen kuitenkin saanut häneltä enemmän tai vähemmän aina nähtyämme käytävällä tai samoilla kursseilla outoja katseita. Aina kun katseemme kohtaavat, tunnen jonkinlaisen jännitteen ja intensiivisyyden meidän välillä. En tiedä, miten sitä selittää, mutta se kestää vain pienen hetken ennen kuin jompi kumpi kääntää katseen pois. Se katseen luoma hetki, joka kestää niin olemattoman pienen hetken, tuntuu siltä kuin kaipaisimme toisiamme. Niin että hänkin olisi mahdollisesti ihastunut minuun. En ole kuitenkaan siitä varma, sillä välillä kuitenkin hän esittää välinpitämätöntä minua kohtaan, eikä ota mitään kontaktia minuun ellei tilanne sitä vaadi. Välillä kuitenkin huomaan kun käännyn katsomaan häntä, hän katsoo minua jo valmiiksi ja vetää katseen pois nopeasti. Jokatapauksessa hänen katseessa on jotain erityistä, näen sen hänen syvältä silmistään. Siinä vain on jotain!!!
Olemme molemmat jollakin tapaa samankaltaisia henkisesti. Elämäntyyliltämme eroamme täysin, sillä minä olen sitä rauhallisempaa sorttia ja hänellä tuntuu olevan jos jonnekin puuhaa. Olenkin ehkä ihastunut häneen sisäpuoleen kuin ulkopuoleen, vaikka hän onkin komea ja karismaa löytyy.
En tiedä varmuudella onko hän homo, mutta minusta tuntuu, että hän on. Minulla on ollut erittäin vahva tunne siitä koko lukion ajan. Me molemmat olemme todella heteron oloisia, eikä meistä ikinä varmaan uskoisi (puhun nyt sitten omasta puolestani ainakin), että olisimme homoja. Itse en ole tehnyt numeroa omasta seksuaalisesta suuntautumisesta vaan olen antanut sen olla, eikä kukaan ole juuri sitä kyseenalaistanut. Hän taas on melko suosittu ja hänellä on hyvin laaja kaveriporukka verrattuna omaani. Minusta tuntuu, että ihmiset hänen ympärillään luovat hänelle paineita siitä, että pitää sulautua joukkoon ja olla niin kuin muut, jos hän todella on homo, minkä aistin vahvasti hänessä. Minusta on todella ikävää, jos hän on joutunut esittämään ihan jotain muuta mitä todellisesti on.
Viime kesänä sain sitten tietää Facebookin kautta, että hän on alkanut seurustelemaan erään tytön kanssa, joka on kanssa samassa lukiossa kuin me. Sitä ennen hän ei ole käsittääkseni seurustellut tai ei ole ainakaan antanut itsestään sellaista kuvaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että hän feikkaa suhteensa peittääkseen todellisen minänsä. Somessa he kyllä lepertelevät ja hankkivat huomioo kuvilla (kommentointi, eivät siis ole samassa kuvassa), mutta en ole kertaakaan nähnyt heitä yhdessä koulun käytävillä niin kuin useesti muut ovat.
Todella turhauttavaa, kun ei tiedä, mitä hän ajattelee minusta. Lähinnä nuo katseet vaivaavat minua ja jännite seurassani. Järki on sanonut koko ajan, että minun tulisi unohtaa hänet ja jatkaa eteenpäin, mutta tunteet vetävät vain hänen puoleensa.
Onko hän todella olla homo, vaikka ei sitä suoranaisesti anna ymmärtää? Voiko katseesta huomata toisen kaipuun ja ihastuksen? Voiko todella seurustella tytön kanssa, vaikka olisikin homo (itse en kyllä pystyisi huijaamaan itseäni niin)? Kuvittelenko vain kaiken??! Ja mitäkö haluasin tapahtuvan? En siis halua välttämättä, että mitään aloitetta tehdään vaan haluaisin vain, että hän olisi rehellinen itselleen ja sitä kautta myös minulle vaikkei mitään tarvitsisikaan tapahtua. Voisimme olla niin kuin ennenkin kavereina ja antaa ajan viedä eteenpäin...
Kertokaa mulle mitä mieltä olette tai jakakaa omia kokemuksianne. Kirjoitin kyllä niin sekavan tekstin niin kuin alussa varoitin, enkä todellakaan tiedä, miten sitä kiteyttäisi ja jäsentelisi. Toivottavasti saitte nyt kuitenkin jonkin kuvan siitä, mitä mun pään sisällä on pyörinyt nämä viime vuodet...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvinhän tuo kirjoittaminen sulta sujuu. Niin. En oikein osaa kommentoida sen kummemmin, muuta kuin mitä itsestäni olen vuosien varrella saanut selville.
Minä olen transsukupuolinen, mutta kaapista tulin vasta hyvä tovi lukion lopettamisen jälkeen. Poikana synnyin. Vielä lukiossa ollessani pienellä paikkakunnalla, oli mahdotonta kertoa minuudestaan kenellekään johtuen siitä, että ainoastaan sisäsiittoisuus ja vanhoillisuskovaiset olivat sallittuja pitäjällä. Sekä tietysti ns "tavikset". Mä oon tosi huono ilmaisemaan itseäni, ellen mieti mitä kirjoitan, ja just nyt en jaksa pahemmin miettiä - sori siitä, mutta oletan, että homoilla voi olla ihan samalainen tarve kuten meillä transsuilla peittää "minuutensa", ja jopa joutua vastoin tahtoaan esittämään jotakin muuta, mitä oikeasti on. Välttääkseen vaikkapa kiusatuksi tulemisen. Joillekin onngelma on vielä pahempi jos edes vanhemmat eivät kykenisi hyväksymään esim. tuota homoseksuaalisuutta.
Kyllähän se sun ihastuksesi aika varmasti ainakin bi-seksuaali voisi olla, miksei. En itse tiedä ketään 100% homoa joka olisi seurustellut vastakkaisen sukupuolen kanssa peittääkseen epäilyt. Tosin en tiedä kovinkaan montaa "umpihomoa", joten mene ja tiedä.
Mul oli itellä sillälailla, että olen aina tuntenut olevani lesbo, jopa silloin kun en edes tiedostanut todellista minääni kunnolla. Minä nuorena "teinipoikana" aikoinaan, vaikken nyt mikään kylän suosituin ollut tyttöjen keskuudessa, mutta aina toisinaan jouduin jotenkin kummallisesti sysäämään tytöt sivuun. Tai tilanne meni suurin piirtein siten, että kynttilä oli jo syttynyt, mutta se sammui sitten itsekseen. Alitajuisesti aina ajattelin vain, että koska vihaan omaa vartaloani ja tunnen itseni naiseksi, joka pitää naisista - se on kai jotenkin välittynyt vastakappaleellekin emotionaalisesti alitajuntaan, ja jutut aina lätsähti, ennen kuin mitään tapahtui. Se toki on hyvä, ettei ole esim. lapsia nyt pyörimässä jaloissa ja isä olisikin yhtäkkiä muuttunut äidiksi... =)
Palaan vielä tuohon bi-seksuaalisuuteen sen verran, että vaikka kirjoitin olevani lesbo, niin kesällä 2014 tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni seksuaalista vetoa miehiin. Kolme vuosikymmentä elettyä elämää ja silti seksuaalisuudessa tapahtuu näköjään vielä kaikenlaista. Kerroinkin toiselle nuorelle miekkoselle tunteeni, mutta hän ei lämmennyt, ei tosin alkanut vihaamaankaan.
Sori kun sotken ketjusi omilla sönkötyksilläni, mutta mulla on pakonomainen tarve aina alkaa paasaamaan omia juttujani - kirjoitus on sangen rentouttava terapiamuoto.
Mitä tulee siihen, että ihastuksesi feikkaisi seksuaalisuuttaan seurustelemalla naisen kanssa, niin se voi pitää paikkaansa, tai yhtälailla olla pitämättä paikkaansa. Onhan se syvältä, kun joutuu feikkaamaan, itsekin yllätin kaverit ihan täysin, kun olin jo noin 25 vuotias, kun kerroin oikeasti "kuka olen". Osa kavereista ei pystynyt hyväksymään edes koko asiaa, vaan alkoivat vihaamaan. Silti voin paremmin nyt, kuin koskaan. Kalterit ei enää kiristä joten tottakai elämä on mukavempaa nykyään. Sääli, että kaikki eivät voi kannustaa ja nauttia toisen onnesta. Viitateen entisiin kavereihini.
Homomiehiä, ja transsuja yhdistää se seikka, että foobikot luulevat automaattisesti pienessä pääkopassaan, että seksuaalisesti erilainen ihminen on automaattisesti tulossa kairan kanssa jokaisen miehen ahteriin. Se on sinällään huvittavaa, mutta ikävä kyllä senkin takia voi saada aiheettomasti turpiin, jos jollekin "kovisjengille" selviää jonkun homous, niin voi tulla turpiin ja kunnolla. Muutama vuosi sitten täälläkin hakkasivat jonkun parivaljakon, joista toisella oli hame päällä ja toinen on ihan "julkkishomo". Mitähän moisella urotyöllä pahoinpitelijät saavuttivat? Tuskinpa raastuvan palkkioita kummoisempaa.
Mutta, mutta. Mitä voit tehdä? Kas siinä pulma. Voithan sä toki kertoa sille, tai udella vaikka että oisko se sälli mahdollisesti "edes" bi. Tai pyytää kaljalle/kaffille ja udella muitten keskustelujen ohessa, että mites rakkausrintamalla menee. Riskinähän siin hommas tosiaan sit on se, että jos paljastat itsesi, ja tunteesi, niin seurauksena voi olla poltetut sillat jatkossa teidenne välillä. Outoahan se on. Oon ite monesti ajatellu, että ei mua haittais vaikka joku tulis ja kertos, että on kiinnostunut musta silleen, vaikken ite oiskaan. Siitähän saa vaan itsevarmuutta. Eihän sillä väliä oo mitä sillä sielunkumppanilla on jalkojen välissä, vaan sillä mitä sillä on tuolla yläpäässä.
No kunhan jotakin kirjoittelin tässä samalla, kun join aamukahvejani. Mä toivotan sulle onnea projektin kanssa. Voithan sä sitten ainakin tiedustella asiasta, kun lukio on ohi. Tai vaikka jo lukuloman alkaessa. Toki riskinä on se, että potentiaaliset L-kirjaimesi tippuvat parilla kirjaimella, kun et voi keskittyä lukemiseen sitäkäkään vähää, mitä nyt. Elämä on joskus vaikeaa... =D Tsemppiä kuiteskin. ;)
- X