Hyvin kuvaavaa sekin, että katkelman ajankohdan aikana (tsaarinvallan aika) suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä vastustivat kovimpaan ääneen nimenomaan Suomessa asuvat ruotsalaiset eli hurrit, kun taas Venäjä ei ottanut asiaan kielteistä eikä myönteistä kantaa.
0Äänestä
hiemanlisää
Täytyy myös muistaa se että venäläiset antoivat suomelle autonomian, ruotsalaiset olisivat sitä tuskin tehneet. Tsaarin aikana mentiin eteenpäin, ruotsin kuninkaan aika oli lähinnä kyykytystä.
0Äänestä
terveiset-sipilälle
Kulttuurimarxilaiset ovat tuhonneet maan. Tässä tehtävässä toimittajakunta ja poliittiset luikut kuten Sipilä näyttelevät tärkeää roolia.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat