Liikennesakkoja ja viinan hintaa on vara korottaa

taaltapesee

Suomalaisten suosituin joululahja on viinapullo. Sitä ei muissa maissa ymmärretä ollenkaan. Viinan takia monien suomalaisten perheiden joulu on pilalla. Viinapirun riivaamat riidat, tappelut, jopa tapot toistuvat meillä jouluisin vuodesta toiseen.

Miksi? Viina on liian halpaa. Sen hinta pitäisi kolminkertaistaa välittömästi, mutta sitä ei tehdä, koska suurin osa suomalaisista ei äänestäisi enää ikinä kansanedustajaa, joka moista korotusta uskaltaisi ehdottaa.

Suuri ongelma on se, että Suomessa myytävä viina ei ole tähänkään saakka riittänyt suomalaisille. Sitä pitää hakea lisää kärrykaupalla Virosta ja Ruotsin-laivoilta. Jos viinan hintaa meillä nostettaisiin rajusti, suomalaiset ryntäisivät kuin hengen hädässä naapurimaiden viinavarastojen äärelle vielä hanakammin kuin nyt.

Liikennesakkoja korotetaan, mutta ei tarpeeksi. Liikenteessä töpeksivien sakkoja pitäisi korottaa roimasti enemmän, jotta törkeä liikennekäyttäytyminen saataisiin aisoihin.

Länsinaapurissamma Ruotsissa on yli 9-miljoonainen kansa, joka osaa käyttäytyä liikenteessä maltillisesti ja huomioida myös muut tiellä liikkuvat kuin vain itsensä. Me suomalaiset olemme ottaneet, ikävä kyllä, mallimme suoraan Itä-Euroopan harakiri-liikenteestä.

19

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • W81NDoAh

      Viina on ollut aina mahdottoman kallista ja saatavuus huono. Siksi siitä on tullut arvokas lahja. Viinapullon antaminen tarkoittaa sitä että antaja pitää lahjan saajaa poikkeuksellisen merkittävänä.

      Muutenkin kirjoituksesi kuvaa syvää inhoasi ja vihaasi suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan. Elämäsi olisi varmaan paljon helpompaa kaukana täältä. Vaikka Iranissa.

    • helpompi_tapa

      Aletaan sakottaa kunnolla punaisia päin käveleviä,, ilman heijastinta käveleviä jalankulkijoita ja ilman valoja pyöräileviä kamikazeja. Ei tarvita partioautoja, ei peltipoliiseja eikä käsitutkia, nimi vaan lappuun ja lappu käteen. Kyllä rahaa tulisi. Miksi niitä lakeja on turhaan laadittu?

      • kbSvR7uY

        Ja polkupyörille tiukat nopeusrajoitukset. Tappajapyöräilijät on saatava kurin.


    • Ettanain63

      Lahti-Heinola 4. tie tiistaina 15.12 automaattisen siirrettävän peltipoliisivolkkarinne kulmassa Vierumäen kohdalla välähti. Ajoin "tietyö-kohtaa" kohtaa ohi 3 kertaa, motarilla 2 kaistaa menoväylää, hämärät 80 ja 60 nopeusrajoitukset avoimen selkeällä menoväylällä!? Työkonekin pientareelle oli tuotu, päivällä kyllä työntekijöitä ei näkynyt eivätkä koneet liikkuneet. Niin ja Lahden suuntaan, kas kas kummaa, aivan 100% vastaava kattaus parin kilometrin päässä Lahden suuntaan, siis toiseen motarin suuntaan. Tähänkö on tultu, poliisi lavastaa sakkorysiä!! Selityshän teillä tottakai ja tarkistettuna on, pulinat pois, sehän on selvä. Noh, illalla 60 lätkät oli kaadettu, kameramaija kai lähti välllä hyvinansaitulle yöunelle, huomenna sit taas uusiksi. Tulen olemaan ehkäpä 2-3000 € köyhempi, hämärien nopeusrajoituskilpien minulta huomioimatta jääminen suoralla avoimella motarilla maksoi 3 viikon työni. Eipä huvita juuri töihin mennä, ei ainakaan mitään kuntatyönantajalleni hyödyllistä tehdä. Täytyypä tarkailla, tuleeko vastaani poliisien sukulaisia.

      Otan itselleni samat oikeudet kuin teillä. Olempa ollut tyhmä, kun olen elänyt Suomen lakeja kunnioittaen jo 52 vuotta, huiputtaa ja valehdella siis saa.

      Hävetkää Poliisit.

      • YVp8QJ8R

        Turhaa raivoat. Poliisi keskittyy vain ydinliiketoimintaansa eli rahan keruuseen autoilijoilta.


      • Kiintiösakottavat

        Siihen on menty että valtion taloutta yritetään paikata kiintiösakottamalla, niin hullulta kuin se kuulostaakin.


      • Mielestäni peltipoliisin yläpuolella pitäisi olla nopeusliikennemerkki, tietäisi mitä sai ajaa!


    • olisi_terveellistä

      Ehkä Arhinmäen naaman pöhötyskin vähän laskisi, jos viinan hintaa korotettaisiin reilusti. Pelkään kuitenkin, että ei.

    • Laki_ja_oikeus

      Olet aivan oikeassa rangaistuksia olisi syytä korottaa. Varkaudesta katkaistaisiin käsi. Ryöstäjä keitettäisiin tai nyljettäisiin elävältä. Aviorikkojalta leikattaisiin merkiksi nenä pois. Homoille ja lesboille teilaus.

      • kumpaan_kuulut

        Kuulutko hihhuli- vai helluntailahkoon?


      • Laki_ja_oikeus
        kumpaan_kuulut kirjoitti:

        Kuulutko hihhuli- vai helluntailahkoon?

        Liikenteessä sakkojen korottaminen (kuulemma) vähentää rikkeitä. Miksi sama logiikka ei tehoaisi muuhun rikollisuuteen? Lisäksi valtio voisi myydä pääsylippuja näihin tilaisuuksiin kun rahasta on niin kova pula.


      • lisäkommentti

        Rangaistukset eivät koske mamuja.


      • Silmä_silmästä

      • Laki_ja_oikeus
        lisäkommentti kirjoitti:

        Rangaistukset eivät koske mamuja.

        Eipä tietenkään. Ei täällä sentään rasisteja olla.


    • Mitään_hyötyä_ole

      Jos viinan hintaa korotettaisi kolminkertaiseksi nykyisestä ja Viro nostaisi viinan hintaa niin suomalaiset rupeaa keittämään pontikkaa. Viinan teko on muutenkin niin yksinkertaista että vain Viron viina hillitsee sitä. Liikennesakkoja jos korotetaan niin ihmiset rupeisi ajamaan alinopeutta vaan ihan varmuuden vuoksi; rekkamiehet vittuuntuisi ja kilpailukyky kärsisi.

      • 16-10

        Täytyy muistaa, että liikenne tappaa. Uhrit ovat useinkin syyttömiä. Välillisesti viinakin tappaa, mutta siinä uhrillakin on useimmiten osuus tapahtumaan.


    • eipävaantoimi

      Onko aloittaja käynyt koskaan ulkomailla? Menes käymään vaikka Saksassa tai Espanjassa tai edes virossa niin huomaat, että ei se viina suomessa nyt niin halpaa ole. Ideasi viinankorotkuksesta on täysin järjetön, koska ollaan EU:ssa jossa ei voi asettaa mitään alkoholin tuontirajoutuksia ja omaan käytöön saa tuoda ulkomailta niin paljon kun vaan pystyy oman käyttöön todistamaan. Täällä PK sudulla ei tarvi kuin hypätä laivaan hakea virosta alkoholit ja tulla samana päivänä takaisin. Eikä mene edes koko päivää. alkoholin veron korottajat ei varmaan koskaan reissaa ulkomailla ja elää pelkässä suomessa suomen rajoen sisällä eikä eiedä, että ulkomailla alkoholilait ja verotukset on erillaiset. Paljon kevyemmät kuin suomessa.

      • vainsuomessaelävät

        Alkoholin veron korottajat on yleensä vanhaa ikäluokaa jotka elää vielä jossain nevostoliitto ajassa eivätkä reissaa ulkomailla. Menkää nyt hyvät ihmiset ulkomaille katsomaan miten ja mihin hintaan sitä ympäri eurooppaa myydään.


      • ehehehehe
        vainsuomessaelävät kirjoitti:

        Alkoholin veron korottajat on yleensä vanhaa ikäluokaa jotka elää vielä jossain nevostoliitto ajassa eivätkä reissaa ulkomailla. Menkää nyt hyvät ihmiset ulkomaille katsomaan miten ja mihin hintaan sitä ympäri eurooppaa myydään.

        Viron satama on hyvä esimerkki siitä, että suomessa alkoholin hinta on liian korkea. Menkää veron korottajat kastomaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      340
      10126
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2902
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      282
      2269
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      122
      2066
    5. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      34
      1850
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      97
      1642
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      140
      1581
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1507
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      58
      1343
    10. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1046
    Aihe