Kotimaa
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) varoittaa demokraattisen järjestelmän mahdollisesta rapautumisesta. Hän on huolissaan ääriajattelun ja negatiivisen kierteen dominoinnista suomalaisessa keskustelussa.
Stubb puhui suorasanaisesti Suomen tilanteesta Snellmann säätiön tilaisuudessa pitämässään puheessa.
–Äänekkäimmät vähemmistöt menestyvät koko ajan paremmin huomion ja agendan vaatimisessa. Enemmistön valta ja sitä tasapainottavat vähemmistön valtaoikeudet ei näy internetiin perustuvassa demokratiassa. Marginaaleista on tullut vahvoja äänen käyttäjiä, mikä voi itse asiassa johtaa koko meidän demokraattisen järjestelmän rapautumiseen. Pieni äärilaita on koko ajan äänessä ja me muut ei uskalleta olla siinä mukana.
Stubb pitää huolestuttavana, että Suomessa keskustelu on kahtiajakautunutta ja äärilaidat ovat koko ajan äänessä.
–Onko meidän suomi sellainen jossa vainoa pakeneva kokee rasismia, jossa naiset joutuvat pelkäämään väkivaltaa, sellainen jossa toisesta ihmisestä puhutaan epäkunnioittavaan jopa vihaavaan sävyyn? Onko se sellainen Suomi, jossa talous on todella kituliaissa kasvuluvuissa? Stubb kysyi.
Hänen mielestään suomalaisten ei pidä vaikeasta tilanteesta huolimatta suhtautua tulevaisuuteen pelokkaasti.
–Jos viha on voitolla, ollaan epäonnistuttu surkeasti, ei vihalle pidä tässä maassa antaa sijaa.tähän ei voi tyytyä. vihan ja pelokkuuden suomi ei ole eikä saa olla se suomi jossa me haluamme elää. meidän on kertakaikkiaan pystyttävä parempaan, Stubb sanoi.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/152064-alexander-stubb-huolissaan-tama-voi-johtaa-jarjestelman-rapautumiseen
Stubb puhuu asiaa

Vastaukset 25
Vanhimmat
Kyllä Stubb näyttää olevan huolestunut myös ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ihan yhtä lailla:
"Onko meidän suomi sellainen ..., jossa naiset joutuvat pelkäämään väkivaltaa"
Eihän tuossa sano että ulkomaalaiset tuollaista aiheuttaisivat
Nytkö stubido tuonkin asian vasta tajuaa? Viimeiset 10v. ollut mukana mamuttamassa ja nyt itkee suomalaisille seurauksista, haistakoon vitun ja pyytäköön anteeksi uhreilta syyllistämisen sijaan.
No vittu pitääkö se ääneen sanoa ennen kuin tuollaisen ymmärrät??!!
Stubbin saisi lähettää pakolIseksi somaliaan tai irakkiin kokemaan sitä monikulttuurirappioihanuutta useammaksi vuodeksi. Taitaisipa silloin mieli äkkiä muuttua
Vain matu myönteistä sanahelinää. Puhutaan vain rasismista eikä syistä mikä sitä synnyttää. Matut itse ovat pahimman luokan RASISTEJA suomalaisia kohtaan. Jos pakenevat tänne vainoa niin pitäisi myös sitten sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin eikä tuoda tänne omaa kulttuuriaan ja sääntöjään, niitä sääntöjä ja kulttuuria mistä heidän kaikki ongelmat johtuvat. Suomalaisilla ei moisia ongelmia ole ennen ollut kun vasta nyt tämän maahantunkeutumisen johdosta.
Kirjoitat ihan oikein. On totta, että heidän kulttuuri on rasistinen. On kieroa touhua huutaa meitä rasiteiksi ja samalla tuoda huippurasismia tänne. Meillä vapaus ja tasa-arvo. Me ei uskonnon vuoksi tapella kunnioitamme eri uskontoja nämä tappelee sen vuoksi joka paikassa jopa vokeissa. Naapurinamme voi olla mitä uksontoa tahansa oleva ihminen ja rauha, mutta paneppa noita naapureiksi keskenään siis eri haaroja---mitä tapahtuukaan?
Pidetään Suomi rasismivapaana maana. Ollaan itse ihmisiksi ja vaaditaan sitä myös muualta tulleilta. Ei muiden huono käytös oikeuta sitä, että itsekin alkaa käyttäytyä samalla tavalla huonosti. Silloinhan juuri on omaksuttu vieraiden kulttuurien huonoimmat puolet.
Hyvä Alex!
Painukoon helvettiin jo Suomesta.Ukko on niin saatanan tyhmä,ettei tajua edes lähteä.Niin kauan kun Stubidokin on täälä"vaikuttanut"ja vaikuttaa vieläkin,taantuma vain pahenee.
Ihmettelen,miten tämmöinen ääliö voi olla Proffa,mutta rahallahan toki saa
jos tyttäresi raiskattaisiin tai poikasi pahoinpideltäisiin joukolla niin aiheuttaisiko se jonkunasteista ääriajattelua ja negatiivisen kierteen dominointia keskustelussa?
Poikani on pahoinpidelty, koska on homo. Eipä ole tullut mieleenkään, että vihaisin kaikkia suomalaisia heteromiehiä sen vuoksi. Kyllä syyllisiä ovat ne pahoinpitelijät ja vain he.
Samaten suurin osa suomalaisista ei sorru oikeaan vihapuheeseen ja vielä vähemmän tuomitsevat koko maahanmuuttajaryhmää , mutta niin paljon meitä kansalaisia nyt ihan kokonaisuutena syyllistetään tilanteesta, että ei oikein mielellään ottaisi sitä enempää vastaan.
Olen syvästi loukkaantunut Stubbille ja Sipilälle, joiden mielestä ollaan syyllisiä koko pakolaiskriisiin ja kaikkii rikoksiin, mitä turvapaikanhakijat täällä tekevät.
Antaisivat nyt vaan tulla ihan konkreettisia ohjeita, mitä tavallisen ihmisen vielä pitäisi näiden tulijoiden eteen tehdä, että sodat ja terrori-iskut maailmalla loppuisivat.
Pidetään suomi vain vapaana rasismista ja hulluista. Rajat kiinni . Nämä karvapallot ovat jättäneet naiset ja lapset ei turvalliseen maahan Isiksen uhreiksi ja lähteneet itse etsimään parempaa elämää. Kenenkään ei pidä hyväksyä tälläistä rasismia naisia ja lapsia kohtaan. Entä sitten avuntarvitseminen? Raiskaako hädänalainen tyttölapsia ja ryyppää tappelee vastaanottopaikassa? Ei.
sutki tuppi on räkyttävä kansakunnan rakki laillistettu pelle silmät palaa ja istuu kun susi luita paskalla ja sätky sippilä ota poju ehtoollista jaksat paskaa puhua. koskaan ei kuljetusala taivu s,s,s tahtoon.
Enemmistö "–Äänekkäimmät vähemmistöt menestyvät koko ajan paremmin huomion ja agendan vaatimisessa. Enemmistön valta ja sitä tasapainottavat vähemmistön valtaoikeudet ei näy internetiin perustuvassa demokratiassa"
Mist' sitten ollaan huolissaan?
Kaikki "äänekkäät" tunteisiin vetoava viestintä saa seuraajakseen niitä "hyödyllisiä hölmöjä", jotka saavat viestistä syyt ja syylliset, joihin purkaa omaa pahaa oloaan. Niin poliittiset vaikuttajat sitten saavat liikkeelle ihmiset, jotka eivät muuten aktivoituisi. Tämä kärjistää ristiriitoja yhteiskunnan sisällä ja repii yhteiskuntaa rikki sisältäpäin. Näin saadaan myös niin haluttaessa kiinnitettyä huomio pois muista isoista asioista, jotka voisivat olla kokonaisuuden kannalta merkittävämpiä. Tällä palstalla huomaa selvästi, että monet "äänekkäät" eivät tosiasiassa yhtään ymmärrä, mistä kirjoittavat. Jos demokratiassa kaikki poliitikot ovat "paskasakkia", sekä hallitus ja oppositiopuolueet ja kansalaisjärjestöt vielä lisäksi, ketä jää jäljelle. Vallankumouksesta ja sisällissodasta kirjoitetaan päivittäin. Samoin väkivaltaa ja tuhotöitä ihannoivia kirjoituksia.
Siitä on syytä olla huolissaan.
Se "äänekkäin vähemmistö" on nimenomaan politikkopaskiaisten ja virkamiesperkeleiden eliittivähemmistöä, joka nöyryyttää ja rahastaa enemmistösuomalaisia!
–Onko meidän suomi sellainen jossa vainoa pakeneva kokee rasismia, jossa naiset joutuvat pelkäämään väkivaltaa, sellainen jossa toisesta ihmisestä puhutaan epäkunnioittavaan jopa vihaavaan sävyyn? Onko se sellainen Suomi, jossa talous on todella kituliaissa kasvuluvuissa? Stubb kysyi.
No on nytkö sen vasta huomaat. Itsehän te teette kaikkenne ettei talouskasvu pääse alkamaan vielä aikoihin.
Sen lisäksi turvapaikkaturisteille maksetaan perkele enemmän kuin monet saa eläkettä.
20000 suomalaista leipäjonoissa ei kiinnosta ketään, kokoajan vaan turvapaikanhakijoille sitä ja tätä saatana.
Subjektiivisen päivähoidon karsiminen ei koske somaliapinoita, eli voivat jatkossakin viettää mukavaa kahvilaelämää lähi-itäkeskuksessa.
Pääkaupunkiseudun asuntotilanne menee koko ajan pahemmaksi. Kun jonoihin paukahtaa turvapaikan saaneet huijarit siinä suomalainen jää varmasti jonon hännille. Näillä paskaläjillä on oikeus valita asuinpaikka ja kunnan velvollisuus on se myös antaa. Minä en voi mennä Lappeenrantaan ja sanoa että asunto kiitos. Nehän nauraisivat sieltä ulos.
Teinejä raiskataan perkele harva se päivä ja te munattomat tollot ette tee mitään. Vetoatte näihin hyysäreiden tekemiin järjettömiin pykäliin.
Sanotaan että kansalla on sellaiset päättäjät kuin se ansaitsee. Saanen olla eri mieltä. Rehellinen suomalainen veronmaksaja ei todellakaan ansaitse tuollaisia ylimielisiä typeryksiä.
Ongelma on, ettei meillä ole vaihtoehtoa. Jonkun mielestä oli kuvitteellinen vaihtoehto, kun persut oli oppositiossa. Sitä kuvitelmaa tuskin kenelläkään on nyt. On vaikeaa nähdä, mikä muutos äänestämällä olisi saatavissa aikaan.
"Enemmistön valta ja sitä tasapainottavat vähemmistön valtaoikeudet ei näy internetiin perustuvassa demokratiassa."
Aika halpa heitto. Jos pyritään suitsimaan internettiä, ollaan pohjois-korean tiellä. Samalla se sulkisi viimeisen varaventtiilin höyrypannusta. Nykymallin mukainen "demokratia" lienee todella uhattuna, koska se ei edusta sitä. Internetin suitsimisyritykset toisi tosin toivottuja seuraamuksia, kun on toi Anonymyous.
Stubb puolustaa turvapaikanhakijoita, koska heistä kokoomus suunnittelee minimipalkka sektoria ilman kunnollisia työehtoja.
Tota se juuri on.Tätä se ajaa,mutta muuta jauhaa.
Stubb on valehtelija, miksi kukaan uskoisi häntä?
1–Onko meidän suomi sellainen jossa vainoa pakeneva kokee rasismia,
2- jossa naiset joutuvat pelkäämään väkivaltaa,
3- sellainen jossa toisesta ihmisestä puhutaan epäkunnioittavaan jopa vihaavaan sävyyn?
4- Onko se sellainen Suomi, jossa talous on todella kituliaissa kasvuluvuissa?
1- En tiedä, ei ainakaan minun taholtani
2- Kyllä, ainakin suomalaiset naiset
3- Kyllä, kaikista vuorollaan, mutta kyllä kuiva rikka hännästä karisee
4- Kyllä, ehdottomasti, mutta sekään ei ole minun vika
Stubbina olisin huolissani kylmään rahaan ja vallanhimoon perustuvasta elämänkatsomuksestani.