Maa, jossa 1950-luvun lapset elivät, oli tosiaan kovin erilainen kuin nyky-Suomi.
Vastasyntyneitä kuoli silloin 20-30/1000 , nykyään n. 3/1000.
Kunnallisia päiväkoteja ei ollut, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta puhumattakaan, ei myöskään kotihoidon tukea.
Äitiysloman pituus oli vuodesta 1963 lähtien 9 viikkoa, 3 viikkoa ennen synnytystä ja 6 viikkoa synnytyksen jälkeen.
Lapset sairastivat 1950-luvulla yleisesti tuhkarokkoa, hinkuyskää, kurkkumätää, jopa tuberkuulosia, sekä poliota. Hinkuyskää ja rokkoja pidettiin normaaleina lastentauteina, eikä niitä vastaan rokotettu.
Koska sikiöseulontaa eikä abortteja ollut, syntyi paljon vammaisia lapsia. Lapsia kuoli ja vammautui erilaisissa tapaturmissa, esim. juomalla lipeää, hukkumalla, palovammoihin, väkivaltaan.
Kaikki lapset kävivät kansakoulua, mutta jos halusi päästä opiskelemaan yliopistossa tai vaikkapa opiskelemaan koulussa vieraita kieliä, oli pyrittävä oppikouluun. 10-11-vuotiaat lapset osallistuivat parin päivän mittaisiin ankariin pääsykokeisiin, joilla jyvät eroteltiin akanoista.
Läheskään kaikilla vanhemmilla ei ollut varaa laittaa lapsiaan oppikouluun, koska kirjat ja muut koulutarvikkeet oli maksettava omata pussista, samoin lukukausimaksu ja koulumatkakustannukset. Oppikoululaisilla ei myöskään ollut ilmaista hammashoitoa - sitä puuduttamatta jalkaporalla tapahtuvaa, josta kansakoululaiset saivat nauttia, eikä kouluruokaa.
Häiriköivät oppilaat päätyivät kasvatuslaitoksiin ja poikakoteihin, joissa elämä oli uskomattoman väkivaltaista.
Raskaaksi tulleet tytöt erotettiin koulusta häpeän saattelemina.
Lasten elämään kuului työnteko. Jo alle kouluikäiset hoitivat pikkusisaruksiaan, ja heti kun kynnelle kykeni, pääsi työhön juurikas- ja heinäpellolle, paimeneen sekä osallistumaan kodin töihin, kuten polttopuiden pilkkomiseen ja kantamiseen sekä veden kantamiseen. Astianpesukoneita ei ollut, ei automaattipesukoneita eikä mikrouuneja, joten lasten työpanosta tarvittiin.
Kylpyhuoneita, suihkuja ja sisävessoja oli vain rikkailla.
Köyhät lapset ja nuoret tunnisti huonojen vaatteiden ja rasvaisten hiusten perusteella. Shampoota, hammastahnaa, vessapaperia ja terveyssiteitä pidettiin ylellisyytenä, eikä niihin ollut suinkaan kaikilla varaa.
Tukka pestiin mäntysuovalla, hampaat suolavedellä, pylly pyyhittiin sanomalehteen ja terveyssiteeksi kelpasi vanha paidanhelma tai itse virkattu side.
Ruoka oli yksinkertaista, ja kaikilla sitä ei ollut riittävästi. Einekset, pakasteet, valmisruoat, hampurilaiset, pitsat ja jugurtit sekä useimmat hedelmät olivat tuntemattomia. Perunaa ja ruskeaakastiketta syötiin melkein joka päivä.
Ei ollut myöskään televisiota, tietokonetta, matka- eikä älypuhelimia. Lankapuhelimetkin olivat harvinaisia, eikä joka mökissä ollut radiotakaan - eikä sähköä.
En ole itsekään tyytyväinen maamme nykykehitykseen, mutta väitän, että 1950-luvun Suomi muistutti kehitysmaata paljon enemmän kuin nykyinen. Toisaalta ympäristö ei kuormittunut sillä tavoin kuin nykyään. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa.
Puutui vielä Riisitauti jonka itsekin sairastin hyvin vaikeana. Ja todella meillä kuoli kaksi vauvaa 1941 ja 1943 syntyneet.
Äitini synnytti kaikkiaan yhdeksän lasta, kesken menoja ei edes laskennut, ne olivat ainoa ehkäisy keino ja hyvin käytetty.
Sodasta palaneet miehet olivat painajaistensa vallassa ja hukuttivat kauhujaan viinaan, sitten olikin perheen aika juosta turvaan karjasuojiin saunaan ja naapuriin minne nyt sitten pääsivät. Sodan jälkisiä mielensairauksia, ei edes myönnetty olevan.
Sotamuistoja olivat myös sukupuolitaudit. Niistä hankiudutiin eroon vaatimalla odottava äiti äitiysneuvolaa, ennen 3. odotuskuukauden loppua, silloin ehti testata ja hoitaa kupan eikä sikiö vaurioitunut taudista. Kun tuli neuvolaan ennen 3. raskaus kuukautta sai sitten äitiyspakkauksen jossa silloin oli paperi vaatteita.
Oli perheitä joissa joka päiväinen ruoka oli peruna ja puolukka sose.
Väkivaltaa ja humalaa katsellessa me lapset leikimme ja lauloimme kuinka teemme sitten miehelle myrkkysieni muhennosta
"Yksi pieni kärpäsieni mausteena,
yksi pieni kärpäsieni mausteena."
Ainoa ongelma oli maistaako mies ennenkuin on niellyt pitääkö pakkosyöttää. Olisi varmaan parempi, kun hän olisi sitten humalassa..
No kyllä me lapset koulussa jaoimme näitäkin asioita, vaikka häpeä kodin väkivallasta oli hirveä, ei kenestäkään oikeasti tullut myrkynkeittäjää.
.
Vastasyntyneitä kuoli silloin 20-30/1000 , nykyään n. 3/1000.
Kunnallisia päiväkoteja ei ollut, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta puhumattakaan, ei myöskään kotihoidon tukea.
Äitiysloman pituus oli vuodesta 1963 lähtien 9 viikkoa, 3 viikkoa ennen synnytystä ja 6 viikkoa synnytyksen jälkeen.
Lapset sairastivat 1950-luvulla yleisesti tuhkarokkoa, hinkuyskää, kurkkumätää, jopa tuberkuulosia, sekä poliota. Hinkuyskää ja rokkoja pidettiin normaaleina lastentauteina, eikä niitä vastaan rokotettu.
Koska sikiöseulontaa eikä abortteja ollut, syntyi paljon vammaisia lapsia. Lapsia kuoli ja vammautui erilaisissa tapaturmissa, esim. juomalla lipeää, hukkumalla, palovammoihin, väkivaltaan.
Kaikki lapset kävivät kansakoulua, mutta jos halusi päästä opiskelemaan yliopistossa tai vaikkapa opiskelemaan koulussa vieraita kieliä, oli pyrittävä oppikouluun. 10-11-vuotiaat lapset osallistuivat parin päivän mittaisiin ankariin pääsykokeisiin, joilla jyvät eroteltiin akanoista.
Läheskään kaikilla vanhemmilla ei ollut varaa laittaa lapsiaan oppikouluun, koska kirjat ja muut koulutarvikkeet oli maksettava omata pussista, samoin lukukausimaksu ja koulumatkakustannukset. Oppikoululaisilla ei myöskään ollut ilmaista hammashoitoa - sitä puuduttamatta jalkaporalla tapahtuvaa, josta kansakoululaiset saivat nauttia, eikä kouluruokaa.
Häiriköivät oppilaat päätyivät kasvatuslaitoksiin ja poikakoteihin, joissa elämä oli uskomattoman väkivaltaista.
Raskaaksi tulleet tytöt erotettiin koulusta häpeän saattelemina.
Lasten elämään kuului työnteko. Jo alle kouluikäiset hoitivat pikkusisaruksiaan, ja heti kun kynnelle kykeni, pääsi työhön juurikas- ja heinäpellolle, paimeneen sekä osallistumaan kodin töihin, kuten polttopuiden pilkkomiseen ja kantamiseen sekä veden kantamiseen. Astianpesukoneita ei ollut, ei automaattipesukoneita eikä mikrouuneja, joten lasten työpanosta tarvittiin.
Kylpyhuoneita, suihkuja ja sisävessoja oli vain rikkailla.
Köyhät lapset ja nuoret tunnisti huonojen vaatteiden ja rasvaisten hiusten perusteella. Shampoota, hammastahnaa, vessapaperia ja terveyssiteitä pidettiin ylellisyytenä, eikä niihin ollut suinkaan kaikilla varaa.
Tukka pestiin mäntysuovalla, hampaat suolavedellä, pylly pyyhittiin sanomalehteen ja terveyssiteeksi kelpasi vanha paidanhelma tai itse virkattu side.
Ruoka oli yksinkertaista, ja kaikilla sitä ei ollut riittävästi. Einekset, pakasteet, valmisruoat, hampurilaiset, pitsat ja jugurtit sekä useimmat hedelmät olivat tuntemattomia. Perunaa ja ruskeaakastiketta syötiin melkein joka päivä.
Ei ollut myöskään televisiota, tietokonetta, matka- eikä älypuhelimia. Lankapuhelimetkin olivat harvinaisia, eikä joka mökissä ollut radiotakaan - eikä sähköä.
En ole itsekään tyytyväinen maamme nykykehitykseen, mutta väitän, että 1950-luvun Suomi muistutti kehitysmaata paljon enemmän kuin nykyinen. Toisaalta ympäristö ei kuormittunut sillä tavoin kuin nykyään. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa.
Puutui vielä Riisitauti jonka itsekin sairastin hyvin vaikeana. Ja todella meillä kuoli kaksi vauvaa 1941 ja 1943 syntyneet.
Äitini synnytti kaikkiaan yhdeksän lasta, kesken menoja ei edes laskennut, ne olivat ainoa ehkäisy keino ja hyvin käytetty.
Sodasta palaneet miehet olivat painajaistensa vallassa ja hukuttivat kauhujaan viinaan, sitten olikin perheen aika juosta turvaan karjasuojiin saunaan ja naapuriin minne nyt sitten pääsivät. Sodan jälkisiä mielensairauksia, ei edes myönnetty olevan.
Sotamuistoja olivat myös sukupuolitaudit. Niistä hankiudutiin eroon vaatimalla odottava äiti äitiysneuvolaa, ennen 3. odotuskuukauden loppua, silloin ehti testata ja hoitaa kupan eikä sikiö vaurioitunut taudista. Kun tuli neuvolaan ennen 3. raskaus kuukautta sai sitten äitiyspakkauksen jossa silloin oli paperi vaatteita.
Oli perheitä joissa joka päiväinen ruoka oli peruna ja puolukka sose.
Väkivaltaa ja humalaa katsellessa me lapset leikimme ja lauloimme kuinka teemme sitten miehelle myrkkysieni muhennosta
"Yksi pieni kärpäsieni mausteena,
yksi pieni kärpäsieni mausteena."
Ainoa ongelma oli maistaako mies ennenkuin on niellyt pitääkö pakkosyöttää. Olisi varmaan parempi, kun hän olisi sitten humalassa..
No kyllä me lapset koulussa jaoimme näitäkin asioita, vaikka häpeä kodin väkivallasta oli hirveä, ei kenestäkään oikeasti tullut myrkynkeittäjää.
.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siinähän tuli tutun oloista asiaa. Lisään vain sen, että ennen vuotta 1963 ei ollut äitiyslomia varsinaisesti ollenkaan, ei varsinkaan palkallisia, ei edes äitiyspäivärahaa ollut. Omaan laskuun tehtiin lapset.
Hyvä kuvaus ko. ajasta! Olen syntynyt 1943 joten olin jo "vanha" mutta kuitenkin elin samaa aikaa.
Muutama omakohtainen kommentti.
Saimme reipasta ulkoliikuntaa isäni alkaessa kännipäissään heilumaan puukon kanssa. Talvella vain hanki pölisi porhaltaessamme naapurin ohi.
Hygienia oli humpuukia. Talvisin kouluun ja takaisin hiihdettiin kilpaa. Istuttiin hikisissä vaatteissa ja kotona pesu rajoittui kasvojen kasteluun. Lauantaisin käytiin saunassa ja vaihdettiin alusvaatteet joissa sitten oltiin viikon ajan yöt ja päivät.
"Hammashuollon" seurauksena minulta revittiin yläleuka tyhjäksi ollessani 17v.
Kotitöitä en viitsi mainitakaan mutta peruskuntoa tuli. 11 ja 12 vuotisena olin alkukesät yksin saaressa propsien ja tukkien kuorinnassa. Havumajassa majoitus. Lauantaisin soutaen kotiin vaatteiden ja eväiden vaihtoon.
Ensimmäisen täyden kesän verokirjalle tein 14v paikalliselle E-G:lle. Täydet työpäivät ja ajasta 2-viikkoa hinaajan keluvenesoutajana klo16.00 > 7.00.
Olin töissä kaikki lomat ja palkka kokonaisuudessaan muorin hyppysiin. Rahapyyntö oli perusteltava.
Suoritettuani intin vapaaehtoisena häivyin siitä huushollista Ruotsiin eikä koti-ikävä pahemmin vaivannut.
Ensimmäisen kesälomani pidin päästyäni valmistumisen jälkeen ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaani. 2-viikkoa. Olin 27-vuotinen.
Olen ylpeä taustastani ja säälin näitä nykyisiä kitisijöitä. En kaipaa mennyttä mutta jokunen, todella karu elämänvaihe saattaisi tehdä hyvää nykypolville enkä tarkoita pelkästään nuorisoa.
Tuo on niin totta.Maaseudulla ei panostettu päivittäiseen hygieniaan ja siksi op-
koulussakin nimettiin selän takana joitain virtsa-villeksi tai haisunäädäksi ominais-
hajun mukaan 1970 luvulla.Pesumahdollisuudet saattoivat olla tosiaan kerta vii-
kossa saunassa vaatteen vaihtoineen.Kyllä nyt on köyhälläkin oikeus peseytyä.
Hyvä teksti, ja alkupuoli kovin tuttua, koska olen kirjoittanut sen itse. Hyvä kai, että kelpaa muillekin.
Suomessa vielä 1960-1970 luvuillakin oli vielä em.kirjoituksessa kattavasti kuvatunlaisia olosuhteita ainakin maaseudulla ja perus työläis perheissä jotka asuivat vanhoissa taloissa joissa ei juoksevaa vettä ollut ja ruokaa liian vähän ja sitä alituista pelkoa rajusta väkivallasta jota en koskaan ole oppinut ymmärtää
Ja koulussa kun oli huuonot vaatteet eikä nappula kenkiä ei luistimia ei suksia ei monoja niin opettaja laittoi urheilu tuneilla seisomaan maali tolpaksi ja muut oppilaat alkoi ilkumaan ja hävettihän se ja numerot annettiin kehnosti vaikka kokeissa tulikin oikein hyviä numeroita mutta ennen joulujuhlaa opettaja sanoi..että ettei voi antaa hyviä numeroita..kovin oli vaikean oloinen. sitä tavallaan päätyi jo varhain ns.hampaisiin jota on sitten riittänyt n.vuosikymmenet.
Muistan vieläkin se kusipäisen mies open joka löi kunnolla milloin nyrkillä milloin kepillä ja potkas selkään ja kovaa ja sen jälkeen on selkä ollut enemän tai vähemän murheen kryyni. mitään järjellä käsitettävää syytä ei ollut. en tiedä miksi oli näin.
Kävin kouluni onnellisissa olosuhteissa. Opettaja oli ehdottoman tasapuolinen eikä missään, eikä milloinkaan sallittu kiusaamisen alkuakaan.
Olimme kahta poikkeusta lukuun ottamatta köyhistä oloista.
Poikkeavat olivat opettajan poika ja viinakaupan johtajan tyttö. Mielestäni taustat eivät vaikuttaneet todistusten numeroihin.
Kouluruoka oli emalikulppiin sopivaa lusikoitavaa. Parasta oli kaurapuuro. Epämiellyttävintä pohjaan palaneet, maitopohjaiset vellit, varsinkin makaroonivelli. Opettaja veteli urhoollisesti naamaansa samat sapuskat.
Romanitkin olivat silloin niin tiukoilla, että penskat olivat koulussa ruokailuun asti mutta häipyivät heti sapuskan jälkeen.
4:n kansakouluvuoden aikana tuli opettajilta turpiin kahdesti. Lumipallojen heittämisestä avokämmenellä riittävän kovaa ja nyrkistä huumaavalla teholla ohimoon syynä veistotunnilta myöhästyminen johtuen puiden kantamisesta omalle opettajalle. Ei ehtinyt selittämään. Edellä mennyt kaverini otti lukua. Minä selvisin luvun laskennalla. Silloin ei asiasta valitettu kotona koska opettajat olivat aina oikeassa.
Kahtena kevättalvena minua käytettiin kunnanlääkärillä. Syynä olivat veriset yskökset jotka selvisivät johtuvan puutteellisesta ja yksipuolisesta ravinnosta.
Oikeastaan hyvä palauttaa mieliin näitä passiiviseen muistiin painuneita asioita.
Kovakourainen hammaslääkäri ja karheaa vessapaperia ja paskanmakuinen kouluruoka oli, mutta muuten meillä joillakin oli tuollainen lapsuus 90-luvullakin kultaisina lama-aikoina.
Kovin on tuttua tekstiä.Itse -55 syntyneenä muistan lapsuuteni juuri tuollaisena.
ihan tuttua, paitsi hakkaamisen osalta. makaronivelliä en voi syödä vieläkään. Suihkun nöin eka kertaa joskus 60- luvun lopulla kun yläkoulussa voikkatunnnin jölkeen piti mennäö suihkuun. söhkö tuli tutuksi -64. kun muutettiin taloon jossa oli sähkövalo. Kotiin vesivessa ja suihku saatiin 86.
No eipä tuo kovin hääviä elämä ollut nuorena 1980 luvullakaan ja itsekkin olin köyhästä perheestä ja rahaa ei ollut mihinkään. Toisaalta mitä järkeä näitä vanhoja on muistella se on ollutta ja mennyttä. Nyt ollaan 2010 luvulla. Ainakin itse olen pärjännyt elämässäni hyvin ja mitään almuja en ole elämääni saanut mistään. Jos ennen vanhaan ei ollut vara käydä suihkussa niin nyt on. Voin vaikka 7 päivänä viikossa istua takapihalla omassa poreammeessa, jos siltä tuntuu.
Luin noita juttuja. Kyllä se sellaista on ennen ollut.
Mutta se on tärkeä ero että esim. kouluissakin nämä köyhissä vaatimattomissa oloissa elävät lapset olivat se suuri enemmistö ainakin maaseudun kouluissa, ja vain muutama kylän kellokkaan tai sikäläisen herrasväen lapsi oli siellä seassa. Tästä taasen seurasi se, että ei sen köyhyyden ja vaatimattomien kotiolojen tähden tarvinnut muiden lasten seassa niin paljon häpeillä eikä syrjäytetyksi tulla. Toki eroja oli sikäli että isojen maatalojen lapsilla oli varallisuutta kotona enemmän, mutta ei nämä lapsilleen törsäiltäväksi juuri sen enempää mitään antaneet kun olivat yleensä hyvinkin nuukia. Ja juuri maataloissa lapset myös joutuivat jo hyvin nuoresta osallistumaan raskaisiinkin maatöihin.
Se kyllä oli että ne joidenkin pelkkien työläisten ilman pienempääkään maataloa lapset vihasivat erityisesti isompien maatalojen lapsia, tai siis olivat kotoaan niin opetettu. Ne oli sellaisia muutamien punikkitalojen lapsia esim. pelkkiä paikallisen sahan työläisiä ilman minkäänlaista maapaikkaa, mutta suuri enemmistö oli kyllä isompien tai pienien, enimmäkseen pienien maatalojen lapsia. Eikä näitä punikkivanhempien lapsiakaan mitenkään syrjitty, joskin ne olivat vähän sellaisia ikävämpiä juuri sen kotoaan ohjelmoidun vihansa vuoksi. Ne pyrkivät herjaamaan juuri niin kuin mitä heille kotonaan oli 'talonjusseista' ja heidän lapsistaan sanottu.
Se kyllä oli että väkivaltaa joillakin oli kotona eikä aina pelkästään isännän alkoholismin vuoksi. Henkeään peläten sai paeta ulos ja jossain heinäladoissa piilossa öitä vietettiin. Aseen kanssa isä jahtasi ja uhkasi tappaa ja aseita siltä yritettiin kätkeäkkin. Tämä oli myös häpeällistäkin vielä, eikä siitä saanut kenellekkään kertoa, se oli todella ahdistavaa.
Opettajakin pilkkas meitä köyhiä, koko luokan edessä nimitti kirkonrotiksi, et niin köyhiä ollaan me. Eräs miesopttaja katsoi oikeudekseen lyödä minua päähän karttakepillä kun en ujouttani mennyt nostamaan sen pudottamaa karttakeppiä?
Oli ihanakin opettaja, sain monot kun ei omia ollut ja muutenkin kannusti. Hammaslääkäri ei viitsinyt paikata köyhien lasten hampaita vaan poisi, silläkös oli tekarit jo rippilahjana.Olen huomannut itsestäni et autan lapsiani paljon, johtuu varmaan siitä kovasta lapsuudesta.